”Jos menetämme Arktiksen…”

”Jos menetämme Arktiksen, menetämme maailman.” Tämä on presidentti Niinistön iskulause, josta on lainattu myös Lapin yliopiston arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikön Markku Heikkilän helmikuussa julkaistun kirjan nimi: Jos menetämme Arktiksen, menetämme maailman. Suomen arktisen ajattelun kehitys 1980-luvulta nykypäivään. Sen loppusanoissa hän luonnehtii Niinistön lausahdusta selkeimmäksi Suomen arktisen politiikan kolmen vuosikymmenen taipaleen aikana tuotetuksi iskulauseeksi.

Kirjassaan Heikkilä kuvaa, kuinka Suomi oli aktiivinen prosessissa, jossa Euroopan unioni sai pohjoisen ulottuvuuden. Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllönen (vas.) arvioi, että EU:n kiinnostus arktisia alueita kohtaan onkin kasvanut viime vuosina.

– EU:n kolmas arktinen tiedonanto vuodelta 2016 korostaa Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden, Agenda 2030, huomioon ottamista. EU varautuu rahoittamaan ilmastonmuutokseen sopeutumista arktisella alueella. Tiedonannossa esitetään merkittävä määrä toimia, joilla EU:n arktista politiikkaa aiotaan viedä eteenpäin, Kyllönen sanoo.

Tiedonannossa komissio määrittelee intressiensä arktisella alueella liittyvän muun muassa ympäristöön, energiaan, liikenteeseen ja kalastukseen. Unioni on ollut aktiivinen arktisen alueen yhteistyössä ennen kaikkea pohjoisen ulottuvuuden politiikan puitteissa Venäjän, Norjan, Islannin, Suomen ja Ruotsin kanssa sekä Barentsin euroarktisessa neuvostossa.

– EU:n globaalistrategian myötä pohjoiset alueet ovat entistä kiinteämmin osa kaikkien EU-maiden politiikkaa. EU haluaa osaltaan pitää myös jännitteet arktisilla alueilla vähäisinä ja vahvistaa mahdollisimman vakaata poliittista ja turvallisuusyhteistyötä, kuvailee Kyllönen.

Vuoden 2016 tiedonannossa todetaan, että EU:n jäsenvaltioiden kauppalaivasto on yksi maailman suurimmista, minkä lisäksi niiden teollisuudella on kokemusta muun muassa merenkulusta, laivanrakennuksesta ja satamainfrastruktuurien kehittämisestä. Sen mukaan unionilla on siten mahdollisuudet tukea kasvua ja kehitystä sekä varmistaa, että Arktiksella noudatetaan tiukempia ympäristövaatimuksia.

– EU on globaalisti merkittävä toimija ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa ja arktiset alueet ovat erityisen haavoittuvia ilmastonmuutoksen seurauksille. EU tukee kansainvälistä yhteistyötä arktisilla alueilla ja harjoittaa arktista politiikkaa kokonaisvaltaisesti, Kyllönen sanoo.

Tiedonanto kertoo myös EU:n olevan yksi suurimmista arktisen alueen tutkimuksen tukijoista – vuodesta 2002 alkaen siihen on osoitettu EU:n talousarviossa 200 miljoonaa euroa. Unioni rahoittaa esimerkiksi tutkimuksia, jotka selvittävät ilmastonmuutoksen vaikutusta alueen ekosysteemiin ja keskeisiin talouden aloihin sekä merijään ja jäätiköiden sulamisen vaikutuksia merenpinnan tasoon. Se on myös tukenut hanketta, jossa laadittiin ensimmäinen yhdenmukaistettu arviointi Arktiksen maaperäolosuhteista, sekä auttanut vahvistamaan alueen tutkimusinfrastruktuuria.

– EU:lla, kuten kaikilla tuon kokoluokan toimijoilla on monia eri tavoitteita – ehkä keskeisin on tieteellisen tutkimuksen tukeminen alueella, sekä ilmastonmuutoksen torjuntatyön ja sen vaikutuksiin sopeutuminen. Mutta kyllä se tavoittelee myös taloudellisen kasvun mahdollisuuksia alueella, arvioi Arktisen keskuksen tutkimusprofessori ja johtaja Timo Koivurova.

Keskeinen tekijä arktisessa politiikassa on myös Arktinen neuvosto, jonka jäseniä ovat kaikki arktisella alueella olevat valtiot. Kyllönen muistuttaa, että niihin kuuluu myös kolme EU-jäsenmaata – Suomi, Ruotsi ja Tanska.

Unionin ulkopuolelta neuvostossa ovat mukana Islanti, Kanada, Norja, Venäjä ja Yhdysvallat. Näillä kaikilla mailla on myös omat arktiset strategiansa.

– Tässä kannattaa erottaa kaksi asiaa. Arktiset strategiat ovat maiden omia strategioita, joilla ne ajavat omia intressejään pohjoisilla alueillaan. Arktisessa neuvostossa ne joutuvat aina tekemään päätöksiä konsensuksen mukaisesti. Ja ne myös muuttuvat, sanoo Timo Koivurova ja jatkaa:

– Jenkit ovat olleet aika hillitty toimija Arktisessa neuvostossa, mutta omalla puheenjohtajuuskaudellaan 2015–2017 olivat hyvinkin kunnianhimoisia ilmastonmuutoksen ja merensuojelun suhteen, kun taas nyt on palattu aika pelkistettyyn toimintaan Trumpin kaudella.

