Oh Canada!

Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge luonnehti Vancouverin juuri päättyneitä kisoja ystävällisiksi. Ainakin kanadalaiset olivat kisoista innoissaan ja vancouverilaiset täynnä ystävyyttä. Kisoissa näkyi minusta pyrkimystä jonkinlaiseen kohtuuteen ja rentouteen sekä välittyi myös hienolla tavalla kanadalainen monikulttuurisuus. Nimittäin, olympialaisista on tullut mahtipontisuudessaan kuin kertakäyttöinen keinomaailma, joka runnotaan väkivalloin paikoilleen - ja jäljelle jäävät roskat ja tyhjät suorituspaikat.

Tiedän, että Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Niemisen johdolla tehtiin suomalaiseen huippu-urheiluun liittyvää strategiatyötä viime vuoden loppuun asti. Määräaika on päättynyt mutta työtä ilmeisesti vielä jatketaan. Tässä siuntiolaisen kotisohvan ääreltä muutama havainto uppeluksiin sukeltaneesta talviurheilustamme, joista kenties voi olla jotain hyötyä strategiatyöllekin.

Vaikutti siltä, että, että Suomen joukkue koostui yksittäisistä urheilijoista, joista kukin keskittyi omaan itseensä, omaan suoritukseensa, omaan lajiinsa eikä muusta maailmasta tiennyt. Tietyssä mielessä niin pitääkin olla mutta kyllä huippusuoritukset tehdään aina jossakin tilanteessa, yhteisössä ja ilmapiirissä. Kun on oikein eristynyt, ei osaa sopeutua luovasti uuteen tilanteeseen. Huippu-urheilija voi oppia ja saada voimaa toisesta lajista ja toiselta huippu-urheilijalta.

Epäonnistuminen ja alisuorittaminen – ei kyetty kauden parhaaseen suoritukseen – jotenkin tarttui viruksen lailla koska jokainen oli niin kovin yksin selityksineen. Ei ollut oikeita suksia mukana, oli nuhaa, oli liian suuri puku, halusi valita jonkun muun kilpailun... Poikkeuksen ulkopuolisin silmin muodostavat lumilautailijat, jotka tuntuvat sparraavan toinen toistaan. Myös miesten maastohiihdon joukkuesuorituksessa oli jotain sellaista, että yhteissuoritus oli enemmän kuin yksittäisten summa. Sitä vain ei palkittu mitalilla.

Miesten jääkiekkojoukkueessa oli erilaisia painolasteja. Yksi ketjullinen muodostui pelaajista, joita haluttiin kunnioittaa pitkästä urasta. Ei se varsinaisesti haitannut Suomen pelejä mutta ei siitä kyllä ollut mitään etuakaan. Ei edes Yhdysvallat-Suomi-ottelussa, jossa kokemuksesta olisi kerrankin pitänyt olla hyötyä niin, että joukkue olisi ommellut itsensä kokoon ottelun shokkialun jälkeen. Kun katsoi Yhdysvallat-Kanada-loppuottelun, siinä oli energiaa, loppuun asti tsemppaamista ja kurinalaisuutta. Tätä ei Suomen joukkueesta löytynyt, Slovakain kylläkin.

Pronssimitali on tietysti hieno asia mutta kyllä minusta olisikin ollut ennen kuulumatonta, ellei siihen Slovakian jäähytulvassa olisi ylletty. Omasta puolestani pidin Olli Jokisen kommenteista, Valtteri Filppulan peliotteesta ja siitä, että Miikka Kiprusoff kuittasi epäonnistumisensa onnistumalla pronssiottelussa. Kun Teemu Selänne ja Kalervo Kummola halailivat mitalinjaossa, tuntui kyllä siltä, että pappaosastolla on kummisetänsä. Olihan siinä selitys, miksei se toinen Jokinen edes mahtunut joukkueeseen.

Suomalaista sisua löytyi erityisesti Laura Lepistöltä. Hän on erinomainen kilpailija ja todella loistava huippu-urheilija. Kuudes sija naisten taitoluistelussa on todellisuudessa mitalin arvoinen suoritus. Jokainen lumilautailija oli myös paikkaansa arvoinen. Naisten jääkiekkojoukkue oli erinomainen. Mutta parasta sisua kyllä edusti sittenkin Ruotsin Anja Pärsson. Syöksyn kammottavan kaatumisen ja ilmalennon jälkeen tämä uskomaton nainen ilmestyy lähtöpaikalle seuraavana päivänä ja ottaa pronssia yhdistelmälaskussa!

Arja Alho on Ytimen päätoimittaja.

Tilaa Ydin! Kestotilaus 28€ / Opiskelijatilaus 20€ / neljä numeroa