Onko Iranilla oikeus ydinaseisiin?

Sopimus rajoittaa Iranin oikeutta käyttää ydinteknologiaa tulevina vuosina. Uraanin rikastamiselle asetetaan katto, rikastettua uraania on käsiteltävä sovitulla tavalla, rikastamiseen tarvittavien sentrifugien määrää rajoitetaan, raskaan veden reaktoreita ei saa rakentaa ja kaikkea valvotaan ennennäkemättömän tarkasti.

Sopimuksen ymmärtämiseen pitää olla vähintään fyysikko, poliitikkojen ei kannata yrittääkään.

Peruskysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: kenellä on oikeus ydinaseisiin ja kenellä ei? Jo kysymys pitää sisällään epäoikeudenmukaisen asetelman. Joillakin on oikeus, muilta kielletään. Miksi Iranilla ei saa olla ydinaseita, kun sen viidellä neuvottelukumppanilla saa olla?

Tämän ymmärtääkseen täytyy palata historiaan. Kun kansainvälinen ydinsulkusopimus 1960-luvulla neuvoteltiin, sen edellytyksenä oli, että kaikki ydinasevaltiot saivat pitää aseensa. Muut allekirjoittajamaat sitoutuivat olemaan hankkimatta niitä.

Ydinasevaltioita oli 1960-luvun lopussa viisi: Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Britannia ja Ranska. Sopimus on ainutlaatuinen. Vastaavaa ei tunneta kemiallisten tai biologisten aseiden kohdalla.

Iran on yksi ydinsulkusopimuksen allekirjoittajavaltioita. Se on siis vapaaehtoisesti sitoutunut olemaan ydinasevapaa valtio. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ei myöskään ole todennut, että Iranilla olisi ydinasemateriaalia.

Uraanipommin valmistamiseen tarvitaan uraania, joka koostuu yli 90-prosenttisesti ydinräjähdyksen mahdollistavasta U-235-isotoopista. Luonnossa louhittavassa uraanissa tätä isotooppia on alle prosentti, joten sen osuutta täytyy kasvattaa rikastamalla uraania sentrifugilaitteissa.

Atomienergiajärjestön tietojen mukaan Iran ei ole rikastanut uraania näin pitkälle. Ydinvoimalan tarpeisiin sopivan uraanin rikastusaste on noin 3,5 prosenttia.

Ydinsulkusopimuksen mukaan kaikki allekirjoittajamaat saavat vapaasti käyttää ydinteknologiaa rauhanomaisiin tarkoituksiin. Yleisen näkemyksen mukaan tällä tarkoitetaan sitä, että uraania saa rikastaa vapaasti, kunhan sitä ei rikasteta asetuotannon asteelle.

Yhdysvallat ei kuitenkaan ole hyväksynyt tätä tulkintaa, jonka mukaan ydinsulkusopimus sallisi uraanin rikastamisen vapaasti. Tässä on toinen peruskysymys.

Iranin sopimusneuvottelut ovatkin keskittyneet uraanin rikastamiseen. Iran on sanonut haluavansa kehittää ydinteknologiaa ja rakentaa ydinvoimaa. Tämä ei ole uutta. Jo ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta Iranilla oli Yhdysvaltain tukema laaja ydinvoimaohjelma, jonka puitteissa se rikasti uraania.

Iran aloitti ydinohjelman kehittämisen uudelleen 1990-luvulla Irakin vastaisen sodan jälkeen. Nykyään Iran pystyy rikastamaan uraania 20 prosenttiin saakka. Sillä oli sopimuksen solmimishetkellä noin 19 000 sentrifugia ja rikastuslaitoksia eri puolilla maata. Osa niistä on maan alla.

Näitä laitoksia on rakennettu salaa. Niistä ei ole ilmoitettu Kansainväliselle atomienergiajärjestölle, mitä ydinsulkusopimus edellyttää. Tässä on länsimaisten epäilyjen ydin.

Lisäksi Iran rikastaa uraania teollisessa mittakaavassa ja maata ohjaa länsimaille vihamielinen islamilainen hallinto. Epäilyjä lisää vielä se, että Iran on ennen vuotta 2003 tehnyt kokeita, joiden oletetaan liittyneen mahdollisen ydinpommin sovittamiseen ohjukseen ja ydinräjähdysten hallintaan.

Iran on siis ollut voimakkaiden epäilyjen kohteena. Epäilyjä ovat herätelleet vuosien kuluessa etenkin Israel ja maan ulkopuolella toimivat hallitusta vastustavat tahot. Israel on nähnyt Iranin maailmanrauhan vaarantavana maana ja on uhannut Irania sotilaallisella iskulla.

Israel on aikaisemmin tehnyt sotilaallisia iskuja Syyriaan ja Irakiin tuhoten rakenteilla olevia ydinlaitoksia.

Jos Israel iskisi Iraniin, olisi tilanne lievästi sanottuna erikoinen. Maa, joka on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella ja jolla on ydinaseita, hyökkäisi maahan, jolla ei tiettävästi ole ydinaseita ja joka on allekirjoittanut ydinsulkusopimuksen.

Jos valtio haluaa kehittää tai hankkia ydinaseita, on helpoin tie joko jättäytyä ydinsulkusopimuksen ulkopuolelle, kuten Intia, Pakistan ja Israel, tai irtisanoutua siitä, kuten Pohjois-Korea. Iran on pyrkinyt pysymään sopimuksen piirissä epäilyistä huolimatta. Mielestäni se on merkki siitä, ettei maa ole aktiivisesti pyrkimässä ydinasevaltioksi.

