Ydinkokeilla on uhrinsa

Astanan maisemat olivat parikymmentä vuotta sitten aroa, joka sulautui kaukana näkyvään horisonttiin. Aron tuuli suhisee öisin ja tekee talvista kylmiä.

Nyt Astana on nimensä mukaisesti Kazakstanin pääkaupunki. Japanilaiset arkkitehdit ovat vetäneet ”kiitoratoja”, monikaistaisia katuja, ja sommitelleet kansakunnan monumentit kaupungin keskiosaan. 97-metrisen tornin näköalapaikalta, myyttisen Samruk-linnun kultaisesta munasta, voi katsella presidentinpalatsin, parlamentin ja hallintorakennusten ketjua kukkaistutuksineen, jotka muodostavat kauniita geometrisiä kuvioita. Samanlaisia voi nähdä valtavan Hazrat Sultan -moskeijan koristeluissa. Kansainvälisten pankkien rakennukset hipovat pilviä.

Miljoonakaupungin ihmisten elämä on monumenttikeskustan reunoille sijoitetuissa asuntokortteleissa. Vaikka valtaosa kazakstanilaisista on muslimeja, hunnutettuja naisia ei juuri näe eikä kortteleista puutu ravintoloita tai baareja. Kaupunkia hallitsee traditionaalisen jurtan modernisoituun muotoon rakennettu kauppa- ja viihdekeskus Khan Satyr, jonka on suunnitellut britti Norman Foster kumppaneineen.

Kazakstanissa kohistaan joka vuosi jostakin. 2010 valmistui kongressikeskus, jossa pidettiin ETYJ-kokous. Mukana oli myös Suomen silloinen presidentti Tarja Halonen. Oopperatalo valmistui hiljan ja nyt työn alla on Expo. Sen teemana tulee olemaan tulevaisuuden energia. Suomen hallitus päätti toukokuun lopulla olla mukana tulevassa maailmannäyttelyssä.

Tämä kaikki – mukaan lukien ainainen jouluvalaistus – on mahdollista siksi, että maa elää öljystä, maakaasusta, maataloudesta, mutta ironista kyllä myös uraanista. Kazakstan on maailman ykkönen uraanin tuotannossa. Juuri uraanista on tullut Kazakstanin kaksiteräinen miekka.

Kazakstanin Semipalatinskissa tehtiin entisen Neuvostoliiton aikana 456 ydinkoetta. Näistä 340 oli maanalaista koetta ja 116 ilmakehässä tehtyjä. Kaiken kaikkiaan kokeiden voima vastasi 2500 Hiroshiman pommia. Pommit olivat aluksi hyvin ”likaisia”. Ne saastuttivat pahasti ympäristöä ja aiheuttivat vakavia terveyshaittoja. Ne näkyivät taivaalle kohoavina sienimäisinä myrkkypilvinä ja muuttivat miljoonan ihmisen, heidän lastensa ja lastenlastensa elämän iäksi.

Kazakstanin varaulkoministeri Roman Vassilenko vastaamassa toimittajien kysymyksiin.

Maan varaulkoministeri Roman Vassilenko istahtaa epämuodollisesti nojatuoliin toimittajien tentattavaksi. Hän päättää, ettei pidä alustusta mutta vastaa kysymyksiin. Hän puhuu erinomaista englantia, välillä venäjää eikä tarvitse papereita saati vieressä kuiskuttavia avustajia. Hän jopa huomauttaa yhden pöydällä olevan nauhurin pattereiden lataustason olevan alhainen.

Osa kysymyksistä on esitetty etukäteen, osa syntyy spontaanisti. Kovin kontrolloidusta tiedotustilaisuudesta ei ole kyse, sillä istumme sattumanvaraisesti pyöreässä asetelmassa. Jokainen esittää kysymyksensä ja välillä tulee intetyksi vastaan. Mistä siis Astanan kokouksessa on kyse?

Kazakstan on YK:n turvallisuusneuvoston jäsen vuosina 2017–2018. Vassilenkon mukaan Kazakstanilla on kolme tärkeää asiaa, joita he aikovat ajaa. Ensimmäinen on ydinasevapaiden vyöhykkeiden laajentaminen ja kattavan ydinkoekieltosopimuksen aikaansaaminen, toinen terrorismin vastainen taistelu ja kolmanneksi rauhantyön edistäminen. Vassilenko huomauttaa terrorismin vastaisessa taistelussa olevan vain sellainen ongelma, että joillekin terroristi on vapaustaistelija. Kyse onkin siitä, miten epätoivoisiin tekoihin terroristit voivat ajautua.

