Euroopan yhdentymisen yhdeksi päämääräksi on ainakin juhlapuheissa asetettu eurooppalaisen identiteetin muodostuminen. Ajatus liittyy yhdentymisen historiaan.

”Identiteetti” on moniulotteinen käsite, mutta yksi osa sitä on ihmisen käsitys omasta ja yhteiskunnan hyvästä ja pahasta. Se ei kuitenkaan tule syntymälahjana vaan on jotakin, johon monilla tekijöillä on vaikutusta. Yksi tärkeä tekijä ovat tietoiset yritykset vaikuttaa identiteetin muodostumiseen. Esimerkiksi mainokset rakennetaan usein joko vahvistamaan olemassa olevaa identiteettiä tai luomaan uusi.

Näistä lähtökohdista on helppo ymmärtää, että kansalaisten identifioituessa ”oikeisiin” kohteisiin he ovat valmiit hyväksymään jopa omien tulojensa tai ainakin oman suhteellisen osansa heikentymisen.

Huomattavassa osassa talouskeskustelua on hyväksytty lähtökohdaksi ajatus, että viime kädessä valtio on organisaationa analoginen kotitalouden ja/tai yritysten kanssa. Tämä ei rajoitu vain Suomeen vaan se on yleistä kaikkialla.

Tavallisten ihmisten kamppaillessa velkojensa kanssa he supistavat menojaan. Samaa odotetaan myös julkiselta sektorilta. Mielenkiintoista on, että verojen korotus olisi useimmin taloutta vähemmän kuristava vaihtoehto kuin julkisten menojen leikkaus, kuten Talouspolitiikan arviointineuvosto tämän vuoden raportissaan Suomenkin osalta totesi.

Saksa on EU:n ja euroalueen suurin talous. Sen valtaa korostaa se, että talouspolitiikan perusteista ollaan hyvin yksimielisiä Saksan eri puolueiden kesken. Erityisesti Hollanti ja Suomi ovat hyväksyneet saksalaisajattelun aivan suoraan.

Saksalainen ajattelu on perusteiltaan perinteistä oikeistolaista talousajattelua. Siitä on tullut osa kaikkien saksalaisten identiteettiä. Euroalueen toiminta on rakennettu sille ja julkinen keskustelu käydään sen ehdoilla.

Samoin saksalaisesta ajattelusta on tullut osa EU-kansalaisten identiteettiä. Siksi sen vallasta syökseminen on erittäin hankalaa. Ainoastaan sellainen talouskriisi, jossa myös keskiluokka joutuu tuntuvasti kärsimään, voi sen tehdä. Mutta silloin ollaan jo lähellä sitä, että demokratia on vaarassa.

Kirjoittaja on taloustieteen professori Aalto-yliopistossa.