Ydinhenkilö: Pommittajat eivät voi turvata rauhaa
Kenraali ja puolustusvoimain entinen komentaja Gustav Hägglund julkaisi vuosi sitten kirjassaan Rauhan utopia kokonaisnäkemyksensä siitä, miten maailma makaa. Mitä monipuolisen sotilasuran tehnyt rauhanturvaaja ajattelee siitä nyt?
Kuva Pekka Elomaa
Rauhan utopia oli yhteenvetoa kaikesta siitä, mitä olen koko elämäni tehnyt. Trendit, joita kirjassani kuvaan, ovat vahvistuneet. Kirjoitin ensinnäkin Venäjästä, että siltä puuttuu yhä suurvalta-asema. Nyt on nähtävissä, että se hakee sitä globaalisti. Esimerkkeinä ovat valtiovierailut Turkkiin ja Kiinaan, sotalaivat eri puolilla maailmaa sekä ydinaseilla kalistelu.
Kiina rakentaa imperiumia. Se on suurin investoija Afrikassa ja on eri puolilla lisäämässä poliittista painoarvoaan. Yhdysvallat on puolestaan vetäytymässä omalle mantereelleen samalla, kun kriisit ovat lisääntyneet voimakkaasti.
Pakolaisvirtojen kasvu on yllättänyt, samoin shiiojen ja sunnien vastakkainasettelun voimistuminen. Lähi-itä on myös enemmän liekeissä kuin vuosi sitten. Äärijärjestö Isis on todella vaarallinen. Sehän mässäilee väkivallalla. Osin syynä ovat amerikkalaisten sotilaalliset interventiot. Irakiin hyökkääminen oli väärin. Siellä ei ollut joukkotuhoaseita.
Loistava uutinen on kuitenkin Iranin kanssa tehty ydinasesopimus. Se vaikuttaa myös öljyn hintaan, ja se puolestaan kokonaistilanteeseen. Saudi-Arabian vaikutus Yhdysvaltojen politiikassa laskee – sekä saudit että Israel vastustivat voimakkaasti Iranin kanssa tehtävää sopimusta.
Varustelukierre olisi ollut ilman muuta edessä. Nyt maailma on vähemmän pahempi paikka. Venäjälle öljyn hinnan vakiintuminen alhaiselle tasolle merkitsee taloudellisia vaikeuksia.
Olen ehdottomasti rauhanturvaaja. Sen ydinasia on, ettei ole osapuoli. Rauhanturvaaminen ei voi olla osa kriisiä, vaan osa kriisin ratkaisua. Rauhanturvaaminen on valmisteltava huolella, jotta eri osapuolet voivat sen hyväksyä. Nytkin maailmalla on 100 000 rauhanturvaajaa.
Rauhaan pakottamista vierastan. Olennaista on oikean mittakaavan ymmärtäminen. Jos jossain on esimerkiksi uhkana etninen puhdistus, rauhaan pakottamista voidaan käyttää. Operaation pitää olla kuitenkin sellainen, että voimat riittävät siihen. Meneminen mukaan konflikteihin on vaikeaa, sillä varmuudella ei voi sanoa, kuka tai ketkä ovat suurimmat roistot ja mistä näkökulmasta. Aikamoista sekamelskaa voidaan aiheuttaa.
Amerikkalaiset eivät edes puhu kriisinhallinnasta, vaan käyvät terrorismin vastaista sotaa. Ilman muuta syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin piti reagoida jotenkin. Mutta miksi amerikkalaiset eivät vain ajaneet talibania pois ja sanoneet, että jos vielä tuette terrorijärjestö Al-Qaidaa, tulemme takaisin? He jäivät Afganistaniin lähes 15 vuodeksi. Eivät pommittajat voi olla rauhanturvaajia, heistä oli tullut osapuoli.
Rauhanturvaaminen sopii suomalaisille. Se on maailmankatsomuksemme ja arvomaailmamme mukaista. Meillä ei ole liiallista liipaisinherkkyyttä, mistä voi kiittää asevoimien koulutusta. Hyvä osoitus tästä ovat vähäiset miestappiot rauhanturvaamisoperaatioissa 50 vuoden ajalta. On myös valitettavaa, että Eurooppa on sotilaallinen kääpiö. Parempi olisi voida tehdä itsenäisiä ratkaisuja.
Ukrainasta on tullut jäätynyt konflikti. Venäjä ei hyökkää. Se ei myöskään vetäydy Krimiltä, koska Ukraina ei anna takuita olla liittymättä Natoon. Rähinöinti Itä-Ukrainassa on suurvaltapoliittisesti merkityksetöntä. Alun perin Venäjä pelkäsi Ukrainan irtisanovan laivastotukikohdan vuokrasopimuksen Krimillä.
Emme me voi viedä demokratiaa Venäjälle – emmekä muuallekaan. Heidän on tehtävä se itse. Venäjän kokemukset demokratiasta ovat lyhyeltä ajalta 1990-luvun alusta, jolloin maassa oli sekasorto ja miltei nälänhätä. Tavallisille ihmisille on tärkeätä, että on järjestys ja jonkinlainen ennustettavuus tulevaisuuden suhteen. Lähi-idässäkin sillä on enemmän merkitystä kuin jumaluusopeilla.