Miten Syyriaan rakennetaan rauha?

Syyrian sota on kehittynyt keskeiseksi kysymykseksi Lähi-idän aluepolitiikassa ja laajemmin kansainvälisessä politiikassa.

Eri ulkopuoliset toimijat ovat yrittäneet ratkaista konfliktia luomalla erilaisia kansainvälisiä rauhansuunnitelmia, asettamalla kannusteita ja pakotteita osapuolille ja yleisimminkin korostamalla neuvotellun ratkaisun tärkeyttä.

Syyrian konfliktia ja sen ratkaisumahdollisuuksia on käsitelty pääosin joko sotilaallisen kamppailun tai diplomaattisen raiteen lähtökohdista. Paljon vähemmälle huomiolle ovat jääneet ne haasteet, joita Syyria väistämättä kohtaa rauhanrakennuksen yhteydessä.

Pitkällä tähtäimellä maa kohtaa huimia taloudellisia, humanitaarisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, jotka väistämättä vaikuttavat konfliktin lopettamisen ja rauhanrakennusyritysten menestykseen. Näiden haasteiden käsittelyn on oltava kriittinen osa kestävän rauhan rakentamista Syyriassa.

Konfliktin seurauksena Syyria kärsii akuutista, syventyvästä ja moniulotteisesta humanitaarisesta kriisistä. Pakolaismäärän häkellyttävä kasvu on selkein indikaattori maan humanitaarisesta tilasta. YK rekisteröi yli 1,3 miljoonaa pakolaista Syyrian naapurimaissa vuonna 2013, kun vielä vuosi sitten huhtikuussa pakolaisia oli vain 50 000.

Maan sisäisten pakolaisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta luvun arvioidaan olevan vähintään 3-4 miljoonaa.  Yhdessä tämä tarkoittaa sitä, että noin joka viides syyrialainen on paennut kodistaan.

Pakolaismäärän kasvu heijastaa laajemmaltikin siviiliväestön ahdinkoa. Esimerkiksi Syyrian suurimmassa kaupungissa Aleppossa, jossa käydään verisiä taisteluita, maaliskuisen YK-arvion mukaan noin 75 prosenttia väestöstä on humanitaarisen avun tarpeessa.

Miltei jokaisessa arvioidussa korttelissa siviiliväestö kärsii merkittävistä puutteista ruuan, turvallisen majoituksen ja puhtaan veden saamisessa.  Konfliktin kehittyessä Syyriassa sekä humanitaarisen kriisin laajuus että syvyys on kasvanut huolestuttavaa tahtia.

Katastrofaalinen humanitaarinen tilanne on, valitettavasti, vain osa konfliktin aiheuttamaa tuhoa. Syyrian konfliktin tuhoisuuden kokonaisvaltaisuus ilmenee parhaiten siinä, miten se on vaikuttanut Syyrian inhimillisen kehityksen mittariin.

Viimeksi julkaistussa syyrialaisekonomistien tutkimuksessa arvioitiin, että Syyrian inhimillisen kehityksen indeksi on vuonna 2012 pudonnut takaisin vuoden 1993 tasolle – 20 vuoden taantumus kahden vuoden sotimisen seurauksena.

Inhimillisen kehityksen indeksin romahdus kätkee sisäänsä lukuisia huolestuttavia tilastoja. Jo ennen sisällissotaa, Syyrian talous kärsi mittavista ongelmista: köyhyys, työttömyys, korruptio ja tuloerojen kasvu. Nämä ongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti konfliktin aikana, kuten laajemmaltikin Syyrian kansantalouden tappiot: noin 48 miljardia dollaria vuoteen 2012 mennessä.

