Nykymaailmassa monet asiat ovat nurinpäin. Puhuttaessa yhteiskunnasta on kuitenkin parasta aloittaa alkutekijöistä – kuten hyvinvointivaltion yksilökeskeisyydestä ja markkinatalouden äärimmäisestä yksilön unohtamisesta.
Jotkut ääriryhmät ovat niin voimakkaita, että ne pystyvät vaikuttamaan mantereiden tasolla siihen, miten tietyistä asioista puhutaan. Tämä pätee niin ulkomailla kuin Suomessa.
Suomi isottelee asiantuntemustaan Venäjän osalta, pohtii Suomen Pankin johtava neuvonantaja Pekka Sutela. Tästä huolimatta naapurivaltion taloudellinen kehitys ja tulevaisuus ovat Suomelle tärkeitä asioita, hän sanoo Arja Alhon haastattelussa.
Kevään ensimmäisen numeromme teema on Venäjä. Emme yritä hotkaista ja sulatella valtavaa ja monikulttuurista Venäjää suupalana saati edes ratkaista mitään ongelmaa tyyliin Venäjä, Venäjä, Venäjä
Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge luonnehti Vancouverin juuri päättyneitä kisoja ystävällisiksi. Ainakin kanadalaiset olivat kisoista innoissaan ja vancouverilaiset täynnä ystävyyttä. Kisoissa näkyi minusta pyrkimystä jonkinlaiseen kohtuuteen ja rentouteen sekä välittyi myös hienolla tavalla kanadalainen monikulttuurisuus.
Suomessa poliisissa ei osata kohdata sukupuoli- ja seksuaalivähemistöihin kohdistuvia syrjintärikoksia eikä liioin samaisiin vähemmistöihin kuuluvia työtovereita.
Tammisaaren synnytysosastoa pelastamaan on noussut aktiivinen kansanliike. Suomessa ainutlaatuisen synnytyshoitokulttuurin kehittäminen on valtakunnallinen asia.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rooli turvapaikanhakijoiden suojelijana on ollut voimakkaan kritiikin kohteena. Heikkojen suojelu ja lähimmäisenrakkaus ovat kuitenkin kristinuskon perimmäisiä opetuksia, jotka tuntuvat unohtuneen monelta suomalaiselta.
Ennen kriittisestä ja analyyttisestä journalismista on tullut yksisilmäinen myyttien ja dogmien toistaja. Ylösalaisin kääntyneessä maailmassa toimittajat ovat unohtaneet ketä he palvelevat, ja kenen etuja demokratiassa tulisi ajaa.
Median keskittyminen on ilmeistä myös Suomessa. Esimerkiksi Sanoma-konsernista on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana kotimaansa kokoa huomattavasti suurempi viestintäalan yritys.
On kulunut kaksi vuosikymmentä historiallisesta ”vallankumouksien syksystä”, joka aloitti demokraattisen aikakauden entisissä kommunistimaissa. Uuden ajan tuloksena Itä-Euroopan asukkaat ovat muuttuneet kyynisiksi ja menettäneet uskonsa tulevaan.
Internetin ja yhteisöllisten medioiden rooli demokratiassa kasvaa. Niistä on tätä kautta myös tullut valtaapitäville haaste, jota tulee tarkkailla ja jonka käyttöä tulee rankaista – myös länsimaissa.
Laiton kansalaisjärjestökentän vakoilu on ylittänyt viime aikojen uutiskynnyksen molemmin puolin Atlanttia. Ulkomailla kansalaisjärjestöjen vakoilemisesta onkin tullut nopeasti kasvava markkina-alue.
Presidentti Obama ei ansainnut Nobelin rauhanpalkintoa, etenkin jos katsoo hänen hallintonsa saavutuksia kansainvälisissä ilmastonmuutosneuvotteluissa, globaalissa talouspolitiikkassa tai Gazan sodassa syntyneiden ihmisoikeusrikosten selvittelyssä.