”Kahdeksanvuotiaana tiesin / että maailma tuhoutuu / kaksintaistelussa suurvaltojen…” Näin kirjoitti aikoinaan Anni Sinnemäki ja lauloi Ultra Bra, kuvaten hyvin 80-lukulaisten nuorten kokemusta ydinpelotteen alla. Monesta koulusta Suomessakin osallistuttiin rauhanmarsseihin, niin kuin koko Euroopassa. Uhka siitä, että suurvallat eivät vain verbaalisesti uhkailisi ydinaseilla ja loisi niillä pelotetta, vaan että niitä oikeasti käytettäisiin, oli todellisuutta. ”Läheltä piti” -tilanteitakin oli.
Tällä hetkellä mediakeskustelua hallitsee korona ja lähes jokaisessa yrityksessä ja kotitaloudessa on jouduttu laittamaan lähitulevaisuuden suunnitelmat uusiksi. Sama pätee hallitukseen: valtionvarainministeri Katri Kulmunin mukaan suunniteltuja menonlisäyksiä (esimerkiksi varhaiskasvatuskokeiluja) ei välttämättä voida toteuttaa ja jo toteutettuja (kuten koulujen lisärahoitusta) täytyisi miettiä uudestaan.
Käynnissä oleva työmarkkinoiden neuvottelukierros on näyttänyt monen silmissä erikoiselta. Työelämän sanotaan olevan murroksessa, mutta neuvotteluissa riidellään 24 työtunnista. Tämäkö on suomalaisen työelämän suurin haaste?
Minulta kysytään usein, ajattelenko ihan oikeasti maailmanrauhan olevan saavutettavissa. Eikö se ole utopistista? Kysymys on ymmärrettävä maailmassa, jossa media antaa tilaa peloille, asevarustelua perustellaan turvallisuudella ja tulevaisuuden näkymiä rakennetaan uhkakuvien kautta. Samalla meille uskotellaan, että kaikesta on selvittävä yksin ja epäonnistumisista saa syyttää vain itseään.
Ilmastonmuutoksen myötä on hiilestä tullut kuuma puheenaihe. Hiilivarastot ja -taseet, nielut ja päästöt hämmentävät niin kansalaisia kuin päättäjiäkin. Suomen luonnossa hiilivarastot ovat suuria, mutta niiden todellisten muutosten tutkimus on lyöty laimin.
Tällä hetkellä yksi ihmisryhmä Suomessa odottaa tietoa lakimuutoksesta tavalla, jossa on oma keho panoksena. Kun translain uudistuksen yksityiskohdista tiedotetaan, se näkyy seuraavina vuosina sukupuolivähemmistöjen työpoissaoloja, koulupudokkuutta, työttömyyttä, mielenterveyttä ja lopulta itsemurhia koskevissa luvuissa. Seuraukset mitataan jälkeenpäin, mutta ne on helppo ennustaa. Tässä toiveiden ja pelon sekaisessa odottamisen tilassa elävät näiden ihmisten lisäksi myös heidän lapsensa, vanhempansa ja muut läheisensä.
Mediasta puhutaan usein neljäntenä valtiomahtina. Vähättelemättä yhtään mediaan liittyvää valtaa ja vastuuta, sen rinnastaminen Montesquieun nimeämiin lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomivaltaan johtaa minusta hiukan harhaan.
Elokuun 7. päivä Kabulissa räjähti autopommi, joka tappoi ainakin 18 ihmistä ja haavoitti yli sataa. Hirmuteon tekijäksi ilmoittautui Taliban-liike, joka sanoi iskeneensä ”värväyskeskukseen” tappaakseen sotilaita ja poliiseja.
Saksassa on taas herätetty henkiin vanha keskustelu siitä, haluaako se pitää jatkossa Yhdysvaltojen ydinaseita maallaan ja olla osa jaettua ydinasepelotetta, vaikka sillä ei ole omia ydinaseita kuten Ranskalla ja Isolla-Britannialla. Angela Merkelin hallitus on nimennyt komission arvioimaan muun muassa jaetun ydinasepelotteen hyötyä Saksalle. Isossa-Britanniassa ylähuoneen raportissa ydinasekysymyksestä taas suositellaan aikaisempaa vähemmän vihamielistä suhtautumista ydinasekieltosopimukseen.
Yleiseurooppalaisen trendin mukaisesti Euroopan parlamentin nykyisten valtaryhmittymien ennakoidaan menettävän kannatustaan sekä erilaisten populististen ja EU-kriittisten puolueiden puolestaan kasvattavan paikkamääriään toukokuun vaaleissa. Vaikka Euroopan kansanpuolue EPP ja sosiaalidemokraattinen S&D todennäköisesti säilyvätkin parlamentin suurimpina ryhminä, poliittisen asetelman muutos ja kriittisten äänenpainojen voimistuminen heijastuvat väistämättä Euroopan parlamentin seuraavaan viisivuotiskauteen ja sitä kautta unionin tulevaisuuden suuntaan.