Suomi ei edistä robottiasekieltoa

YK:ssa käydään nyt kuudetta vuotta neuvotteluja autonomisista asejärjestelmistä eli niin sanotuista robottiaseista. Suomen hallituksen ohjelmaan kirjattiin keväällä kansainvälisten neuvotteluiden käymisen tavoitteeksi ”kieltää tekoälyyn perustuvien asejärjestelmien kehittäminen ja tuotanto”. Tästä huolimatta Suomen julkilausuttu tavoite YK:ssa nyt käytävissä neuvotteluissa on autonomisten asejärjestelmien kehittämisen ja käyttöönoton periaatteita ohjaava asiakirja, ei kieltosopimus.

– Emme näe ennakoivaa kieltosopimusta pragmaattisena lähestymistapana. Se olisi liian lavea vastaus näin moniulotteiseen kysymykseen, perustelee neuvotteluihin osallistunut ulkoministeriön asevalvontayksikön vastuuvirkamies Mikko Autti.

Tällä hetkellä 30 maata vaatii täysin autonomisten asejärjestelmien kieltämistä. Niistä ainostaan Itävalta kuuluu EU:hun – muiden EU-maiden suhtautuminen vastaa pitkälti Suomen kantaa. Muutama maa on erikseen sanonut vastustavansa kieltosopimusta. Näiden joukossa ovat Ranska, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Venäjä.

Robottiaseiden vastaisen kampanjan Suomen verkoston koordinaattori Tuuli Vuoren mukaan Suomen tulisi liittyä vaatimaan sitovaa kieltosopimusta hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti.

– Robottiaseisiin liittyvät vaarat voidaan välttää vain laillisesti sitovalla sopimuksella. Poliittinen julistus tai muu löyhä julkilausuma ei ole riittävä työkalu, sanoo Vuori.

Hän iloitsee hallitusohjelmakirjauksesta, mutta toteaa, ettei se sellaisenaan tarkoita paljoa.

– Sen lisäksi tarvitaan poliittista ohjausta.

Genevessä nyt käytävät neuvottelut ovat osa vuonna 1983 voimaan tullutta Eräitä tavanomaisia aseita koskevaa yleissopimusta eli CCW-sopimusta. Siihen kuuluu viisi pöytäkirjaa, jotka käsittelevät tiettyjä aseita, kuten miinoja, palopommeja ja lasereita. Sopimuksen tavoitteena on rajoittaa tarpeetonta kärsimystä aiheuttavien tai seurauksiltaan satunnaisten aseiden käyttöä.

Kansainvälisistä aseistariisuntasopimuksista käydään aina keskusteluja vielä niiden solmimisen jälkeen, niin myös CCW-sopimuksesta. Sopimuksen noudattamista seurataan ja uusien aseiden soveltumista sen piiriin arvioidaan.

Autonomisista asejärjestelmistä aloitettiin CCW:n puitteissa epäviralliset keskustelut vuonna 2014. Niiden tuloksena kansallisten asiantuntijoiden ryhmä eli Group of Governmental Experts on kokoontunut virallisesti vuodesta 2017 lähtien. Ryhmään kuuluvat kaikki CCW:n 125 sopijamaata ja se on kokoontunut kahdesti vuodessa Genevessä, viimeksi tämän vuoden elokuussa.

Asiantuntijaryhmän tarkoituksena on saavuttaa yhteinen käsitys siitä, mitä uhkia autonomisiin asejärjestelmiin liittyy, ja selvittää, halutaanko niitä säännellä CCW:n puitteissa. Yhtenä vaihtoehtona on, että autonomisista asejärjestelmistä syntyisi tulevaisuudessa CCW:n kuudes pöytäkirja.

Autonomiset asejärjestelmät poikkeavat kuitenkin merkittävästi CCW:n piirissä nyt säänneltävistä aseista, mikä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin täysin autonomisia asejärjestelmiä ei ole vielä käytössä. Toisekseen neuvottelijoiden kesken on epäselvää, mitä autonomiset asejärjestelmät tarkalleen ottaen ovat.

– Maat eivät ole saavuttaneet yhteisymmärrystä autonomisten asejärjestelmien määritelmästä. Se tuo neuvotteluihin ainutlaatuisen lisän, kertoo Autti.

– Esimerkiksi kun jalkaväkimiinoista keskusteltiin, kaikille oli selvää, mikä on jalkaväkimiina. Neuvotteluissa maat saattoivat keskittyä siihen, miten niiden käyttöä rajoitetaan. Nyt meillä ei ole tätä luksusta.

Yleisesti kuitenkin autonomisilla asejärjestelmillä viitataan tappavaa voimaa käyttäviin järjestelmiin, jotka pystyvät havainnoimaan ympäristöään erilaisilla sensoreilla, tunnistamaan mahdolliset viholliskohteet ja päättämään itsenäisesti kohteeseen hyökkäämisestä monimutkaisten algoritmien avulla. Autonominen asejärjestelmä on siis kokoelma erilaisia teknologioita, jotka mahdollistavat sotilaallisten tavoitteiden saavuttamisen ilman ihmistä. Koska autonomisia aseita vasta kehitetään, on monien maiden – erityisesti niiden, joilla on tässä kehitystyössä erityisiä intressejä – vaikea sopia tarkasta määritelmästä.

