Vatikaanin jäämurtaja
Uusi paavi Franciskus I on kuin raikas myrskytuuli, joka ravisuttaa katolisen kirkon vanhoillisia rakenteita ja puhuu kirkkaasti eriarvoisuutta vastaan. Katolisen kirkon sisällä paavi on kuitenkin otettu vastaan ristiriitaisin tuntein.
Tekeekö nykyinen paavi Franciskus I liikaa? Tätä kysyi ranskalaisen laatulehden Le Monden Roomaan lähettämä toimittaja Stephanie Le Bars lokakuussa 2013.
Le Barsin mielestä paavi puhuu ja tekee niin paljon, että hän saattaa luoda itsestään populistisen kuvan. Monia katolisia huolestuttaa Franciskuksen näkemys, ettei ole olemassa absoluuttista totuutta, vaan jokaisen täytyy elää sovussa omantuntonsa kanssa ja luoda itselleen oma näkemyksensä hyvästä ja pahasta. Toiset katoliset kantavat huolta siitä, että paavi yrittää pelkistää kristillisyyden monisäikeisyyden liian yksinkertaisiin virkkeisiin.
Le Monde -lehden Le Bars listaa blogissaan paavin tekoja ja kuvaa katolisten suhtautumista niihin. Kirkon on avauduttava syrjässä oleville ja korvattava tuomiot anteeksiannolla ja armolla. Kirkon edustajien on osoitettava, että köyhillä on etusija kirkossa. Heidän itsensä on elettävä vaatimattomasti.
Franciskus I arvostelee koko ajan kirkon instituutioita, keskushallintoa ja katolisen kirkon eliittejä ja puhuu lentokenttäpiispoista, jotka matkustavat koko ajan eivätkä huolehdi omista uskovaisistaan. Vatikaanin huipun lepraksi Franciskus nimittää hovimentaliteetin leimaavia korkeita virkamiehiä, urakiipeilijöistä ja papinvallan pöngittäjiä. Paavi onkin vaihtanut suuren määrän keskushallinnon päättäjiä.
Paavin ankara kritiikki ei ole tyhjää puhetta, mutta se voi suututtaa, ranskalainen toimittaja toteaa. Ja paavin on pakko uudistaa Vatikaania ja katolista maailmanlaajuista kirkkoa juuri papiston ja Vatikaanin keskushallinnon kanssa eikä sitä vastaan, eräät katoliset sanovat. Paavin tukijoiden mielestä paavi ei pyri nöyryyttämään, vaan hän yrittää saada kirkon liikkeellä ja evankeliumien arvot kunniaan.
Le Barsin blogissa keskustellaan vilkkaasti. Hallelujaa, vihdoin kirkossa on elämää ja se ottaa vastaan kaikki! Paavin katsotaan puhuvan enemmän kristittynä kuin katolisena, ja haluavan asettaa evankeliumien sanomat etusijalle. Katoliset ovat tottuneet varmoja oppeja julistaviin paaveihin, mutta jo paavin nimen valinta kertoi halusta puhua suoraan ihmisille, riuhtaista pois vuosisatojen aikana katolisten elämää säännöstelleet, syntikeskeisyyteen perustuvat kuolleet säännöt.
Le Barsin mukaan kirkon perinteisiä piirejä eri maissa ärsyttää erityisesti se, että pian valintansa jälkeen paavi lähetti Italian suurimmalle lehdelle La Repubblicalle pitkän avoimen, ei-uskovaisille osoitetun kirjeen. Kaiken lisäksi La Repubblica julkaisi lokakuussa lehden perustajan Eugenio Scalfarin paavin kanssa käymän pitkän keskustelun, vaikka lehti ja sen perustaja edustavat pikemminkin maallista ajattelua, eräiden mielestä jopa kirkon ja papiston vastaisuutta.
Paavin väitetään suosivan ei-uskovaisia, epäilijöitä tai uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvia ja unohtavan uskolliset katoliset. Franciskusta tukevien katolisten mielestä paavi puhuu joukoille eikä niinkään katolisen kirkon vakuuttuneille ydinvoimille. Franciskuksen mielestä katolisen kirkko on suhtauduttava avoimesti koko maailmaan eikä sulkeutua varmojen katolisten piiriin.
Franciskus I:n aloittama, kirkon finansseja koskeva suursiivous on saanut saksalaiset havaitsemaan omien kirkon ruhtinaidensa luksuselämän. Roomassa paavi liikkuu usein vanhoilla autoilla eikä halua muuttaa paavien perinteiseen huoneistoon vaan asuu Vatikaanin sisällä sijaitsevassa Domus Sancta Marthaessa yhdessä lukuisten muiden kirkonmiesten kanssa.
Der Spiegel kertoo, että Saksan katolisen piispat ja kardinaalit elävät usein luksuselämää ja ajelevat saksalaisen autoteollisuuden huipputuotteilla. Münchenissä kardinaali Reinhard Marxin virka-asunnon remontti on maksanut miljoonia euroja.
Der Spiegelin mielestä Franciscuksen kahden edeltäjän aikana konservatiivinen, arvojen suhteellisuutta kauhisteleva linja pääsi voitolle Saksan kirkon sisällä. Muutoksia pelkäävä kirkko sulkeutui harvojen ja puhdasoppisten suljettuun piiriin, ja kirkon johdon arvostelijat ja uudistajat syrjäytettiin.
