Venäläislehdet: Vanhanen vaihtoi kaasuputken halpaa puuta vastaan

Janne Hukka
29/10/2009

Suomen pääministeri Matti Vanhanen lupasi Venäjän pääministeri Vladimir Putinille tukevansa Nord Streamin kaasuputkihakemusta, jos Venäjän puutulleja ei nosteta, venäläismediat raportoivat 27. lokakuuta.

Nezavisimaya Gazeta -lehden ja NewsRu.com-verkkolehden mukaan Vanhanen lupasi, mutta ei taannut, tällä viikolla järjestetyssä tapaamisessa myönteisen päätöksen Nord Streamin kaasuputkihakemukseen, josta lähes 400 kilometriä kulkee Suomen aluevesien kautta.

Tätä vastaan Putin on luvannut olla korottamatta venäläisen puun tulleja, joista olisi tullut arvioiden mukaan 500 miljoonan euron lisälasku suomalaisille metsäyhtiöille.

Uutinen on ristiriidassa hallituksen virallisen kannan kanssa, jonka mukaan kaasuputkihakemus on puhtaasti ympäristökysymys. Vanhanen myös sanoi viime vuonna, että hallitus ei neuvottele kaasuputkella.

Suomen hallituksen odotetaan tekevän virallisen päätöksen kaasuputkihakemuksesta marraskuun aikana. Putken ympäristövaikutuksia Suomelle ei ole vielä kokonaan arvioitu.

Suomalainen metsä- ja paperiteollisuus käyttää runsaasti Venäjältä tuotua puuta raaka-aineena. Samaan aikaan venäläinen kaasuteollisuus haluaa laajentaa jakeluverkostoaan Eurooppaan Itämeren kautta kulkevan kaasuputken avulla.


Lue lisää aiheesta