Suomalaisten asialla EU:ssa

Jos EU:n uusi perussopimus, Lissabonin sopimus, astuu voimaan, Euroopan parlamentin valta kasvaa merkittävästi. Sama sopimus pienentäisi Suomen euroedustajien määrän 14:stä 13:een. Paikat siis vähenevät, mutta valta kasvaa.

Meiltä europarlamentaarikoilta kysytään usein, kenen asialla me oikein olemme. Tätä kyseli tammikuussa myös pääministeri Matti Vanhanen, joka oli pahoittanut mielensä, kun lähes kaikki Suomen euroedustajat äänestivät työaikadirektiivin käsittelyn yhteydessä Suomen hallituksen kantaa vastaan. Vain kokoomuksen Piia-Noora Kauppi ja RKP:n Henrik Lax, olivat hallituksen linjoilla.

Suomen europarlamentaarikot eivät edusta Suomen hallitusta. Pääministerille voisi esittää kainon vastakysymyksen: Kenen asialla Suomen hallitus oli työaikadirektiivin käsittelyssä?

Työaikadirektiivi oli viime vuonna yksi keskeisimmistä sosiaalisen vastuun kysymyksistä EU:ssa. Jos ministerineuvoston kanta olisi mennyt läpi, se olisi kai ollut unionin ensimmäinen työolojen huononnusdirektiivi.

Itse haluan edustaa europarlamentissa nimenomaan suomalaisia ja eurooppalaisia ihmisiä, en suinkaan hallitusta enkä muitakaan viranomaisia. Työaikadirektiivin käsittelyn yhteydessä olin ihmisen ja inhimillisten työaikojen puolella.

Kerron toisen esimerkin ajankohtaisesta työskentelystä EU-parlamentissa. Se koskee EU:n asiakirjojen avoimuusasetusta. Avoimuushan on juhlapuheissa aina hyvä asia, mutta käytäntö on usein juhlapuheiden vastakohta.

Perussopimusvaliokunnan varapuheenjohtajana olen ollut tekemässä valiokunnan lausuntoa komission esitykseen, jonka julkilausuttuna tarkoituksena on lisätä avoimuutta, mutta todellisuudessa komission ehdotus on askel taaksepäin.

Komission ehdotuksen suurin ongelma liittyy asiakirjan määritelmään. Asiakirjan määritelmä on yksi nykyisen asetuksen perusperiaatteista ja jos tätä mennään muuttamaan, niin avoimuuden lisäysaikeilta katoaa koko perusta.

Tällä hetkellä asiakirjalla tarkoitetaan mitä tahansa tallennetta muodosta riippumatta. Komissio ehdottaa määritelmän muuttamista siten, että asiakirja on olemassa vasta sitten, kun se on toimitettu vastaanottajilleen, sitä on kierrätetty toimielimissä tai se on muuten rekisteröity.

Komissio on perustellut määritelmän muuttamista erityisesti sillä, että nyt komissiolla menee liikaa aikaa asiakirjojen eteenpäin toimittamiseen. Jos hyvää hallintoa ei voida toteuttaa EU:ssa sillä perusteella, että asiakirjoja on liikaa, niin silloin EU:ssa käsiteltäviä asioita on siirrettävä merkittävästi takaisin jäsenmaiden valtaan.

Yksi ongelma komission ehdotuksessa koskee ministerineuvoston asiakirjoja. Ei ole EU:lle kunniaksi, että emme edelleenkään tiedä sitä, miten eri jäsenmaat eri asioissa neuvostossa äänestävät.

Sama koskee neuvoston asiakirjoja, joita varsinkin suurimmat jäsenmaat ovat valmiita pimittämään julkisuudelta keinoilla millä hyvänsä. Toivon, että avoimuusasetuksen päivittämisen yhteydessä neuvoston salaisuuksien verhoja saataisiin edes hivenen raotetuiksi.

Tätä kirjoitettaessa prosessi avoimuusasetuksen päivittämiseksi on yhä kesken. Tarkoitus on, että mietintö tulisi koko parlamentin äänestettäväksi maaliskuussa.

Tässä olen vain hipaissut paria asia europarlamentaarikon työkentältä. Nekin varmaan antavat aavistuksen siitä, millainen henkilö voi pärjätä europarlamentissa. Työ on useimmiten arkista puurtamista, jossa pitää perehtyä asioihin kunnolla ja sovittaa niitä eri maiden kulttuurien kanssa.

Parlamentissa vaikuttaminen vaatii poliittista kokemusta, lujaa poliittista tahtoa ja osaamista, kansainvälisiä kontakteja, sitkeyttä, ja ennen kaikkea halua vaikuttaa asioihin. Pelkkä julkisuudessa paistatteleminen ei pätevöitä europarlamentaarikon tehtäviin.

Anneli Jäätteenmäki (kesk.) istuu Euroopan liberaalidemokraattien ryhmässä (ALDE).