Iranin voimakas kiinnostus ydinteknologiaan ja erityisesti uraanin rikastamiseen osoittaa sen, että se pyrkii olemaan niin sanottu kynnysvaltio. Se tarkoittaa valtiota, joka lyhyessä ajassa pystyy tarvittaessa kehittämään aseen.

Näitä kynnysvaltioita on maailmassa muun muassa Japani ja Brasilia. Periaatteessa kaikki ydinvoimaa tuottavat maat hallitsevat tarvittavan teknologian ydinaseen rakentamiseksi.

Nyt sopimus on saatu aikaan. Iran saa jatkaa uraanin rikastamista rajoitetussa mittakaavassa. Sen tekemisiä tullaan tarkkailemaan suurennuslasilla.  Myös kaikki sotilaalliset laitokset ovat valvonnan alaisia.

Jos rikkomuksia löytyy seuraavan kymmenen vuoden aikana, palautuvat pakotteet automaattisesti. Sopimusajan jälkeen Iran palaa normaaliksi ydinsulkusopimuksen jäsenmaaksi, eli valvonta jatkuu. Pakotteet tulevat purkautumaan siinä tahdissa, kun Iran toteuttaa sopimusta.

Kaikki ei kuitenkaan ole vielä selvää. Sopimusta tukevat niin Iranin kuin Yhdysvaltain poliittinen johto. Molempien maiden presidenttien osuus on ollut ratkaiseva.  Neuvotteluosapuolista Euroopan unioni, Venäjä ja Kiina ovat sopimuksen takana.

Jopa Persianlahden arabimaat Saudi-Arabia mukaan lukien ovat antaneet tukensa sopimukselle. Valtaosa yhdysvaltalaisista tiedemiehistä sekä Israelin armeijan edustajat ovat julkisesti tukeneet sopimusta.

Vastustajia löytyy lähinnä Yhdysvaltain ja Iranin parlamenteista.  Vastustuksen kohteena ei ole itse sopimus vaan se, että maan presidentti saa sen hyväksymisestä sulan hattuunsa. Äänekkäin vastustaja on kuitenkin Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Suurin kanto kaskessa on tällä hetkellä Yhdysvaltain kongressi. Presidentti voi allekirjoituksellaan hyväksyä kansainvälisiä sopimuksia. Tässä poikkeustapauksessa kongressi on kuitenkin taistellut itselleen oikeuden joko hyväksyä tai hylätä sopimus.

Äänestys on syyskuun puolivälissä. Mikäli sopimus hylätään, voi presidentti veto-oikeudellaan tästä huolimatta saattaa sen voimaan. Sopimus kuitenkin kaatuu, jos niin senaatti kuin edustajainhuone – kumpikin kahden kolmasosan enemmistöllä – hylkää sen.

Hylkääminen ei näytä nyt kirjoitushetkellä elokuun lopussa todennäköiseltä, mutta se on mahdollista. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa käydään miljoonien dollareiden katukampanjaa, jotta kansalaiset voisivat ottaa kantaa sopimuksen puolesta tai sitä vastaan.

Niin rauhanliikkeet kuin Israelia tukevat järjestöt lobbaavat kongressin edustajia. Republikaanit ovat vastaan, demokraatit jakautuneita, monet vielä epäröiviä.

Jos sopimus hyväksytään, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on Nobelin rauhanpalkintonsa ansainnut.  Niin Israelin kuin Iraninkin turvallisuustilanne paranisi. Iran liittyisi kansainväliseen yhteisöön, ja sen eristäminen ja eristäytyminen loppuisi.

Jo nyt on myös merkkejä siitä, että Lähi-idässä oltaisiin sopimuksen myötä halukkaampia käymään rauhanneuvotteluja Syyrian ja Palestiinan suhteen.

Jos sopimus kaatuu, seuraukset ovat monitahoiset. Yhdysvalloista tulisi syyllinen, ja maan kansainvälinen arvostus romahtaisi. Iranissa voimat, jotka vastustavat yhteistyötä lännen ja erityisesti Yhdysvaltain kanssa, vahvistuisivat.

Iran saattaisi irtisanoutua ydinsulkusopimuksesta. Sen seurauksena ydinasevarustelusta Lähi-idässä tulisi totta.

Sodan riski lisääntyisi. Näennäisiä voittajia olisivat vain Yhdysvaltain kongressin republikaanit ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Kirjoittaja on Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja.

Tausta

– Iranin ydinohjelman rajoittamisesta sovittiin 14. heinäkuuta 2015.

Iran

– vähentää uraanin rikastamiseen tarvittavien sentrifugien määrää kahdella kolmanneksella noin 6000 kappaleeseen.

– supistaa rikastetun uraanin varastojaan 300 kilogrammaan.

– ei rikasta uraania yli 3,67 prosentin seuraavan 15 vuoden aikana. Ydinaseuraani on 90-prosenttista.

– muuttaa Arakin raskasvesireaktoria niin, ettei sillä voi tuottaa asekelpoista plutoniumia, eikä rakenna uutta raskasvesilaitosta 25 vuoteen.

– rajoittaa Fodrowin maanalaisen uraaninrikastuslaitoksen käyttöä 15 vuodeksi.

– sallii IAEA:n tarkastajien pääsyn kaikkiin tunnettuihin ydinlaitoksiin rajoituksetta ja epäiltyihin laitoksiin enintään 24 päivän sisällä.

Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska, Britannia ja Saksa

– purkavat YK:n turvallisuusneuvoston määräämät talouspakotteet, jos Iran noudattaa sopimusta.

– poistavat YK:n tavanomaisten aseiden kauppasaarron viiden ja ohjuskauppasaarron kahdeksan vuoden kuluessa.

– voivat palauttaa talouspakotteet 65 päivässä, jos Iran rikkoo sopimusta.

Lähde: The Washington Post