Jos joku luulee, että poliitikon elämä on helppoa, erehtyy. Työtä pitää tehdä tauotta, kiitosta ei saa koskaan. Yhtenä päivänä rakastetaan, toisena vihataan. Kansan kusitolppana olo tympii, palkka on liian pieni ja miksi ihmeessä pitää olla vaalit?
Jos joku luulee, että sairaanhoitajan elämä on helppoa, erehtyy. Työtä pitää tehdä tauotta ja aina on menossa joku organisaatiomuutos. Yhtenä päivänä rakastetaan, toisena saa turpiin. Suomen lamakin on sairaanhoitajien palkankorotusten syy. Vakituisista työsuhteista kilpaillaan ja miksi ihmeessä tässä härdellissä pitäisi vielä olla kiinnostunut politiikasta ja äänestää?
Vaaleissa ei arvioida vain puolueita, vaan myös yksittäisiä ehdokkaita. Suomalainen vaalijärjestelmä on sellainen. Kun jää valitsematta, hylkäämisen tunteet vellovat epäonnistumisen vesissä. Samat tunteet käyvät läpi myös ne, joitten työpanosta ei nyt tuotannollis-taloudellisista syistä tarvita. Tai ne, jotka eivät pääse edes työhaastatteluun asti. Kuitenkin jokaisen takaraivossa on ajatus, että kyse on laajemmasta – mutta silti sitä käpertyy omaan itseensä.
Ja sitten villi tuulettaminen kun juuri minä tulin valituksi! Tosin mielessä on, että kyse oli myös onnenkantamoisesta, että oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Tosiasia kuitenkin on, että sosiaalinen etääntyminen tunkee läpi ikkunoista ja ovista. Yhteiset elämänkokemukset yhdistävät ryhmässä mutta ei ryhmien välillä. Syntyy kuiluja. Talouseliitti tarkastelee meitä kiikarilla. Sosiaaliministeri mustasta virka-autosta. Niin, kuinka moni suomalainen nyt edes tienaa alle 2100 euroa? kysyi Laura Räty ja antoi sosiaaliselle etääntymiselle paitsi kasvot myös euromäärän.
Tosiasia kuitenkin on, että sosiaalinen etääntyminen tunkee läpi ikkunoista ja ovista. Yhteiset elämänkokemukset yhdistävät ryhmässä mutta ei ryhmien välillä.
Pohdimme Ydin-lehdessä mitä etääntyminen tarkoittaa hyvinvointivaltiolle ja demokratialle. Jos yhteisen veneemme pohja vuotaa ja muutamat näyttävät siirtyneen huvipurrelle, mitä tekevät matkustajien enemmistö? Haaveilemmeko huvipurresta vai ryhdymmekö korjaamaan venettä? Vaikka vastaus on ilmiselvä, on se kuitenkin poliittisesti epäselvä.
Meillä on taipumus arvioida oma tilanteemme paremmaksi kuin mitä se on ja äänestää omien etujemme vastaisesti. Meillä on myös taipumus helpottua ajatuksesta, että jollakulla toisella menee vielä huonommin kuin itsellä. Silti hyvä elämä syntyy siitä, miten sen oikein ymmärtää.
Muutokset lähtevät sanoista – näin uskon – puhutusta puheesta ja kirjoitetusta tekstistä. Sanojen pitää saada ymmärtämisen prosessit liikkeelle ja halun liittyä yhteen. Poliittisten johtajien vallan lähde on klassisen parlamenttikäsityksen mukaan juuri heidän taitonsa puhua.
Eduskuntatyön uudistamisessa on tehty paljon hyvää julkisen puheen aseman vahvistamiseksi. Sitähän parlamentti on. Esimerkkeinä vaikkapa ajankohtaiskeskustelut ja pääministerien ilmoitusmenettelyt, jotka ovat osaltaan olleet lisäämässä tärkeiden puheenvuorojen käyttämistä juuri eduskunnassa.
Silti puhumisen taito ja keskustelemisen voima ovat jääneet toissijaiseksi. Väitetään, että eduskuntaryhmissä poliittinen keskustelu on käytännössä kuollut. Kun täysistunnoissa kuulee aika paljon tyhjää ja Juho Saaren kuvaamaa ”hallitus on aina oikeassa tai väärässä” -keskustelua, uskotellaan valiokunnissa puheen olevan merkityksellisempää.
Lainsäädäntötyön ytimessä puheelta vaaditaan hyviä kysymyksiä, argumenttien haastamista ja ennen muuta kykyä olla edistämässä omien ja puolueen näkemyksiä yhteisessä kokonaisuudessa. Täysistunnossa puheen pitää tulkita yhteiskuntaa, eritellä päätöksenteon maastoa ja ennen muuta välittää kansalaisille käsityksen niistä arvoista, joitten pohjalta päätöksiä on tehty: Mitä on tavoiteltu, mihin on päästy ja miten aiotaan jatkaa.
Liukkaassa maailmassa vakaus valetaan luottamuksesta
Eduskuntatalossa itsessään on jotakin kansanvallan kannalta tärkeätä. Se on ylväs ja yksinkertainen. Jos malttaa pysähtyä kiireessä, se muistuttaa graniittiin valettua yhteistä kokemusta äänioikeudesta ja sen merkityksestä. Sen huoneet on rakennettu kaikille tulla ja sen sali kaikkien äänten kuulemiseksi.
Emme tarvitse Versaillesin hovia, jossa juonitellaan palkkioiden ja vallan toivossa tai prameillaan muodin uusien oikkujen perässä. Mistä kuitenkin tulee Marie Antoinetten kaltainen lausahdus kun hänelle kerrottiin kansan vaativan leipää syödäkseen: Miksi he eivät syö leivoksia? Miksi köyhät ovat laiskoja? Jussi Ahokas kirjoittaa kolumnissaan miksi taloudellisen eriarvoisuuden kasvua ei enää hyväksytä.
Sosiaalisten verkostojen hajoaminen lisää yhteiskunnallista epäluottamusta ja pelkoa. Perimiltään Charlie Hebdon iskussa tai Ukrainassa, joista kerromme myös, on kyse pelosta ja epäluottamuksesta. Liukkaassa maailmassa vakaus valetaan luottamuksesta. Myös politiikan muutosvoima kumpuaa luottamuksesta. Kannattaa lukea tälläkin kertaa Ydin kannesta kanteen!