Taidehistorioitsija Tuula Karjalainen heitti ilvesboan kaulaansa. Samanlaisen kuin Tove Janssonilla on omakuvassa vuodelta 1942. Tuloksena on paitsi Ateneumin taidenäyttely myös kirja naisesta, joka halusi tehdä työtä ja rakastaa.

Arja: Miltä on tuntunut kuratoida Suomen ehkä kaikkien aikojen suosituinta taidenäyttelyä ja kirjoittaa samalla kirja?

Tuula: Kyllä se on ollut aika rankkaa. Kuratointiin vaikutti sekin, että Tove teki niin monta uraa. Jokaisesta on tiedettävä aika paljonja pystyttävä mahduttamaan näyttelyyn. On sarjakuvia, poliittisia piirroksia, maalauksia. On muita kuvituksia, installaatioita, elokuvia. Kun jokaiseen todellisuuteen sukeltaa ja syvälle…rankkaa oli.

Ensin piti tietysti saada käsitys kokonaisuudesta. Sitten piti valita ja vielä saada kaikki valitsemansa näyttelyyn. Maalausten osalta hankaluus oli, että suurin osa niistä on yksityisissä kokoelmissa. Niiden löytäminen oli salapoliisityötä. Tove ei aikanaan ollut tarpeeksi julkisten kokoelmien ostajien arvostama. Hän möi töitään yksityisille, koska myydä piti.

Arja: Kirjasi Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta on näyttelyn kannalta tärkeä.  Kirjan myötä voi tulla Toven matkakumppaniksi. Pystyt avaamaan uteliaan ulottuvuuden katsoa kuvaa. Löydät yksityiskohtia ja merkityksiä, jotka tekevät Toven teoksista aivan uudella tavalla eläviä ja nautittavia.

Tuula: Tuo on mukava kuulla! Kirja syntyi ikään kuin rinnalla. Oli myös hauskaa huomata, että olin tutussa porukassa. Tunsin esimerkiksi Tapio Tapiovaaran ja tietysti Sam Vannin. Äitini oli syntynyt samana vuonna kuin Tove, ja heillä oli yhteisiä ystäviä. Tietenkin tutut paikat Helsingissä tekivät kirjoittamisesta jännittävän.

En olisi pystynyt tuomaan esille mitään uutta, ellen olisi tehnyt myös näyttelyä. Niinhän se menee, että joku tekeetaideteosten peruskartoituksen, jota seuraavat 50 vuotta noudatetaan. Ei löydetä sitä, mitä on ulkopuolella.Nyt pystyin etsimään laajalti Toven teoksia, kuuluttamaan niitä eri medioissa ja tavoitinkin paljon.

Arja: Mitä sinulle oli tärkeää löytää? Mitä Tove Janssonista on jäänyt julkisuudessa huomaamatta?

Tuula: Julkisuudessa on tietenkin muumit. Toven monilahjakkuutta ei minusta ole koskaan tajuttu.  Jos on vähänkään tajuttu, hänen eri uransa on haluttu nähdä Muumilaakson kautta. Ne ovat kuitenkin itsenäisiä uria, ja kaikki ovat oman näköisiään. On suoranainen karhunpalvelus katsoa niitä toisen kautta!

Arja: Tuot hienosti esille, miten Muumilaakso kehittyi uran ja elämänvaiheiden kautta. Hänen tekemisessään oli koko ajan vuoropuhelua eri taiteen muotojen kanssa, mutta kuitenkin jokaisessa oli omaa ja itsellistä. Kuten vaikka runossa Höstvisa, Syyslaulu, jonka  Erna Tauro sävelsi.

Tuula: Tove kierrätti kaikessa taiteessaan omaa elämäänsä ja elämänkokemuksiaan. Maalauksissa, piirustuksissa ja kirjoituksissa on hänen ystäviään. He ovat jopa tunnistettavia. Tapahtumat ovat pitkälti sellaisia, jotka hän on myös itse kokenut. Osa aikuisnovelleistaon aika lailla suoraan hänen omista muistiinpanoistaan ja kirjeistään.

Arja: Tove Jansson oli jo 1950-luvulla kansainvälisesti erittäin tunnettu taitelija. Tuntuu siltä, että muumibuumi oli tuolloin enemmän suomenruotsalaisten juttu kuin suomenkielisten. Vasta myöhemmin suomenkielisetkin löysivät muumit ja samalla Tove Janssonin. Vaikka kyllä minunkin anorakissani komeili muumipeikko hihamerkissä hiihtokoulun kunniaksi 1950-luvun lopulla.

Tuula: Olet oikeassa. Mutta sanoisin myös, että muumit olivat rakastetumpia ensin Ruotsissa. Vastaanotto Ruotsissa oli hersyvämpi kuin suomenruotsalaisten parissa. Suomenkieliset eivät tosiaan vielä sanoneet mitään. Kun kuvakirja Kuinkas sitten kävikään julkaistiin vuonna 1952 suomeksi, Tove oli hyvin iloinen ja kirjoitti siitä kirjeessään. Tekstiä ei tosin ollut paljon käännettäväksi.