Myös aikaisemmin suhteellisen toimivat sosiaalipalvelut, kuten koulu- ja terveysjärjestelmä ovat ”romahtaneet” eri YK-arvioiden mukaan. Syyrian infrastruktuuri on kärsinyt suurta tuhoa, joka vaikeuttaa jälleenrakennusta.  Aikaisemmin suhteellisen omavarainen ruuantuotanto on supistunut ja FAO:n arvion mukaan maataloustuotanto on supistunut yli 40 prosenttia.

Infrastruktuurin tuho yhdessä suunnattoman humanitaarisen ahdingon kanssa luo syventyvän noidankehän Syyriassa, jota on mahdotonta pysäyttää kesken konfliktin. Vaikka humanitaarisen avun lisääminen on tärkeä tapa lieventää siviiliväestön kärsimystä, näitä ongelmia pystytään kestävästi käsittelemään vain osana poliittista ja yhteiskunnallista jälleenrakennusprosessia.

Riippumatta siitä, miten Syyriassa käy, on päivänselvää, että paluuta menneeseen ei ole. Samalla tavalla, riippumatta siitä, syntyykö konfliktin ratkaisu taistelukentillä tai neuvottelupöydän äärellä, syyrialaisilla on edessä pitkä ja vaikea prosessi maan jälleenrakentamisessa ja siirtymässä kohti Ba’athin jälkeistä Syyriaa.

Siirtymän taakse kätkeytyy monimutkaisia kysymyksiä Syyrian tulevaisuudesta: alkaen valtiorakenteen reformoinnista – muodossa tai toisessa Ba’athin hallinnon purkaminen on kiistattomasti tarpeellista ja välttämätöntä – aina turvallisuussektorireformiin, poliittisen edustuksellisuuden ja vähemmistöoikeuksien kysymyksiin.

Vastaavasti itse siirtymävaiheen oikeudenmukaisuuskysymykset ja sodanaikaisten ihmisoikeusrikkomusten käsittely ovat pitkän aikavälin asioita.

Näiden kysymysten käsittelyssä, Syyrian ei-poliittisten valtionrakenteiden, etenkin paikallishallinnon, mutta myös teknokraattisten keskuselinten, säilyttäminen niin ehjänä kuin mahdollista on paras toivo maan jälleenrakennukselle.

Syyrian valtion muuntaminen ja akuuttien taloudellis-humanitaarisongelmien käsittely onnistuu parhaiten, jos jäljellä on jotain, mitä uudistaa. Mitä enemmän konflikti tuhoaa Syyrian valtiota, sitä hankalammaksi ja kalliimmaksi muuttuu maan rakentaminen aseiden hiljennettyä. Syyrian hajoaminen pienempiin paikallistason yksikköihin onkin suurin haaste ja este kestävälle rauhalle.

Konfliktin aikana Syyrian valtio on enenevässä määrin heikentynyt. Pääosin siksi, että valtiovallan legitimiteetti ja läsnäolo on surkastunut hallintojärjestelmän kohdistaessa voimavarojaan sortoon ja sodankäyntiin kansalaisiaan vastaan.

Aseellinen oppositio, saavutuksistaan huolimatta, ei ole täysin kyennyt täyttämään syntynyttä valtatyhjiötä. Sisällissodan rinnalle on kehittynyt vaikeaselkoinen tilanne, jossa pääjako säilyy hallintojärjestelmän ja sen vastustajien välillä, mutta joka kätkee sisäänsä muita merkittäviä potentiaalisia jakolinjoja.

Länsimaita huolestuttaa eniten jihadistien rooli Syyrian konfliktissa, mutta missä tahansa tapauksessa on varmaa, että Syyriassa on hyvin aseistettuja, kokeneita ryhmiä, joiden uudelleenintegrointi yhteiskuntaan on vähintäänkin haastavaa, tai ääriliikkeiden tapauksessa lähes mahdotonta.

Etenkin Syyrian rauhanrakennuksen kontekstissa, jihadistit muodostavat merkittävän häirikkötekijän, sillä heidän tavoitteitaan on lähes mahdotonta sovittaa mukaan laajempaan kansalliseen kehykseen.