Ydinasekiellon suhteen Kazakstan on tehnyt paljon. Maan nykyinen (ja toistaiseksi ainoa) presidentti Nursultan Nazarbayev tyrmistytti Neuvostoliiton sotilasjohtoa sulkemalla Semipalatinskin ydinkoeaseman jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Nazarbayev oli nähnyt lähipiirissään radioaktiivisen säteilyn vaikutukset ennenaikaisina kuolemina, syöpinä ja vastasyntyneiden lasten epämuodostumina. Mutta myös hänelle tuli yllätyksenä hajoavan valtion valtava ohjusarsenaali ydinkärkineen luolastoissa, joiden päälle hän maan itsenäistyttyä joutui kirjaimellisesti istumaan.

Kazakstan allekirjoitti ydinaseiden leviämisen estävän kansainvälisen sopimuksen hetimmiten ja liittyi kansainväliseen atomienergiajärjestöön (IAEA). Vuonna 1996 se allekirjoitti ydinkoekieltosopimuksen. Kaikki Kazakstanissa olleet 104 mannertenvälistä ballistista ohjusta palautettiin Venäjälle ja tuhottiin START-sopimuksen mukaisesti 1996. START-sopimus on se sopimus, jonka allekirjoittivat presidentit George Bush vanhempi ja Mihail Gorbatshov vuonna 1991. Bushia edeltänyttä Ronald Reagania tuskin pidetään minään rauhankyyhkynä, mutta ydinaseettomuus oli hänen vahva missionsa ja johti START-sopimuksiin. Mannertenväliset ohjukset tulivat näin kielletyiksi.

Myöhemmin, vuonna 2009, Kazakstan edisti Keski-Aasian ydinaseettoman vyöhykkeen muodostumista. Se on ollut aktiivinen kansainvälisissä kokouksissa, tehnyt aloitteita ja käynnistänyt ATOM-koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on kampanjoida ydinasekiellon puolesta. Se esitti Washingtonissa tämän vuoden maaliskuussa 21. vuosisadan manifestin sodista vapaan maailman aikaansaamiseksi. Vaikka Vassilenkon mukaan he ovat vain yksi turvallisuusneuvoston jäsenistä ja toiset jäsenet ovat tunnetusti tasa-arvoisempia kuin toiset, Kazakstan haluaa tuloksia.

Kun YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin toimikausi päättyy, hänen yksi tavoitteistaan ei täyty ja se on juuri kattavan ydinkoekieltosopimuksen (CTBT) aikaansaaminen. Se hyväksyttiin vuonna 1996 ja sen on allekirjoittanut ja ratifioinut valtava määrä valtioita, viimeisimpänä Myanmar ja Swazimaa, mutta kahdeksan puuttuu. Intia, Pohjois-Korea ja Pakistan eivät ole allekirjoittaneet sopimusta. Yhdysvallat, Kiina, Iran, Israel ja Egypti ovat allekirjoittaneet mutta eivät ratifioineet. Iranin parlamentti hyväksyi viime lokakuussa lain, jolla sinetöitiin aiemmin kesällä solmitun historiallisen ydinsopimuksen täytäntöönpano.

Vassilenko korosti Kazakstanin aloitteellisuuden johtuvan siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ydinaseet takaa turvallisuutta, vaan aiheuttavat pelkästään turvattomuutta. Mikäli joku maa käyttäisi ydinasetta, se olisi katastrofaalista kaikille. Ydinaseklubiin kuuluminen on enemmän egon nostamista kuin tosiasiallista turvallisuuden hakemista. Sitten voi tietysti tutkia karttaa. Naapureina ovat Kiina, Venäjä, aika lähellä Intia ja epävakaa Lähi-itä. Venäjällä on nimittäin edelleen eniten ydinkärkiä ja osa niistä valmiustilassa.

