Kriisi on mahdollisuus kehitysmaille

Talouskriisi alkoi teollisuusmaista, mutta se horjuttaa myös monen kehitysmaan taloutta. Vastaavien kriisien ehkäisyyn eivät kansalliset tukipaketit riitä.

Talouskriisi on iskenyt kehitysmaihin Yhdysvaltoja ja Eurooppaa hitaammin. Esimerkiksi Etelä-Afrikan finanssimarkkinat eivät syksyllä juuri heilahdelleet.

Kansainvälisen kaupan ja investointien kasvu alkaa kuitenkin jo heijastua kehitysmaidenkin talouteen. Esimerkiksi Mosambikissa ovat YK:n vuosituhattavoitteisiin kirjatut köyhyyden vähentämistavoitteet vaarassa. Kansainvälinen valuuttarahasto korjasi juuri talouden kasvuennustetta lähivuosille alaspäin vajaasta seitsemästä viiteen ja puoleen prosenttiin vuodessa.

Kaikkia muutoksia eivät viralliset kasvuennusteet edes näytä. Esimerkiksi epäviralliset rahalähetykset ulkomailla työskenteleviltä sukulaisilta ovat monelle perheelle hyvinvoinnin edellytys. Maailmanpankki arvioi rahalähetyksien Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kutistuvan tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden 1995 jälkeen.

Ilmasto ja ruokakriisi

Kauaskantoisimpia ongelmia kehitysmaille saattaa kuitenkin lopulta koitua siitä, jos teollisuusmaiden ilmastopolitiikka löystyy taantuman vuoksi. Ilmastonmuutos on jo vaikeuttanut esimerkiksi Afrikan viljelyolosuhteita. YK:n joulukuinen ilmastokokous Puolan Poznańissa ei tätä huolta hälventänyt, joten odotukset kohdistuvat muun muassa Euroopan unionin sisäisiin neuvotteluihin Kioton-sopimuksen jatkosta maaliskuussa.

Monin paikoin taantuman vaikutuksia kärjistää se, ettei ruokakriisikään ole vielä ohi. Maailman ruokaohjelma WFP arvioi, että ruoka-apua tarvitsee tänä vuonna jopa kolmanneksen verran enemmän ihmisiä kuin viime vuonna. Viime vuonna ruoka-apua jaettiin 86 miljoonalle ihmiselle 80 maassa.

Kriisi mahdollisuutena

Kehitysmaiden näkökulmasta finanssikriisi on kuitenkin helppo nähdä myös mahdollisuutena. Nyt myönnetään, ettei rahoitusmarkkinoiden itsesäätely ole toiminut. Köyhyyden vähentämisen kannalta on merkittävä edistysaskel, jos kriisi vähentää kehitysmaiden paineita kaupallistaa rahoitusmarkkinoitaan ja muita infrastruktuuripalveluitaan nopeammin kuin kansallista säätelyä ehditään kehittää. Rohkeampaa säätelyä tarvitaan paitsi leikkaamaan finanssikriisien riskiä myös parantamaan palveluiden saatavuutta kaikkein köyhimmälle väestölle.

Finanssikriisin myötä on myös myönnetty, että kansainvälisille rahoitusmarkkinoille tarvitaan lisää läpinäkyvyyttä. Jos kansainvälinen yhteisö vihdoin esimerkiksi hillitsee veroparatiisien kasvua, voi pääomapako kehitysmaista hidastua ja kehitysmahdollisuudet parantua. Kehitysmaiden arvioidaan menettävän veronkierron ja verokilpailun vuoksi vuosittain 850–1000 miljardia dollaria eli vähintään kahdeksan kertaa kehitysapua vastaavan summan.

Jos julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä tarkastellaan käytännönläheisemmin finanssikriisin seurauksena, on kriisi vihdoin lähtölaukaus köyhdyttävien rakenteiden purkamiselle.

Toisinkin voi valitettavasti käydä. Suomen 1990-luvulla lama pikemminkin kovensi asenteita niin Suomen kuin maailmankin vähävaraisia kohtaan. Suomessa esimerkiksi perusturvaetuuksien taso suhteessa ansiotasoon on laman jälkeen laskenut 20–30 prosenttia. Myös kehitysyhteistyön määrärahoja leikattiin 62 prosentilla, eikä lamaa edeltänyttä tasoa ole vieläkään saavutettu.

Tytti Nahi on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen kehityspoliittinen sihteeri.