Aleksis Kiven runossa Onnelliset luultavasti kiteytyy keskeiset suomalaisille onnea tuovat asiat: luonto ja toisen rakastaminen. Kun astelemme vuorella raikkaassa tuulessa ja kuulemme laaksojen hyminän, olemme onnellisia.
Maailman sarjassa olemme seitsemänneksi onnellisimpia, Euroopassa toisia. Suomi on yksi maailman parhaimmista paikoista äideille ja pikkulapsille. Nuorisotutkijat vakuuttavat, että yhdenkin aikuisen hyväksyntä voi pelastaa lapsen ja nuoren, vaikka perheen elämä olisi kaaoksessa.
Onnellisuuteen kuuluu myös luottamus. Suomalaiset luottavat oikein tutkitusti toisiin ihmisiin ja instituutioihin. Luottamustamme selittävät kaksi indikaattoria: kansalaisyhteiskunta ja yhteiskunnan toimeenpanevat instituutiot.
Kansalaisyhteiskunnasta löytyy erilaisia määritelmiä. Oletettavasti kansalaisyhteiskuntaa on kuitenkin se, että kuulumme erilaisiin yhteisöihin ja järjestöihin. Mutta osallisuuskin kasautuu. Vain kahdeksan ihmistä sadasta kuuluu useampaan kuin viiteen järjestöön. Kolme neljästä on joskus kuulunut johonkin järjestöön.
Kun ammatillinen järjestäytyminen on meillä niin yleistä, muihin järjestöihin kuuluminen ja niissä toimiminen ei vaikutakaan enää niin vetovoimaiselta. Tämän tietävät kaikki ne, jotka ovat järjestöihmisiä: uusia jäseniä ei tule, tilaisuuksissa ovat yleensä aina samat eikä talkootyö innosta kuin ani harvoin. Verkostoituminen ja sosiaalinen media ovat toki in, mutta onko niistä sosiaalisen pääoman kartuttajiksi tai jonkun asian tekijäksi? Vohveleita ei voi paistaa virtuaalisesti eikä tilaisuutta järjestää ilman tekijöitä.
Instituutioiden luottamus perustuu puolestaan siihen, että kansalaisia kohdellaan reilusti ja oikeudenmukaisesti eikä korruptiota ole. Tämäkin luottamus on haavoittuvainen. Instituutio toisensa perään on joutunut huomaamaan, että demokratiaan kuuluva avoimuus tuottaa yllätyksiä: skandaaleja, vuotoja ja lipsahduksia. Viime aikoina erityisesti poliisi on kunnostautunut oudoilla lausunnoilla, jotka saavat ainakin minut huolestumaan sen asenteellisuudesta ja asemoitumisesta poliittisen oikeiston ajatusmaailmaan.
Aikaisemmin ajattelimme myös, että hyvinvointivaltio tuottaa meille kaikille turvallisuutta tuottavia asioita. Tutkija Juho Saari on huomannut, että vallassa on kolme puoluetta, joiden kansanedustajien ja kansanedustajaehdokkaiden enemmistön mielestä hyvinvointivaltio tekee ihmiset laiskoiksi. Hyvinvointivaltiosta on tullut heidän mielestään osa yhteiskunnan jäykkyyttä. Byrokratiatalkootkin näyttäytyvät tässä valossa Troijan hevosena, jolla pääoma siivoaa itselleen enemmän tilaa ihmisten ja ympäristön suojelun kustannuksella.
Helsingin Sanomien ja tutkijoiden suuren köyhyyskyselyn tulos vuoden 2015 lopulta on hätkähdyttävä: mitä varakkaampia ihmiset ovat, sitä enemmän he näkevät köyhyyden köyhän omaksi syyksi. Köyhät sentään näkevät, että myös yhteiskunnan rakenteilla on vaikutusta. Sosiaalisen etääntymisen vaikutukset näkyvät myös poliittisessa päätöksenteossa.
Vaikka Martti Koskenniemi Ydin-keskustelussamme haluaa välttää suuria sanoja ja osoittaa, että ihmisoikeuksissakin on kyse jonkun oikeudesta toisen kustannuksella, kaikkea ei voi venyttää. Kansalaisten yhdenvertainen kohtelu on oikein ja eriarvoinen kohtelu väärin.
Ydin keskittyy tällä kertaa ihmisoikeuksiin ja siihen, mitä voimme oppia Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeestä. Esittelemme rikosylikomisario Thomas Elfgrenin, joka on tutkinut rikoksia ihmisyyttä vastaan. Hänen mielestään on päivänselvää, että Suomessa esiintyy rasismia ja syrjintää. Toteamus on suorastaan kuiva. Ei kuitenkaan sen suhteen, kuinka rasismiin ja syrjintään pitäisi suhtautua.
Viranomaistoiminnan pitää ehdottomasti olla rasismista ja syrjinnästä vapaata. Se vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Kun ihmiset voivat luottaa yhteiskunnan instituutioihin ja niiden pyrkimykseen olla puolueettomia ja objektiivisia, pelko ja epävarmuus vähenevät. Samalla myös kammo erilaisuutta kohtaan.
Osama Al alouloun kolumni suhteuttaa julkisen keskustelun huolta ”pakolaistulvasta” ja Euroopan kantokyvystä. Kaisa Väkiparta toivoo, että Pakolaisapu olisi jonakin päivänä tarpeeton. Mutta kuten hän toteaa: hallitus pitää Pakolaisavun kiireisenä. Toivottavasti perheen yhdistämiseen liittyvät tulovaatimukset eivät toteudu kenenkään osalta. Harva meistä täyttäisi vaatimukset. Silti toimeen on tultu.
Jaakko Blomberg aloittaa myös Ytimen 50. juhlavuoden ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua käsittelevällä kirjoituksellaan. Siinä myös Ydin-lehdellä oli panoksensa.
Hyvän hauraus kauhistuttaa. Mutta silti on vahvuutta perusasioissa. Ei ole oikein jättää toista ihmistä heitteille. Ei ole rodun tai uskonnon paremmuutta. Ei ole suurempaa ihmisoikeuksien loukkausta kuin sota.
Tätä vahvuutta osoittavat joka päivä tuhannet ihmiset, jotka uskaltavat olla ihminen ihmiselle leipäjonoissa, vastaanottokeskuksissa, kouluissa, työpaikoilla tai kaduilla hymyillessään ja toista tervehtiessään. Tämä vahvuus ei tule loppututkinnosta tai yhteiskunnallisesta asemasta eikä se katso ikää, sukupuolta saati ihonväriä. Onnellinen on vahva heikkonakin.
Kirjoittaja Arja Alho