Sama viesti toistui myös konferenssissa: ydinaseet eivät tuo turvallisuutta. Punaisen ristin Christine Beerli oli huolissaan viime aikoina kasvavasta ydinaseuhkasta. Ydinaseet voivat joutua vääriin käsiin ja niitä voidaan käyttää vahingossa. Michael Möller, YK:n alipääsihteeri, puolestaan välitti pääsihteeri Ban Ki-moonin tervehdyksen kokoukselle. Pääsihteeri oli vieraillut Semipalatinskissa ja järkyttynyt syvästi ydinkokeiden aiheuttamista fyysisistä ja psyykkisistä arvista. Omana henkilökohtaisena näkemyksenään Möller korosti kansalaisyhteiskunnan merkitystä läpimurron aikaansaamiseksi junnaavissa keskusteluissa, jotta voitaisiin päästä tekemään ihmisyyden tiekarttaa, road map to humanity.

Kokous kokosi varsinaisesti parlamentaarikkoja sekä kansainvälisten järjestöjen edustajia keskustelemaan aseidenriisunnasta. Parlamentaarikkojen puolesta puhui kansainvälisen parlamentaarikkojärjestön IPU:n presidentti Saber Chowdhury. Hän on ensimmäinen bangladeshiläinen sekä IPU:n että Ydinaseiden leviämistä estävän ja aseidenriisuntaa edistävän parlamentaarisen järjestön (PNND) johdossa. Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg toimi tässä samassa tehtävässä aiemmin.

Astanan kaupunkikuvaa.

Samoin kuin Möller, Chowdhury pohti puheessaan, kuinka saada aseistariisunta kansainvälisen kokoustamisen ohella tavallisten ihmisten asiaksi. Aseistariisunta mielletään kylmän sodan asiaksi ja kylmä sota on ohi. Hän ehdotti mietittäväksi yksittäisten ihmisten ja yksittäisten järjestöjen aseistariisuntapalkinnon perustamista.

Lehdistötilaisuudessa kysyttiin tarkemmin tästä ehdotuksesta. Chowdhury katsoi, että asian harkitseminen on täysin Kazakstanin käsissä. Nazarbayev puolestaan kommentoi avajaisistunnossa tehtyä ehdotusta pohtimalla sen suhdetta Nobelin rauhanpalkintoon, mutta lupasi kuitenkin Kazakstanin miettivän asiaa.

Chowdhury korosti voimakkaasti, kuinka 100 miljoonaa dollaria käytetään vuosittain pelkästään ydinasearsenaalin ylläpitämiseen. Asevarusteluun käytetään päivittäin kaksi kertaa enemmän kuin YK:n päivittäiseen budjettiin samalla kun köyhyyden vähentäminen, ilmastonmuutoksen ja ympäristöuhkien torjunta sekä luonnonkatastrofien aiheuttamien vahinkojen korjaaminen kärsivät rahoituksen puutteesta. Hän kysyi: ”Mitä asevarusteluun käytetyillä resursseilla voitaisiinkaan tehdä aidosti turvallisen maailman hyväksi!”

Tarja Cronberg veti kokouksessa osuuden, jossa käsiteltiin kansallisia toimia ydinasevapaitten vyöhykkeiden edistämisessä ja samalla kestävän maailman maantieteen luomista. Mielenkiintoisia keskusteluja käytiin erityisesti kansalaisjärjestöjen roolista.

Amerikkalainen Jonathan Granoff, jolla on vaikuttava rauhantyöhön liittyvä työura, kysyi retorisesti: ”Miksi orjuus tuli kielletyksi tai lapsityövoiman käyttö, miksi ympäristönormeja on kiristetty tai miksi on aikaansaatu minimipalkka? Vastaus on hyvin yksinkertainen: kansalaisten aktivismilla.” Hänen mukaansa monien itsestäänselvinä pidettyjen saavutusten takana on kansalaisyhteiskunnasta tai uskonnollisista yhteisöistä lähtenyt liikehdintä. Aktivistit eivät vaatineet orjuuden parempaa hallinnointia, vaan sen kaikkinaista kieltämistä. Samoin ydinaseettoman maailman puolesta puhujat haluavat ydinaseiden kertakaikkista kieltämistä.

Monet puhujat kiinnittivät huomiota Chowdhuryn tavoin siihen, etteivät nykysukupolvet välttämättä ole edes tietoisia ydinaseiden valtavasta määrästä. Näin myös norjalainen Thore Vestby, joka toimii maailman kaupunginjohtajia kokoavassa rauhanjärjestössä. Hiroshiman ja Nagasakin uutisfilmit ovat rätiseviä mustavalkoisia pätkiä, jotka toki kaukaisina kauhistuttavat, mutta joiden ei uskota enää koskaan toistuvan. Saksalainen Holger Güssefeldt puolestaan kertoi lasten kokemusten kautta aikuisten maailman mielettömyydestä asevarustelun ja ydinaseiden uhatessa ihmiskunnan tulevaisuutta.