Rakkaus muumeihin syttyi vasta kun Ilta-Sanomat alkoi julkaista Toven sarjakuvaa. Hän oli tarjonnut sarjakuviaan myös suomenkielisiin lehtiin, mutta ne olivat heittäneet materiaalin roskiin.Tosin jo 1947 niitä oli julkaistu Atos Wirtasen Ny tid -lehdessä, vaikkakin vain vajaan vuoden ajan. Mutta vasta Evening Newsin lisenssimyynnin kautta muumeista tuli kansainvälisiä kuuluisuuksia. Näin ne tulivat myös Ilta-Sanomiin 1950-luvun puolenvälin jälkeen. Siitä alkoi muumibuumi.

Arja: Oliko Tovella itsellään osuutta käännöksiin? Miten löytyivät ihanat suomenkieliset nimet kuten vaikkapa Nuuskamuikkunen? Kirjoitat, että kirjailija Jarno Pennanen tarjoutui tekemään jo hyvin varhaisessa vaiheessa Toven teksteistä suomennokset.

Tuula: Mutta Otavalle eivät muumit eikä Jarno Pennanenkelvannut! Tove oli itse mukana vahvasti käännöstyössä ja oli hyvin tarkka siitä, miten muumimaailman hahmoja käsiteltiin.

Hänen kirjeistään käy ilmi, että hän on kirjoittanut ja kuvittanutuudestaan muumeja. Huomasin sen itsekin, kun luin samaa tarinaa kerrottuna, mutta kuitenkin eri tavalla käännettynä. Hän oli valtavan työteliäs ja pedantti. Oli siinä ja siinä, ettei hän tuhonnut ensimmäisiä muumikirjojaan.

Arja: Mistä tulee nuoren kuvataitelijan valtava itseluottamus ja rohkeus nousta valtavirtaista ajattelua vastaan? Piirrokset, jotka hän teki Garmiin 1930- ja 1940-luvulla natsismista, Hitleristä ja Stalinista, ovat aivan valtavan tarkkanäköisiä, mutta täysin ristiriidassa yhteiskunnallisen valtavirran kanssa. Kerroit, että Garm oli suomenruotsalainen liberaali lehti, johon tuon ajan parhaat kirjoittajat kirjoittivat. Toven rohkeus on ollut jotain tavatonta.

Tuula: Älä muuta sano! Toven rohkeus on sellaista, että vaikka hän ei olisi tehnyt yhtään kirjaa tai piirtänyt yhtään maalausta, hänen elämänsä ja rohkeutensa olisi jo kirjan arvoinen. Jotkut sanovat, että se on Atos Wirtasen vaikutusta…

Arja: …mutta hänhän otti kantaa  paljon aikaisemmin, jo ennen toista maailmansotaa ihan omana itsenään…

Tuula: …aivan niin. Piirroksia on jo vuodelta 1935. Ehkä se on hänen ylikorostunutta haluaan olla vapaa. Se ilmeni jo nuoruudesta lähtien. Siinä oli isän kanssa taistelua, jolla oli juutalaisvihaa ja saksalaismielisyyttä. Hän joutui koko ajan miettimään asioita ja muodostamaan omia mielipiteitään. Ehkä siinä on myös hänen rakastava suhde äitiinsä, joka oli koko hänen elämänsä ajan henkinen turva. Toven veli Per Olov kertoi, että Ham, kuten he äitiään kutsuivat, oli erityinen ihminen, kuin muumimamma. Hän oli avoin ja suvaitsevainen.

Tove oli luonteeltaan jollain tavalla ujo. Hän ei koskaan alleviivannut itseään eikä mennyt barrikadeille. Hän vihasi kieltoja, sääntöjä ja kokouksia. Hän kirjoitti tosi tiukasti sodan oikeutuksesta Ina Collianderille vuonna 1944:

Olen miettinyt ajatustasi, että jumala lähettää sodan, ruton ym., jotta me tulisimme paremmiksi ihmisiksi, että ne olisivat jotain, mitä me tarvitsisimme. Olen toista mieltä, minusta sotaon tiivistymä kaikesta pahuudestamme, ei mitään mitä Hän (jumala) on antanut meille ja se näkyy! ..Mutta luuletko, että tulisimme siitä paremmaksi? Päinvastoin, olen nähnyt vain kuinka ihmiset ovat tulleet kovemmiksi, pikkumaisemmiksi, vihamielisemmiksi, katkerammiksi ja itsekkäämmiksi. Sota on aivan liian negatiivista, jotta se voisi mitään hyvää ruokkia.

Mistä tosiaan tuli rohkeus, oikeastaan uhkarohkeus, piirtää omalla nimellään tuosta vaan pokkana, kestää kovaa ja raskasta pilkkaa? Mitä olisi sattunutkaan, jos olisi käynyt toisinpäin!

Arja: Koko muumiperhe on suuri rauhankertomus! Tovehan oli hyvin järkyttynyt Hiroshiman atomipommista.

