Julkisuus muuttui jo aikaa sitten ja räjähti uuteen ulottuvuuteen internetin myötä. Se on globaalia ja medioitunutta, mutta myös keskittynyttä. Muutokset näkyvät niin Venäjällä Navalnyin perusteetonta vangitsemista protestoivissa mielenosoituksissa kuin Yhdysvalloissa Capitol-kukkulalle loppiaisena rynnineissä rettelöitsijöissä sekä heihin liittyvässä tarinankerronnassa ja uutiskuvissa.
Kummassakin on kyse demokratiasta. Ensimmäisessä sen puutteesta ja toisessa sen kipuilusta, jopa hauraudesta. Kummassakin on kyse riippumattoman ja luotettavan tiedonvälityksen puutteesta tai sen ongelmista, mutta myös julkisuuden näkyvän ja näkymättömän ristiriidoista – toisin sanoen julkisen ja yksityisen sfääreistä, jotka ovat uuden näkyvyyden paineissa.
Mediasta puhutaan usein neljäntenä valtiomahtina. Vähättelemättä yhtään mediaan liittyvää valtaa ja vastuuta, sen rinnastaminen Montesquieun nimeämiin lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomivaltaan johtaa minusta hiukan harhaan.
Elokuun 7. päivä Kabulissa räjähti autopommi, joka tappoi ainakin 18 ihmistä ja haavoitti yli sataa. Hirmuteon tekijäksi ilmoittautui Taliban-liike, joka sanoi iskeneensä ”värväyskeskukseen” tappaakseen sotilaita ja poliiseja.