Nyt Saksan kirkon sisällä uudistajat ovat alkaneet toivoa. Saksan katolisten keskuskomitean puheenjohtaja Alois Gluck haluaisi, että Franciskus painostaisi enemmän katolisen kirkon ruhtinaita myös Saksassa. Hänestä katolisten pitää uskaltaa puhua myös lukuisista vaietuista kysymyksistä, kuten seksuaalimoraalista, koska katolisten valtaosa haluaa muutoksia. Der Spiegel siteeraa Gluckia: ”Seksuaalimoraalin muutokset eivät enää liity vain yhteiskunnan erikoisryhmiin, vaan ne koskettavat myös kirkon enemmistöä.”
Jesuiittapappi Klaus Martes, joka paljasti seksuaaliset väärinkäytöt Saksassa, pitää jesuiittojen ja paavin näkemyksiä vallankumouksellisina, vaikka Franciskus ei ole vielä hylännyt yhtään kirkon tiukoista periaatteista. Hänestä juuri kirkon jokapäiväisissä käytännöissä ja ihmissuhteissa ilmenevät muutokset tuovat mukanaan myös teoriaan liittyvät muutokset.
Vuosien ajan Saksan ja useiden muiden maiden piispat kehottivat pappeja ja seurakuntalaisia uskomaan ehdottomasti kirkon oppeihin. Nyt juuri tottelevaisuutta kirkon johtoa kohtaan korostaneen jesuiittojen munkkikunnan riveistä tullut paavi on rikkomassa tottelevaisuusnormia. Der Spiegel siteeraa paavia: ”Ihmiset väsyvät autoritaarisuuteen. Koin itse syvän kriisin oman autoritaarisuuteni vuoksi. Samasta syystä sain myös äärikonservatiivin maineen.”
Kirkon ruhtinaiden elämäntavan yltäkylläisyys on herättänyt myös Saksan poliittisen maailman. Jos Limburgin hiippakunnalla on varaa käyttää 15 000 euroa piispan kylpyammeeseen ja viisi miljoonaa euroa piispan asunnon edustustiloihin ja yksityiseen kappeliin, niin kuinka rikas Saksan katolinen kirkko oikein on?
Saksan kirkon varat tulevat osittain kirkollisverosta, mutta sillä on myös kiinteistöjä, kirkon omia pankkeja ja klinikoita. Sosiaalidemokraatteja ja vihreitä edustavat poliitikot vaativat katolista kirkkoa julkistamaan tulolähteensä, mutta Saksan perustuslain mukaan valtio ei saa puuttua kirkon toimintaan. Juuri siksi uudistusmieliset Saksan katoliset uskovat, että tässäkin tapauksessa muutos voi alkaa Roomasta, koska kirkko itse voi muuttaa sääntöjään.
Roomalainen hammaslääkärini sanoo, että paavia nimitellään kommunistiksi, mutta hän itse pitää paavista. Tavalliset italialaiset pitävät Franciskusta taivaan lahjana, koska hän arvostelee kirkon rikkautta, sen riveissä ja organisaatiossa esiintyvää moraalittomuutta, holtitonta varojen käyttöä ja etäisyyttä.
Italialainen suuri yleisö rakastaa paavia myös siksi, että hän ei hyväksy kaikkialla maailmassa kasvavaa, rikkaiden ja köyhien välistä kuilua. Italian yhteiskunnan äärimmäisen raskaan sosiaalisen kriisin vuoksi monille italialaisille paavi on ainoa toivoa antava taho.
Miljoonat italialaiset ovat tyytyväisiä siitä, että Franciskus on pakottamassa aikaisemmin Vatikaanissa jyllänneet italialaiset kirkonmiehet mukautumaan uuteen komentoon. Nimityspolitiikallaan Franciskus on syrjäyttämässä pahimman juonittelijakardinaalien ryhmän.
Hän on myös kehottanut kardinaaleja ja piispoja pysymään irti politiikasta. Koska italialaiset, kirkon huipulla olevat miehet ovat usein sanelleet Italian hallituksille suosikkiveropolitiikan, joka voi koskea bioetikkaa tai vaikka katolisia sairaaloita, kouluja ja majoitusliikkeitä, on paavin neuvo suuri muutos.
Britanniassa The Guardian -lehden Jonathan Freedland ilmoittaa, että Franciskus on maailmassa selvimmin muutoksen puolesta puhuva henkilö. Toimittaja muistuttaa, että toukokuussa paavi tuomitsi omalla tweetillään Bangladeshissa romahtaneen rakennuksen omistajat orjatyövoiman käytöstä.
Syyskuussa paavi ilmoitti, että Jumala asetti ihmiset keskeiseen asemaan maailmassa, mutta me elämme globaalissa taloudessa, joka palvoo rahan epäjumalaa. Hän puhuu hillittömästä kapitalismista, joka heittää pois kaiken suruttomasti, olipa kysymys vanhenevista ihmisistä tai ylenmääräistä ruuasta nälkää näkevässä maailmassa.
Franciskuksen väitetään olevan kuin jäänmurtaja, joka aukaisee pitkään jäässä olleen reitin. Hänen ei uskota jättävän tuntuvia opillisia muutoksia, mutta hän järisyttää maailmanlaajuista kirkkoa muuttamalla kirkon toimintatapoja ja nimittämällä erilaisiin tehtäviin tuntemattomia, hänelle uskollisia kirkonmiehiä. Naiset tuskin voivat odottaa muutoksia naispappeuteen ja aborttiin suhtautumisessa, mutta katoliset naiset iloitsevat yleisen hengen muuttumisesta ja pappisvallan arvostelusta.