Vaikka ulkoministeri Soinilla on ollut aika matala profiili viime aikoina, samaa ei voi sanoa hänen puoluetoveristaan puolustusministeri Niinistöstä. Hänen loppukirinsä ennen vaaleja on ollut huimaa seurattavaa. Nähtäväksi jää, onko se joutsenlauluja vai kantaako se hedelmää.
”Älä lue kommenttiosiota”, pomppaa mieleeni automaattisesti, kun luen juttua ei-valkoiselta toimittajalta tai juttua, jossa on edustettuna ei-valkoinen ihminen. Vapaana jylläävien rasististen ja nativististen kommenttien lukeminen muistuttaa asioista, jotka laitan vaakalaudalle, kun olen esillä: turvallisuuteni, yksityisyyteni, ja kuulumisen tunteeni. Asioita, joita koetellaan muutenkin ei-valkoisen naisen arjessa. Ei ole sattumaa, että Me Too -kampanjan loi alun perin musta nainen. Lue loppuun
Keskustelemme paljon erilaisuuden hyväksymisestä ja siitä, mikä on normaalia. Vaadimme oikeuksia paperittomille, pakolaisille ja kaikille, jotka yhteiskunnan ja hyvinvoivien kansalaisten tukea tarvitsevat. Se on osoitus terveistä, modernin hyvinvointiyhteiskunnan arvoista. Suvaitsemattomuus tuomitaan.
Peruskoulu huolehti siitä, että tiesin kaupungin nimeltä Detroit. Tiesin sen olevan maailman autoteollisuuden keskus, ja joku astetta fiksumpi musiikinopettaja oli kertonut, että se on myös populaarimusiikin historian tärkeimpiä kaupunkeja.
Vanhat koulukirjat eivät kuitenkaan osanneet ennustaa sitä valtavaa rakennemuutosta, jota olemme joutuneet todistamaan. Vaikka Detroitin väkiluku kääntyi laskuun jo 1950-luvulla, ei vuosituhannen vaihteen totaalista romahdusta pystytty kunnolla ennakoimaan.
Viime aikoina on puhuttu paljon lobbauksesta. Suomenkielinen vastine ”aulailu” ei ole oikein juurtunut kielenkäyttöömme, vaikka se onkin ilmiön arkea kuvaava sana.
Kuva: Nick Tulinen
Suomessa ei ole kovin montaa ihmistä, joka olisi osallistunut EU:n neljännen rautatiepaketin valmisteluun ja neuvotteluun yhtä kädet savessa kuin meikäläinen. Uskallan siis väittää vastaan, kun kotimaiset päättäjät yrittävät jälleen kerran vierittää vastuuta päätöksistään EU:n syyksi: Kukaan ei tule painostamaan tai pakottamaan hätäisiin liikkeisiin rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle avaamisen kanssa. Suomella ei ole tässä asiassa mitään kiirettä.
Kun keskusrikospoliisi ilmoitti, että Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina ja niiden yrityksinä, ajattelin välittömästi sen merkitsevän tiedustelulakien kiirehtimistä. Näin tapahtuikin. Ensimmäinen kiirehtimistä vaatinut taisi olla eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva, ja pian hänen jälkeensä myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi tiedustelulakien pikaista säätämistä. ”Näissä asioissa täytyy nyt kyllä toimia pikaisesti”, oli Niinistön viesti.
Konflikteissa kuolee koko ajan ihmisiä: itäisissä osissa Ukrainaa, Syyriassa, Jemenissä, Etelä-Sudanissa. Nälänhätä uhkaa koko eteläistä Afrikkaa. YK:n ruokaohjelma tarvitsee välittömästi 200 miljoonaa dollaria kuivuudesta kärsivien auttamiseksi. Samaan aikaan YK:n jäsenmaat käyttävät rahaa surutta asevarusteluun, ”ruokimme” aseilla, ”autamme” pommeilla.
Yhdysvaltain vaalit hämmensivät. Hillary Clintonin voittoa oltiin pedattu pitkään. Mieleeni tuli syksy 2008, jolloin olin postdoc-tutkijana Chicagossa. Luin politiikan teoriaa professorini Ernesto Laclaun kanssa Northwestern-yliopistossa ja ymmärsin Barack Obamaa täysin. Hän rinnasti erilaisia poliittisia vaatimuksia, eri ryhmät olivat innoissaan värväämässä Obamalle kannattajia. John McCain ja Sarah Palin olivat sivuosassa – vaikka Palin oli monelle uhka, Obama oli toivon symboli.