Vallanvaihto Portugalissa

Edellisissä, vuoden 2011 vaaleissa Portugalin oikeistopuolueet saivat murskavoiton. Voimasuhteet olivat noiden vaalien jälkeen 132–98 oikeiston eduksi. Tänä syksynä lokakuun 4. päivänä pidetyissä vaaleissa vasemmistopuolueet lisäsivät kannatustaan ja oikeisto koki selvän tappion. Nyt voimasuhteet ovat 107–123 neljän vasemmistoon kuuluvan puolueen ja vaaliliiton eduksi.

Oikeistokoalition äänisaalis romahti hieman päälle 38 prosenttiin. Vaalitappion myötä hallituskoalitio menetti 25 paikkaa. Nyt päähallituspuolueella PSD:llä on 89 edustajaa ja pienemmällä kumppanilla CDS:llä 18. Kirjava vasemmisto sai tällä kertaa noin 52 prosenttia äänistä. Protestimieliala oli laajaa, sillä parlamentin ulkopuolelle jääneet puolueet ja listat saivat noin kymmenen prosenttia äänistä.

Vasemmiston kirjo on Portugalissa mielenkiintoinen. Historiallisista ja poliittisista syistä yhteistyö niiden välillä on ollut vaikeaa. Lissabonin entisen pormestarin António Costan johtama Sosialistipuolue (PS) sai 86 paikkaa (+12). Vasemmistoliitto (B.E.) 19 (+11) paikalla, kommunistien ja vihreiden vaaliliitto (CDU) 17 paikalla (+1, kommunisteilla 15 paikkaa ja vihreillä kaksi) sekä eläinten ja luonnon suojelijat (PAN) yhdellä paikalla (+1) kuvastavat Portugalin vasemmiston moni-ilmeisyyttä.

Portugalista on tehty eurokurin mallioppilas ja menestystarina. Tilastoaineisto mahdollistaa myös synkemmän tulkinnan leikkauspolitiikan tuloksista. Maasta on oikeistohallituksen vuosina muuttanut pois 485 000 henkilöä, joista huomattava osa on nuoria, ammattitaitoisia ja korkeakoulututkinnon suorittaneita. Tämä on merkittävä suonenisku maalle, jossa on hiukan yli kymmenen miljoonaa asukasta.

Maan väkiluku on tämän maastamuuton vuoksi kääntynyt laskuun. Väestö on supistunut lähes 200 000 asukkaalla. Työttömyysaste on 12 prosenttia ja yksi viidesosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Valtionvelka on edelleen 125 prosenttia kansantuotteeseen suhteutettuna. Se on toiseksi suurin EU:ssa.

Portugalin heikko kehitys ja muiden vaikeuksiin joutuneiden euromaiden kova kohtalo ovat johtaneet linjan uudelleenarviointiin. Euroopan keskuspankki on pumpannut rahaa markkinoille deflaation välttämiseksi. Läntisten markkinatalousmaitten yhteinen talouspolitiikan ajatushautomo OECD on alkanut epäillä kuripolitiikkaa ja vaatia elvyttävämpää talouspolitiikkaa.

PS oli ennen vaaleja kannatusmittauksissa hallitusvaltaansa jatkamaan pyrkinyttä oikeistokoalitiota edellä. Vaalitulos oli yllätys, sillä Portugalin Syrizaksi kutsuttu yleisvasemmistolainen B.E. kasvatti parlamenttipaikkojaan lähes yhtä paljon kuin PS ja muutkin vasemmistoon kuuluvat puolueet saivat kaksi paikkaa lisää.

Oikeistohallituksen pääministeri Pedro Passos Coelho julistautui vaalien voittajaksi, kun toinen todellinen hallitusvaihtoehto, EU- ja euromyönteinen keskustavasemmistolainen PS oli jäänyt selvästi taakse. Troikan kuristuspolitiikan ystävät riemuitsivat.