Sota synnyttää oman, sitä pitkittävän logiikkansa, sillä se edesauttaa paikallisten aseellisten ryhmien hallitsematonta kasvua. Puhe Syyrian”somalisoitumisesta” on vielä ennenaikaista, mutta jo nyt on huolestuttavia enteitä sotapäälikkö-ilmiön kasvusta.

Jopa parhaimmassa tapauksessa – hallintojärjestelmän nopea luhistuminen ilman valtatyhjiötä – on silti todennäköistä, että matalan tason väkivalta jatkuu, eri aseellisten ryhmien kilpaillen vallasta. Irak on tässä suhteessa varoittava esimerkki, jossa nyt kymmenen vuotta myöhemminkin väkivalta jatkuu sinnikkäästi, poliittisesta prosessista huolimatta.

Valitettavasti on useimmin helpompaa todeta, mikä ehdotus ei toimi, kuin identifioida selvästi toimivaa ja toteutettavissa olevaa ratkaisua.  Vahvasti näyttää siltä, että konflikti Syyriassa on pitkäkestoinen ja sen puinti kestää vielä useamman vuoden opposition ja hallinnon välisen sodan laannuttua.

Sisällissodan kansainvälistyminen monimutkaistaa ja pitkittää konfliktia, mutta samalla onnistunut kansainvälinen diplomatia on edelleen paras tapa tuoda siihen rauhanomainen ratkaisu.  Sen pitää kuitenkin olla osa pitkäjänteistä ja monitasoista sitoutumista maan jälleenrakentamiseksi.

Syyria ei tarvitse lisää väkivaltaa – Syyrian aseellisen kamppailun todellisuutta ei voi kuitenkaan kiistää, eikä sivuuttaa. Siitä huolimatta, että diplomaattinen raide on syvästi lukkiintunut suurvaltojen ja alueellisten toimijoiden eturistiriitaan, on vaarallista odottaa ja antaa konfliktin kehittyä siinä toivossa, että sotilaallisen tilanteen muuttuminen synnyttää suotuisan avauksen.

Pikemminkin humanitaarisen avun antamisen lisäksi pitäisi vahvemmin pyrkiä rajoittamaan valtatyhjiön syntyä. Toimivan paikallishallinnon palauttaminen olisi jokaisessa skenaariossa edullinen kehitys.

Neuvoteltu ratkaisu tarjoaa parhaimman mahdollisuuden kestävän rauhan palauttamiseksi Syyriaan. Ottaen huomioon tuhon ja kärsimyksen kokonaisvaltaisuuden, Syyria jälleenrakennus kaipaa välttämättä ulkoista apua, ja kansainvälinen yhteisö – puutteistaan huolimatta – on edelleen ainoa, joka sen pystyy näin kattavasti tarjoamaan.

Ratkaisuyritysten tavoitteena tulisi olla sellaisten rakenteiden löytäminen, jotka luovat eri osapuolten silmissä uskottavan tasapainon ja takaavat heidän sitoutumisensa prosessiin, jonka keinoin Syyrian syvempiä ongelmia voi käsitellä.

Maksimaalisella tasolla tämä tarkoittaa YK-operaatiota, jossa jälleenrakennuksen mukana tulee iso rauhanturvaoperaatio. Todennäköisempi ratkaisu on muoto, jossa kansainväliset ja alueelliset toimijat avustavat paikallisen ja uuden järjestelmän syntyä vallantyhjiön vähentämiseksi ja toimivan paikallishallinnon luomiseksi.

Luovia ratkaisuja löytyy, mutta asia, joka kaikista niistä puuttuu, on poliittinen tahto. Ilman sitä mikään ratkaisumalli ei kestä.  Mutta se, että rauhan luominen on hankalaa, ei pitäisi olla tekosyy sille, ettei sen luomista edes yritetä.

Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut tutkija.

Kuva: iStockphoto