Tuula: Siksi Tove oli ravoissaan, että ensimmäisessä japanilaisessa muumianimaatiossa oli väkivaltaa.

Pyrstötähteä lukiessani ajattelin, että miten tämä on niin tuttua?  Kuvaukset luolasta ja punaisesta, kaiken polttavasta palosta – tämä on oma havaintoni – ovat kuin suoraan Hiroshiman ja Nagasakin tuhojen uutisoinnista.

Arja: Sivussaoleminen valtavirrasta näkyy jo hänen kouluajoissaan, myöhemmin rakkaussuhteissa ja elämänvalinnoissa. Hän kulkee aina valtavirtaa vastaan.

Tuula: Ilman sivussaoloa hän ei olisi pystynyt kirjoittamaan niin syvällisiä ja psykologisia tekstejä. Kun hän seurusteli Atoksen kanssa, joka oli kansanedustaja ja samalla kansakunnan kaapin päällä, suhteen virallistamattomuus herätti huomiota. Se ei jäänyt häneltä huomaamatta.Kyllä hän siitä kärsi, mutta ei antanut sen vaikuttaa omiin päätöksiinsä.Kun muumiperhettä moitittiin liian porvarilliseksi, Tove vastasi: ”Olen samaa mieltä, mutta minä en voi heille mitään.”  Hän otti kuitenkin arvostelun raskaasti. Luultavasti se osin vaikutti kääntymiseen aikuisille suunnatun kirjallisuuden pariin.

Tovelle itselleen olisi ollut varmaan järkytys, jos häntä olisi kutsuttu feministiksi tai pasifistiksi.  Mutta kyllä hänen esimerkkinsä ja rohkeutensa ovat vaikuttaneet paljon.

Arja: Esimerkiksi Perhe-maalauksen (1942) vastaanotto sai hänet tolaltaan. Siinä on Tove ja hänen perheensä. Pojat pelaavat shakkia. Kirjoitat, että se on ollut taiteessa vuosisatoja vertauskuva kohtalolle ja sen arvaamattomuudelle.

Tuula: Teos ei ollut sen ajan maalauskäsitteen mukainen. Siinä oli liikaa tarinaa, liikaa ihmisiä. Kunnon maalauksessa oli vain yksi omena.

Arja: Olet uppoutunut syvälle Tove Janssonin maailmaan. Mitkä maalauksista, muumihahmoista ja hänen kirjoistaan puhuttelevat sinua eniten?

Tuula: Tietenkin kaikki hänen omakuvansa, koko sarja. Ennen kaikkea viimeinen. Maisemista surrealistiset 1930-luvun maalaukset, vaikkapa [kurs]Vieras kaupunki.

Nuuskamuikkunen on hieno hahmo. Tovessakin on paljon samaa. Nuuskamuikkusen huono puoli on, ettei hän pysty sitoutumaan. Hahmo näyttää aivan Atos Wirtaselta. Mutta Atosta on myös hattivateissa ja piisamirotassa, joksi Tove Atosta kutsui. Pikku Myytä on myös minussa. Eniten minua kiehtoo kuitenkin Mörkö, Mårran. Se ei ole tehnyt mitään pahaa. Sen tragedia on, että maa jäätyy ja kuolee, vaikka se isona ja rumana hakee vain kontaktia. Tove sanoikin, että kun hän salli Mårranin lämmitä, Muumilaakson tarina päättyi. Muumilaaksossakin piti olla vastavoimia.

Arja: Entäs kirjoista ja novelleista?

Tuula: Kuvanveistäjän tytär on hieno kirja. Hirveän vaikea sanoa. Kuuntelija, ehkä täydellisin on Kesäkirja. Pidin myös Aurinkokaupungista, joka kertoi vanhuksista. Se on riemastuttava kirja.

Kuinka monta kirjaa hän olisikaan kirjoittanut, ellei olisi vastannut tuhansiin lasten kirjoittamiin kirjeisiin! Tovessa oli kuitenkin paljon näkymätöntä lasta. Siksi hänellä oli vaikeuksia sanoa ei. Itse hän selitti, ettäellei hän olisi vastannut kirjeisiin, hän ei olisi pystynyt kirjoittamaan mitään muutakaan huonon omantunnon vuoksi. Ja sai hän varmasti energiaakin kirjeistä.

Arja: Pääsetkö sinä eroon Toven maailmasta? Matkasi ei ehkä ole ollut vaarallinen mutta ainakin jännittävä.

Tuula: Ensin ajattelin, että kun kirja on tehty, helpottuu. Kun näyttely on ohi, helpottuu. Mutta sitten alkavat käännökset ja sitten…

Olen elänyt Toven elämää, menettänyt siinä omia vuosia mutta samalla olen myös saanut, olen muuttunut. Kun kävelin Ateneumiin Toven ateljeen ohi, ajattelin, että on tämä minullekin ollut kovaa. Kuitenkin kiva seikkailu!

Kuva: Pekka Elomaa