Aseteknologiassa ihmisen rooli on vähentynyt merkittävästi ja seuraava askel olisi itsenäisesti toimivat ja päättävät asejärjestelmät, ns. autonomiset aseet. Käsitteiden epämääräisyys ja näkemyserot tilanteesta haittaavat kuitenkin keskustelua.
Pääkirjoitus 1/2015: Työ puheen on ylevätä työtä
Jos joku luulee, että poliitikon elämä on helppoa, erehtyy. Työtä pitää tehdä tauotta, kiitosta ei saa koskaan. Yhtenä päivänä rakastetaan, toisena vihataan. Kansan kusitolppana olo tympii, palkka on liian pieni...
Siviilit torjumaan kriisejä
Rauhaa rakentavat kestävimmin siviilit, arvioi kansanedustaja Johanna Sumuvuori. Hänelle kriisinhallinta merkitsee ennen muuta konfliktien ennaltaehkäisyä. Vihreä kansanedustaja Johanna Sumuvuori profiloituu eduskunnassa ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Viime vuosina hän on valmistellut...
Jakolinjojen kasvu uhkaa sekä rikkaita että köyhiä
Erilaisten jakolinjojen kasvu on leimannut yhteiskunnallista kehitystä niin Suomessa kuin muuallakin, kirjoittaa Kalevi Sorsa Säätiön tutkija Antti Kaihovaara. Kehityksestä on syytä olla huolissaan, sillä se vähentää enemmistön hyvinvointia varallisuudesta, poliittisista...