Arktisen neuvoston tämänhetkisen tarkkailijamaat puolestaan ovat Alankomaat, Espanja, Italia, Kiina, Puola, Ranska, Saksa ja Yhdistynyt kuningaskunta. Suomen virallinen kanta on ulkoministeriön mukaan tukea myös Euroopan unionin tarkkailijastatusta.

– EU ei ole Arktisen neuvoston tarkkailija, koska ensin Kanada ja nyt Venäjä vastustavat sen tarkkailijastatusta. Tosin sitä käsitellään eräänlaisena observer-in-principle -tarkkailijana, Koivurova toteaa.

Myös Arktisen neuvoston tarkkailijamaihin kuuluva Kiina on nostanut profiiliaan arktisen alueen toimijana sekä määritellyt omia tavoitteitaan alueen suhteen viime vuonna julkaistussa kannanotossa. Asiakirjassa Kiinan politiikan tavoitteiksi määritellään ”ymmärtää, suojella, kehittää ja osallistua Arktiksen hallintoon” sekä myös ”suojella kaikkien maiden yhteisiä etuja ja edistää Arktiksen kestävää kehitystä”.

Kannanotossa Kiina toteaa arvostavansa Arktisen neuvoston tarkkailijana neuvoston myönteistä roolia ja tunnustaa sen hallitusten väliseksi pääfoorumiksi ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevissa arktisissa asioissa. Yhtenä tulevaisuuden projektina mainitaan laivareittien kehittämiseen tähtäävä pohjoinen silkkitie (Polar Silk Road), jonka tarkempi sisältö jää kuitenkin vielä avoimeksi.

EU:n globaalistrategian myötä pohjoiset alueet ovat entistä kiinteämmin osa kaikkien EU-maiden politiikkaa.

Kiinan määritellessä itseään ”melkein arktiseksi valtioksi” myös sen yhteistyö Suomen kanssa arktisella alueella on kasvussa, joskin monet suunnitelmat vaikuttavat olevan vielä ajatuksen tasolla. Helmikuussa julkaistussa valtioneuvoston teettämässä selvityksessä (China in the Arctic and the Opportunities and Challenges for Chinese-Finnish Arctic Co-operation) todetaan kiinalaisiin investointeihin liittyvän esimerkiksi epäilyksiä siitä, että kiinalaiset toimijat ja sitä kautta Kiinan hallinto voisivat saada liian paljon vaikutusvaltaa Lapin ja Suomen talouteen. Selvityksessä kehotetaankin Suomea panostamaan kiinan kielen taitoon sekä Kiinaan ja erityisesti sen vaikutusvaltaan ulkomailla liittyvään osaamiseen.

EU:n tiedonannossa mainitaan myös unionin rahallinen tuki Arktiksen alkuperäiskansoille ja paikallisväestölle eri hankkeiden kautta. Samalla siinä painotetaan EU:n valmiutta kuunnella alkuperäiskansojen yhteisöjä sekä tehdä yhteistyötä näiden kanssa erityisesti laadittaessa ohjelmaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.

Suomen osalta alkuperäiskansojen kuuleminen liittyy kysymykseen saamelaisten asemasta ja osallistumismahdollisuuksista. Asiaa on selvitetty muun muassa vuonna 2017 julkaistussa laajaan kansainväliseen vertailuun perustuvassa tutkimuksessa Saamelaisten oikeuksien toteutuminen. Sen suosituksissa todetaan, että saamelaisten itsemääräämisoikeuden mukainen osallistuminen edellyttää nykyistä tasa-arvoisempaa yhteistyötä.

– Neuvottelut eivät saa olla ”pakollista kuulemista” vaan pyrkimyksenä tulee olla yhteisymmärrykseen pääseminen ja molemminpuolinen kompromissihakuisuus. Kompromissiratkaisu ei voi kuitenkaan johtaa saamelaisille jo turvattujen oikeuksien loukkaamiseen tai heikentämiskiellon rikkomiseen, selvityksessä korostetaan.

Viimeaikaiset uutiset ja saamelaisyhteisön kannanotot voivat myös herättää kysymyksen siitä, toteutuuko edes saamelaisten ”pakollinen kuuleminen” tällä hetkellä Suomessa. Hyvä esimerkki tästä on Jäämeren ratahanke, jonka linjauksesta Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio kertoi lukeneensa ensimmäisen kerran lehdestä.

– Saamelaiskäräjät on myös tuonut esille, että saamelaisten perustuslaillisen kulttuuri-itsehallinnon turvaaminen edellyttäisi Saamelaiskäräjien resurssitason pysyvää korotusta. Saamelaiskäräjien valtiolta saamat taloudelliset resurssit ovat alhaisempia kuin muissa Pohjoismaissa ja ne tulisi saattaa asianmukaiselle tasolle, selvityksessä huomautetaan.