Portugalin sosialistit olivat välttäneet yhteistyötä jyrkempää vasemmistoa edustaneiden ryhmien kanssa. Tähän on ollut painavat historialliset ja poliittiset syyt. Kommunistien kansanvaltaisuus oli vuoden 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen kyseenalaista ja puolueen nykyinen linja on tiukan euro-, NATO- ja EU-vastainen. B.E. oli puolestaan liian radikaali ja heikko kelvatakseen yhteistyökumppaniksi.

António Costan johtama PS oli pahassa välikädessä. Puolue vaati vaaliohjelmassaan epäoikeudenmukaisimpien säästötoimien perumista, mutta korosti, ettei halunnut joutua äärivasemmiston panttivangiksi. Äänten keskittäminen tälle vaihtoehdolle ei kuitenkaan toteutunut.

Vasemmistopuolueet (B.E., CDU ja PAN) halusivat päästä oikeistohallituksesta eroon. Ne vetosivat PS:ään heti vaalien jälkeen, jotta se muodostaisi vähemmistöhallituksen. Presidentti Aníbal Cavaco Silva oli antanut puoluetoverilleen, pääministeri Coelholle tehtäväksi hallituksen muodostamisen, ja Costa neuvotteli mahdollisuuksista tukea oikeistohallitusta. Coelho ei suostunut tekemään sosialisteille olennaisia myönnytyksiä.

Neuvottelut epäonnistuivat, joten sosialistit alkoivat vakavasti pohtia hallituksen muodostamista. Cavaco Silva ilmoitti selvin sanoin, ettei hän anna hallituksen muodostamista tehtäväksi PS:lle, koska se tukeutui talouskuripolitiikkaa jyrkästi vastustavien puolueiden tukeen.

Vasemmiston yhteydenpito tiivistyi samaan aikaan kun PS etsi kompromissia oikeistoblokin kanssa. Luottamus kasvoi asteittain, joten António Costa tarjosi itseään hallituksen muodostajaksi. Presidentti ei tätä vaihtoehtoa hyväksynyt vaan nimitti uuden oikeistohallituksen.

PS etsi uusia kumppaneita talouspolitiikan sisällön ja suunnan muuttamiseen. Sosialistien riveistä esitettiin vakavia epäilyksiä siitä, olisiko sittenkin järkevämpää äänestää tyhjää eikä heittäytyä kommunistien ja vasemmistoblokin armoille. Puoluejohto kävikin tiiviitä neuvotteluja, jotta hallituspolitiikan linjasta olisi pysyvämpi sopu. Hallituksen nimitys kiritti näitä keskusteluja.

PS kykeni kokoamaan ohjelman, jota vasemmistovoimat sitoutuivat tukemaan. Siinä keskeisiä osia ovat minimipalkan nostaminen 505 eurosta asteittain 600:aan, neljän vapaapäivän palauttaminen ja julkisen sektorin palkkaleikkauksien peruminen.

Ihme oli tapahtunut. Troikan talutusnuorassa ollut oikeistohallitus oli neljässä vuodessa ajanut niin karua politiikkaa, että Portugalin riitaisa, kaunaisa ja epäluuloinen vasemmisto löysi toisensa. Ratkaisu ei ollut helppo. PS:n päättävät elimet ja parlamenttiryhmä saivat ratkaisun tehtyä vasta maanantaina kello kahdelta aamuyöllä, kun samana iltana alkoi hallituksen ohjelman käsittely parlamentissa.

Yhtenäinen vasemmisto kaatoi yhdentoista päivän ikäisen hallituksen äänin 123–107. Presidentti asetti PS:n vähemmistöhallituksen muodostamisen ehdoksi lupaukset pitkäikäisestä hallituksesta, budjettikurin noudattamisesta ja NATO:n yhteisen puolustuksen velvoitteisiin sitoutumisesta. Saatuaan tyydyttävät vastaukset näihin ennakkoehtoihin Cavaco Silva antoi uuden hallituksen muodostamisen António Costan tehtäväksi.

Taivas ei ole pudonnut, vaikka valta on vaihtunut Portugalissa. Pian oikeistohallituksen kaatumisen jälkeen Portugalin valtionlainat kävivät hyvin kaupaksi – kuuden kuukauden ja vuoden lainapaperit ”saksalaisittain” negatiivisella korolla.