Pääkirjoitus 3/2015: Nyt on aika – Rise Against

Arja Alho

Pääministeri Juha Sipilä on mukava mies. Olen ollut tilaisuudessa, jossa hän sai yleisön ulvomaan hulvattomalla tarinallaan. Sipilän valtti on hyvä itsetunto ja varmuus tekemisestään. Mutta ei hän mikään alkiolainen keskustalainen ole. Alkiolaisuus on tiivistettynä edistysuskoa yhdistettynä köyhän asian puolustamiseen. Sipilä on yritysjohtaja, jolla on konservatiiviset arvot.

Kokoomukselle on sopinut paremmin kuin hyvin käsitys julkisen talouden tehottomuudesta ja markkinoiden tehokkuudesta. Sipilä on perinteisessä mielessä enemmän oikeistolainen kuin keskustalainen. Siksi ei olekaan kummallista, että kokoomus on mukana kilpailukykyloikkien askelmerkkien piirustamisessa.

Vaikka kaikki poliittiset puolueet ovat virallisesti ilmaisseet tukensa pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, sen perusrakenteisiin on tuotu julkisiin hyödykkeisiin, palveluihin ja myös julkiseen tilaan kuulumattomia yksityisiä ja markkinaperusteisia vieraslajeja. Hyvä esimerkki on Helsingin kaupungin huumeneulojen jakelun kilpailuttaminen. Palvelu ilmeisesti nähdään teknisenä jakelutoimena, kun ydintä ovat luottamukselliset ja jatkuvat hoitosuhteet.

Oikeiston hegemoniassa vasemmisto on tyytynyt taistelemaan hallinnoimisen vallasta. Kuitenkin vain poliittisella ajattelulla, ohjelmalla, toiminnalla, puheella ja väittelyllä voi saavuttaa valtaa. Jos se puuttuu, puuttuu kaikki. Leijonat pitävät silloin makeiskorinsa ja muut korulauseensa Aulikki Oksasta mukaillen.

Perussuomalaiset puolestaan ovat arvoiltaan hyvin konservatiivisia ja kansallismielisiä. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ilmoitti olevansa perinteisten sukupuoliroolien kannattaja. Kuitenkin hän käy töissä eikä edes vaikene seurakunnassa. Perinteiden mukaista olisi sekin, että puolueen työmies Matti Putkonen ansaitsisi enemmän.

Kun vielä perussuomalaisten nuori sukupolvi jakaa fasistisen tradition ajattelutavat, poliittisen eliitin sukupolven vaihdos vahvistaa oikeistolaista käsitystä yövartijavaltiosta, jossa valtiolle kuuluu lähinnä järjestyksen ja puolustuksen turvaaminen ja jossa säätelyä on purettu ja näin vapautettu tilaa markkinoille. Ainakin vallassa olevan.

 

Paradoksi on, että juuri tällainen ajattelu on tullut tiensä päähän. Talouden kasvun ja kehityksen takaaja on monimuotoinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta. Markkinoiden tehokkuudesta saadaan enemmän irti säätelyllä, joka suojelee ihmistä ja ympäristöä ja jolla hillitään pääomamarkkinoiden kasvun ja eriarvoistumisen toisiaan vahvistavia vaikutuksia.

Niin Mary Kaldor kuin Pertti Haaparanta pakottavat meidät tajumaan, että nyt on aika: aika toimia eikä ajelehtia. Kysymykset euroalueesta ja kuripolitiikasta on ytimeltään kysymyksiä demokratiasta. Ellei demokratialla ole sijaa, ei ole sijaa poliittisille valinnoille. Kun ei ole sijaa poliittisille valinnoille, sivustakatsomisen yhteiskunnallisia seurauksia ei tiedä kukaan.

Euroopan unionia ei ole rakennettu kansalaisten katsomoksi, jossa seurataan voimattomana pankkiirien ja heitä hännystelevien poliitikkojen uhkapeliä. Nyt tarvitaan demokratian syvällistä sisäistämistä, liikettä sen tekemiseksi elinvoimaiseksi ja ihmisten tahdoksi.

Tiina Rosenberg kirjoittaa fasismin jalansijan vahvistumisesta pohjoismaissa. Kun emme ole mielestämme erityisen kansalliskiihkoisia, altistumme salakavalasti fasistisille ideoille ja arvoille. Tästä on hyvä esimerkki kesän poliittisen vellonnan väärin käytetyin sana: sananvapaus. Yksi jos toinenkin on vain käyttänyt sananvapauttaan.

Perustuslain suojaama sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita, että saa sanoa mitä tahansa. Sananvapauskin on aina suhteessa johonkin. Sitä ei saa käyttää toisen oikeuksien polkemiseen tai halventamiseen. Kun sanat ovat myös valtaa, on järkyttävää, että demokratiassa vapausoikeudet kutistuvat otsikoiksi. Meillä on iskulause- ja sutkautusvallanpito!

 

Ydin-lehti tarjoaa tässä numerossa monikulttuurisuuden painajaista rytmillä. Kun tanssimme kosketusetäisyydellä tangoa, twistaamme Emman tahdissa, fiilistelemme rock-konserteissa tai huudamme Aina mun pitää, olemme monikulttuurisuuden ytimessä. Mikään oma ei synny umpiossa.

Musiikkitalossa konsertoi hiljan Hong Kong Chinese Orchestra. Vaikka sävelmaailma oli hiukan outoa, Zhu Jianen A Sorrowful Tunen tunnetila oli tuttua. Miten rikasta ja voimauttavaa monikulttuurisuus onkaan!

Todellisuudessa puhe onkin pakolaisvirroista ja muuttoliikkeistä. Ydin käsitteli 52 puheenvuorossaan maailman muuttoliikkeitä ja eritteli niiden syitä. Pakolaisvirtojen ulottuminen nyt myös Suomeen on osoitus pakolaisleirien täyttymisestä ääriään myöten kriisimaiden lähellä. Niissä ei ole enää tilaa.

Afganistanin, Irakin ja Syyrian kriisien epäonnistunut ja pitkittynyt hoitaminen on tehnyt mahdottomaksi arkielämän. Yksikään suomalainen ei suostuisi elämään vuosikausia maassa, jossa sähköä on satunnaisesti, vettä ei tule tai jossa saa pelätä lasten menoa ulos leikkimään – tai maassa, jossa sota on kotiovella.

Ensiapua on ottaa sotaa ja ahdinkoa pakenevat ihmiset vastaan. Rauhanturvaamista, kriisinhallintaa ja kehitysyhteistyötä on rakentaa sellaiset yhteiskunnat, joihin voi palata. Kotia ja kotiinpaluuta mekin kaipaamme – missä se sitten ikinä onkaan.