Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen. Kuva Pekka Elomaa
Valtioneuvoston uudessa puolustusselonteossa turvallisuusympäristöä hallitaan varautumalla – ja varustautumalla. Miten Suomen puolustuspolitiikkaa arvioidaan rauhantyön näkökulmasta?
Toimittaja Outi Popp (Outi Ahola). Kuva Pekka Elomaa
Outi Popp auttaa turvapaikanhakijoita navigoimaan läpi lakibyrokratian. Maahanmuuttovirastolta hän kaipaa asennemuutosta ja Euroopalta inhimillisyyttä. Lue loppuun
Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani. Kuva: Pekka Elomaa.
Sami Itanin lempilaji 10-ottelijana oli korkeushyppy. Nyt hän on urheiluvaikuttaja, joka puhuu urheilun vastuusta ihmisoikeuksien, kehityksen ja rauhan edistäjänä. Itanin rima on korkealla. Mihin hän mahtaa vielä yltää?
Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko, Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson ja Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson. Kuvat: Pekka Elomaa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on parhaillaan esillä poliittisessa keskustelussa, kun eduskunta käsittelee siitä annettua selontekoa. Mitä rauhanliikkeen kannalta tärkeät tahot ajattelevat selonteosta, turvallisuusuhista ja erityisesti niihin varautumisesta?
Jos yleinen asevelvollisuus on Suomen maanpuolustuksen selkäranka, sitä vaivaa skolioosi. Sukupuolten epätasa-arvo lain edessä on yhä vaikeampi perustella varsinkin nuorille, sotilaiden liikakoulutus vaikuttaa olevan ongelma jopa armeijalle ja kansainväliset ihmisoikeuselimet esittävät Suomelle toistuvasti moitteita totaalikieltäytyjien vapausrangaistuksista sekä sivarin rangaistuksenomaisesta pituudesta. Ei ole ihme, että Suomen hallitus päätti asettaa parlamentaarisen komitean selvittämään asevelvollisuuden kehittämistä.
Kiinan Saksan-suurlähestystön julkisivu Berliinissä. (bilderkombinat berlin, CC BY 2.0)
Kiina on EU:lle samanaikaisesti yhteistyökumppani ja haastaja, jonka kanssa ollaan eri linjoilla esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksistä. Yhteisen linjan löytäminen Kiinan suhteen ei ole kuitenkaan aina helppoa EU:n sisälläkään.
Extinction Rebellion -liikkeen mielenosoittajia pakolaisia tukevan banderollin kanssa Melbournessa lokakuussa 2019. (John Englart, CC BY-SA 2.0)
Jos tavoitteena on sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä tulevaisuus, on rajat siirrettävä kartalta kulutukseen.
Tunisialainen vihanneskauppias sai joulukuussa 2010 tarpeekseen korruptiosta, rikkaiden rikastumisesta, työttömyydestä ja ainaisesta toimeentulon huolesta. Hän päätyi äärimmäiseen ratkaisuun ja poltti itsensä.
Teko puhutteli järkyttävyydessään arabimaiden yksinvaltaisten hallintojen alamaisia, kaltaisiamme tavallisia ihmisiä. Arabikevät pyyhkäisi kuin myrsky. Muutoksen toiveita huudettiin tuuleen.
Totalitaariset rakenteet taipuivat, mutta eivät vielä taittuneet. Myrskyä seurasi miltei kaikkialla pahin mahdollinen: veriset sisällissodat, sotilasdiktatuurit ja hirmuhallitsijat. Mutta paine muutoksiin on edelleen olemassa.
Tällä hetkellä yksi ihmisryhmä Suomessa odottaa tietoa lakimuutoksesta tavalla, jossa on oma keho panoksena. Kun translain uudistuksen yksityiskohdista tiedotetaan, se näkyy seuraavina vuosina sukupuolivähemmistöjen työpoissaoloja, koulupudokkuutta, työttömyyttä, mielenterveyttä ja lopulta itsemurhia koskevissa luvuissa. Seuraukset mitataan jälkeenpäin, mutta ne on helppo ennustaa. Tässä toiveiden ja pelon sekaisessa odottamisen tilassa elävät näiden ihmisten lisäksi myös heidän lapsensa, vanhempansa ja muut läheisensä.