EU:n suuntana liittovaltio

Eurokraateille, jotka ovat perimmiltään eurouskovaisia federalisteja, EU on "Eurooppa". Koko maanosan nimen käyttöön ei ole kysytty lupaa niiltä mailta, jotka eivät ole EU:n jäseniä.

EU kulkee kohti liittovaltiota automaattiohjaus päällä. Euroihmisen aatteen hengen ankaran laulun sanat on kirjoittanut Jean Monnet ranskalaisesta Cognacin kaupungista: "Euroopan kansakuntia pitäisi ohjata kohden supervaltaa ilman, että niiden ihmiset ymmärtävät, mistä on kysymys."

Demokratia on sananmukaisesti kansan (= demos) valtaa (= kratos), eikä demokratiaa voi olla ilman kansaa. Eurooppalaiset eivät ole kansa(kunta), ja niin ollen kansanvalta liudentuu siirrettäessä asioita jäsenmaan kansan vallasta ylikansalliseen "eurooppalaiseen" päätöksentekoon. Ylikansallinen valta on demokratian vihollinen.

Kansallisen demokratian suhde ylikansalliseen enemmistövaltaan on ratkaisematon teoreettinen ongelma. Käytännön ongelmiin taas kuuluu muiden maiden vapaiden kansojen pakottaminen lainsäädännön avulla käyttäytymään yhdenmukaisesti toisten kanssa. Pakkoa toteutetaan sellaisen enemmistön sanelun mukaan, joka EU:ssa on myös vähemmistövaltaa –  onhan suurilla mailla asukaslukuun perustuva veto-oikeus lainsäädäntöön. Jäsenvaltioiden suurikaan enemmistö ei pysty säätämään lakeja, joita asukasluvultaan kolmen suurimman maan (ja yhden pienen maan) vähemmistö vastustaa.

Ylikansallinen päätöksenteko siirtää valtaa pois kansallisilta parlamenteilta, jotka vastaavat tekemisistään kansalaisille ja joiden edustajat kansalaiset voivat tarvittaessa vaihtaa toisiin. Puheet ns. subsidiariteetista ovat sanahelinää. Suurin osa lähes 100 000 sivusta eurolakeja ja -määräyksiä on yhteismarkkina-asioita, joihin kyseinen toissijaisuusperiaate ei ulotu. Jos ovat vastakkain EU:n laki ja kansakunnan oma laki, EU:n laki voittaa. Suomen virkamiesten on ristiriitatilanteessa pantava toimeen EU:n tahto.

Vaihtoehto ylikansallisesti säänneltävien lakien noudattamisen pakolle olisi se, että unioni olisi kansainvälinen yhteisö, joka harmonisoisi toimintojaan sellaisilla kansainvälisillä sopimuksilla, jotka olisi hyväksyttävä kansallisissa parlamenteissa.

Omaamme huonompaa demokratiaa on se, että lähes kaikissa EU-maissa on käytössä listavaali: puolueet valitsevat kansan puolesta kansan edustajat eikä kansa itse. Kun listoista on päätetty paljon ennen vaalipäivää, vapun tienoilla tiedetään jo yli kaksi kolmannesta tulevista mepeistä, vaikka vaalit ovat vasta kuukautta myöhemmin. Jos se olisi ollut muinaisen Neuvostoliiton vaalitapa, olisi lännessä pidetty kommunistipuolueen salajuonena valita itse edustajat kansan puolesta. (NKP omasta puolestaan hoiti homman niin että oli sama määrä ehdokkaita ja edustajia.)

Valta-asemat Euroopan parlamentissa ovat pienten maiden edustajien ulottumattomissa. Systeemi on hierarkkinen, ja siksi johtopaikat ovat tärkeitä. Ne jaetaan tiukasti d´Hondt-järjestelmän mukaan, ja se merkitsee, että suomalaista ei koskaan valita mihinkään ykkösluokan tehtävään.

Mukana vain suurissa puolueryhmissä ”voi vaikuttaa”. Siitä, että vaikuttaa ei todellisuudessa voi, antaa lohduttoman kuvan kokoomuksen ja demareiden asema omissa puolueryhmissään. Paikkoja jaettaessa kokoomuksen ensimmäinen vuoro saada parlamentin tärkeä toimi tulee sen jälkeen, muut ovat d´Hondtin systeemin mukaan valinneet päältä 58 tehtävää.

Kansalaisten näkökulmasta kansan valta karkaa tavoittamattomiin, kun kansalliset puolueet muodostavat ylikansallisia europuolueita, joiden päätöksille vaaditaan jäsenmaissa puoluesolidaarisuutta. Euroopan parlamentti jakaa puolueiden muodostamille ylikansallisille europuolueille omasta budjetistaan europuoluetukea tänä vaalivuonna 17 miljoonaa euroa ja eurovaalien jälkeen sitäkin enemmän.

Kaikkein suorinta demokratiaa ovat kansanäänestykset. Irlantilaiset äänestivät Lissabonin sopimusta vastaan. Sopimus olisi muuallakin hylätty, jos kansanäänestykselle olisi annettu mahdollisuus. Siksi eurokraatit kammoksuvat kansanäänestyksiä - ja pakottavat Irlannin äänestämään useampaan kertaan.

EU:n Suuri Linja on liittovaltioiminen sekä siihen liittyvä unionin militarisoiminen. Kriisinhallinnan savuverhon suojassa unioni on valmis laittomaan rauhaan pakottamiseen – siis sotaan ilman YK:n mandaatti – ja sen taistelujoukot ovat samoja joukkoja, joita käytetään myös Naton iskuihin.

Miten näissä olosuhteissa vaikutetaan EU:n toimintaan?

On oltava tiukasti perustuslaillisia. EU:n ei pidä antaa kasvattaa omaa toimivaltaansa omilla päätöksillään sen omissa toimielimissä. On valvottava tiukasti sitä, että se käyttää vain sellaisia toimivaltoja, jotka jäsenmaat ovat sille yksimielisesti siirtäneet komission, europarlamentin ja EY-tuomioistuimen tulkitessa kaiken aikaa nykyisiä lakeja EU:n valtaoikeuksien kasvattamisen suuntaan.

Jäsenmaiden etujen puolustamisessa avainasemassa ovat ministereiden muodostamat neuvostot, ei europarlamentti. Parlamentti on isojen maiden vallankäytön ja ylikansallisen päätöksenteon pönkkä.

Pienten maiden edustajien kannattaa hankkia yhteistyökumppaninsa laajalti ohi omien parlamenttiryhmiensä. Esimerkiksi Irlannin (ja Ranskan ja Hollannin) EU:n perustuslaista käydyn kansanäänestyksen EI-tulos oli laajan, euronationalismista vapaan kansalaisrintaman ansiota.

Todellisessa demokratiassa, siis kansan vallassa, on ylitettävä puolue- ja ryhmärajat.

Esko Seppänen (vas.) istuu Euroopan yhtyneen konfederaatioryhmän/Phjoismaiden vihreän vasemmiston (GUE/NGL) riveissä.