Ydinkokeilla on uhrinsa. Kokouksessa oli mukana kazakstanilainen Karipbek Kuyukok, jonka äiti asui lähellä Semipalatinskin ydinkoealuetta. Lapsi syntyi kädettömänä radioaktiivisen säteilyn vuoksi. Hän toimii nykyisin ATOM-koulutusohjelman lähettiläänä. Lisäksi hän maalaa suullaan ja jaloillaan.

Myös amerikkalaisten tekemillä ydinkokeilla on uhrinsa. Marshall-saarten parlamentin puhemies Kenneth Kedi vetosi omakohtaisiin kokemuksiinsa viitaten, ettei ydinkokeitten aiheuttamien tragedioiden saa enää antaa toistua.

Marshall-saarten yksi atolli on Bikini. Se on antanut nimensä uima-asuille, mutta uimaan siellä ei voi mennä korkea radioaktiivisuuden vuoksi. Bikinillä tehtiin aina vuoteen 1958 useita atomi- ja vetypommikokeita. Myös Ranska teki eteläisen Tyynenmeren atolleilla vuosina 1966–1996 kaikkiaan 210 ydinkoetta.

Kuka korvaa ihmisten kärsimykset? Jotakin on saatu ydinkokeita tehneiltä mailta, jotakin YK:n kautta. Mutta kun Neuvostoliitto hajosi, Kazakstanin ydinkoeuhrit jäivät tyhjän päälle. Ei ollut enää valtiota, jolta periä mitään. Kun kysyin Vassilenkolta, onko Kazakstan keskustellut Venäjän kanssa korvauksista, hän vastasi, ettei asia ole ollut enää pöydällä. Kazakstan maksaa itse korvauksia, kuten myös YK, sekä tarjoaa kuntoutusta.

Ydinkoealue oli Saksan kokoinen. Puolet alueesta on vihreää vyöhykettä, keltaisella on säteilyä. Punaiseksi vyöhykkeeksi luokitellaan niin saastunut alue, ettei siellä voida tehdä mitään 24 000 vuoteen. Yhdysvallat, Venäjä ja Kazakstan ilmoittivat vuonna 2012 saattaneensa loppuun salaisen ohjelman, jolla koealueen maanalaiset käytävät saatiin suljettua ja kahteentoista plutonium-ydinaseeseen riittävä materiaali säilöttyä.

Kazakstanin tarmoa ydinaseettoman maailman puolesta ei voi epäillä. Mutta sen ollessa maailman ykkönen uraanin louhinnassa, monia kysymysmerkkejä jää. Tällä hetkellä maan energiatuotanto perustuu ruskeaan, kuten Vassilenko asiaa luonnehti, siis kivihiileen, maakaasuun ja öljyyn. Kazakstan aikoo kuitenkin avata ydinvoimalan. Vassilenko sanoo sen olevan pelkkää realismia ja tarkoittavan ydinjätteen kierrätystä. Maa on myös kiistatta panostanut ydinjätteen turvalliseen käsittelyyn ja säilyttämiseen yhdessä kansainvälisen atomienergiajärjestön kanssa. Säilöissä on enemmän ja vähemmän radioaktiivista jätettä – ja lisää otettaisiin.

Expo 2017 tähyää kuitenkin uusiin energialähteisiin. Kazakstanilla on valtavat mahdollisuudet uusiutuvan energian hyödyntämisessä niin aurinko- kuin tuulivoimassakin. Ei hassumpaa Euroopan kokoiselle maalle, joka juhlii 25. itsenäisyysvuottaan.

Ydinvoiman, ydinkokeiden ja ydinjätteen kuten myös asevarustelun suhteen on syytä kuitenkin muistaa Albert Einsteinin ja Bertrand Russellin manifestin ikuinen ajankohtaisuus: Remember your humanity, forget the rest. Muistakaa ihmisyytenne, unohtakaa kaikki muu.

Kuvat: Arja Alho.

Kazakstanin varaulkoministeri Roman Vassilenko vastaamassa toimittajien kysymyksiin.

Astanan kaupunkikuvaa.