Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen. Kuva Pekka Elomaa
Valtioneuvoston uudessa puolustusselonteossa turvallisuusympäristöä hallitaan varautumalla – ja varustautumalla. Miten Suomen puolustuspolitiikkaa arvioidaan rauhantyön näkökulmasta?
Työpisteelläni on mustavalkoinen kuva. Kättelen siinä juuri vankilasta vapautunutta Nelson Mandelaa. Tuo kuva on ainoa, jota pidän esillä kaikista niistä vuosista, jolloin tein töitä kansanvallan ytimessä.
Mustavalkokuvissa – tässäkin – on valtavasti sävyjä ja kiinnostavia varjoja. Itse asiassa ne ovat kaikkea muuta kuin mustaa ja valkoista. On paljon eri asteita tummaa, harmaata ja vaaleaa. Mustavalkokuvat haastavat. Ne jopa sattuvat.
Afrikan unionin AMISOM-rauhanturvaoperaation kenialaisia sotilaita Kismayon kaupungissa Somaliassa lokakuussa 2012. EU on tukenut operaatiota Afrikan rauhanrahaston kautta. Kuva: AU-UN Information Support Team / Stuart Price.
EU:n uusi rauhanrahasto rahoittaa Afrikan maiden armeijoita, jotta terrorismiin voitaisiin puuttua ja puolustusteollisuudella riittäisi asiakkaita. Aseiden viennin riskinä on kuitenkin niiden päätyminen vääriin käsiin.
Pandemian aika on nostanut etenkin virtuaalisen teknologian entistä merkittävämmäksi osaksi elämäämme. Aina ei kuitenkaan muisteta, että maailmaa mullistavalla teknologian kehityksellä on myös varjopuolensa.
Yksi ihmiskuntaa koskettavista huolenaiheista liittyy tappajarobotteihin eli täysin autonomisiin asejärjestelmiin, jotka kykenevät itsenäiseen päätöksentekoon ja toimintaan. Jos annamme niille vallan hyökätä valitsemaansa kohteeseen ilman ihmisen väliintuloa, siirrämme päätöksen tappavan voiman käytöstä ihmiseltä koneelle.
”Kahdeksanvuotiaana tiesin / että maailma tuhoutuu / kaksintaistelussa suurvaltojen…” Näin kirjoitti aikoinaan Anni Sinnemäki ja lauloi Ultra Bra, kuvaten hyvin 80-lukulaisten nuorten kokemusta ydinpelotteen alla. Monesta koulusta Suomessakin osallistuttiin rauhanmarsseihin, niin kuin koko Euroopassa. Uhka siitä, että suurvallat eivät vain verbaalisesti uhkailisi ydinaseilla ja loisi niillä pelotetta, vaan että niitä oikeasti käytettäisiin, oli todellisuutta. ”Läheltä piti” -tilanteitakin oli.
Puolustusministeriö valmistelee Suomen historian kalleinta asehankintaa. Ilmavoimien nykyiset Hornet-hävittäjät on tarkoitus korvata uusilla. Hinta on noin 10 miljardia euroa ja hävittäjien elinkaaren kustannukset yhteensä arviolta 30 miljardia.
Onko nyt aika hankkia hävittäjiä? Onko HX-hankkeelle vaihtoehtoja?
Keskustelun vetäjä: Sadankomitean puheenjohtaja Kaisu Kinnunen.
Alustajina:
Professori Heikki Hiilamo:
Hävittäjähankinnan hinta – mitä opimme Hornet-hankinnasta
Kauppatieteiden tohtori Eero Lehto:
Hävittäjähankinnat ja valtiontalouden kantokyky
Tutkijatohtori Markus Mykkänen:
Medialobbaus ja toimittajien rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa
Tietokirjailija Pentti Sainio:
Hävittäjien aika on ohi. Miksi pitää hankkia uusia?
Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho:
Rauha ja turvallisuus ilman varustelua
Virtuaaliseminaari pidettiin verkossa tiistaina 12.5.2020.
Seminaarin järjestäjät:
Rauhanliitto, Sadankomitea, Rauhanpuolustajat, Taitelijat rauhan puolesta PAND, Vapaus valita toisin ja Ydin-lehti
Robottiaseiden vastaisen kampanjan maskotti David Wreckham New Yorkin Times Squarella viime lokakuussa. (Ari Beser/Campaign to Stop Killer Robots)
Ulkoministeriön mukaan yhteiset ohjeet autonomisten asejärjestelmien kehitystä ja käyttöä varten ovat kieltosopimusta parempi tavoite YK:ssa. Robottiaseiden vastaisen kampanjan mielestä myös Suomen pitäisi liittyä niiden kieltämistä vaativaan rintamaan.
Maanpuolustuslogiikkaan kuuluu vahvasti skenaarioajattelu. Mahdollisia uhkia arvioidaan, varautumistoimenpiteitä harjoitellaan ja hankintoja perustellaan kuvitteellisten tilanteiden kautta. Mistä suunnasta hyökätään, millä keinolla, miten puolustamme omaa aluettamme, entä kumppaniemme alueita.
F-35A-hävittäjä Yhdysvaltojen ilmavoimien tukikohdassa Arizonassa. Kuva: Robert Sullivan/Flickr.
HX-hankkeen tarkoitus on korvata Hornetit suorituskykyisemmillä hävittäjillä. Sen tarjouspyyntö sisältää kuitenkin sudenkuoppia, joihin putoaminen kasvattaa pahimmillaan puolustusmenot kansantalouden kannalta kestämättömän suuriksi.
Kun kiinnitin teini-ikäisenä rauhanmerkin olkalaukkuuni, tunsin olevani osa maailmanlaajuista sodanvastaista liikettä. Kylmä sota hyyti luissa ja ytimissä. Uutiskuvat napalmin polttamista lapsista kuristivat kurkkua. Mutta kaikkialla – siltä ainakin tuntui – ihmiset marssivat rauhan puolesta sotaa vastaan: Peace and Love!
Sitten tulivat julisteet, joissa Ronald Reaganin käsivarsilla lepäsi Margaret Thatcher kuin Tuulen viemää -elokuvassa. Taustalla kohosi ydinpommin sienimäinen ja pelottava pilvi. Siksi minäkin liimasin julisteita sähkökaappeihin. Kummankin valtaantulo 1980-luvun alussa nimittäin leikkasi liennytykseltä siivet – ja käynnisti vieläkin voimissaan olevan uusliberalistisen hegemonian. Neutronipommia kehiteltiin, alkoi tähtien sota. Oli tehtävä taas jotakin. Rauhanmarssit saivat ihmiset liikkeelle.