Edistystä on kuitenkin tapahtunut toisesta suunnasta: keskustelut ovat lähteneet liikkeelle kontrollin käsitteen kautta. Tässä maiden kannat ovat lähentyneet.

Autonomisuudessa on kyse spektristä, jossa ihminen kontrolloi asejärjestelmää enemmän tai vähemmän. Nyt keskustelua käydään nimenomaan siitä, missä asioissa ja miten yksityiskohtaisesti ihmisen halutaan asejärjestelmiä kontrolloivan.

Robottiaseiden vastainen kampanja vaatii, että kontrolli säilytetään tappavan voiman käytössä oleellisilta osin ihmisen hallussa. Kampanjan mukaan paras keino on kieltää aseet, jotka eivät täytä tätä vaatimusta.

Esimerkiksi henkilömiinat ja rypäleaseet kieltävät sopimukset ovat vähentäneen siviilien kärsimystä merkittävästi.

– Jaamme tämän saman yleistavoitteen. Ihmisen kontrolli pitää säilyttää. Tämä on aivan ehdoton Suomen kanta. Mielestämme kieltosopimusta parempi keino tämän saavuttamiseksi on asiantuntijalähtöinen kehitystä ja käyttöönottoa ohjaava asiakirja, sanoo Autti.

– Teknologian ja tekoälyn kehittämisen tavoitteena on aina parantaa ihmisen kontrollia voimankäytössä. Ajattelemme, että sotilaskomentaja on viimeinen henkilö maailmassa, joka haluaa menettää kontrollin taistelukentällä. Ajatus, että käyttöön otettaisiin valtoimenaan riehuva tappajarobotti, on epärealistinen.

Vuoren mukaan Suomen valitsema kanta on tyypillinen suomalaiselle aseistariisuntapolitiikalle.

– Moniin uusiin aseistariisuntasopimuksiin Suomi on suhtautunut hyvin varovaisesti. Esimerkiksi miinakiellon Suomi allekirjoitti 15 vuotta sopimuksen hyväksymisen jälkeen, eikä se ole vieläkään liittynyt rypäleasekieltoon, hän sanoo.

Vuoren mukaan kieltosopimusten toimivuudesta on kuitenkin paljon näyttöä.

– Esimerkiksi henkilömiinat ja rypäleaseet kieltävät sopimukset ovat vähentäneen siviilien kärsimystä merkittävästi.

Monet pitävät kieltosopimusta tarpeettomana, koska uskovat autonomisiin asejärjestelmiin liitetyn uhkakuvan humanitaarisen oikeuden rikkomisesta olevan turha. Ajatuksena on, että koska humanitaarisen oikeuden rikkominen on jo nyt kielletty, sen noudattaminen varmistetaan asejärjestelmien kehitystyössä, jolloin asejärjestelmien autonomisuus saattaa jopa parantaa humanitaarisen oikeuden toteutumista.

Kieltosopimuksen puolesta kampanjoivat näkevät autonomisissa asejärjestelmissä myös muita uhkia kuin niiden arvaamattoman toiminnan takia syventyvät konfliktit ja humanitaarisen oikeuden vastaiset teot. Yksi niistä on syvällisempi ja liittyy siihen, miten suhtaudumme tappamiseen. Kampanjassa ajatellaan, että kontrolli tappavan voiman käytössä on säilytettävä, jottei tappamisen merkityksellisyys katoa. Huolena on, että tappamisen moraalittomuus hämärtyy, jos koneet hoitavat sen alusta loppuun puolestamme.

Oleellista on siis kontrollin taso: Ei välttämättä riitä, että koneet tekevät, kuten haluamme niiden tekevän. Merkitystä saattaa olla myös sillä, miten ihminen osallistuu tai on osallistumatta tappamiseen johtavaan tapahtumaketjuun.

Geneven käytävillä on välillä ollut puhetta myös siitä, tulisiko autonomisia asejärjestelmiä käsitellä jossain toisessa YK:n elimessä. CCW-sopimus on nähty hyvänä siksi, että siihen kuuluvat merkittävimmät teollisuus- ja sotilasmaat. Koska nämä maat ovat niitä, jotka autonomisia asejärjestelmiä kehittävät, niiden mukanaoloa on pidetty tärkeänä. Toisaalta ne ovat samalla suurin este kieltosopimukselle.

Robottiaseiden vastainen kampanja ei ole toistaiseksi vaatinut neuvotteluiden aloittamista muualla, mutta Vuori myöntää kampanjan olevan turhautunut prosessin hitauteen. Yksi syy on juuri CCW:n konsensuspäätöksenteko: vuosikokousten loppuraportit pitää hyväksyä yksimielisesti.

Autin mukaan prosessin hyvä puoli on sen asiantuntijalähtöisyys. YK:n New Yorkin puolta hän pitää usein hyvin poliittisena. Genevessä taas on mahdollista käydä rikkaampaa asiantuntijakeskustelua.

Hitaudesta huolimatta edistystäkin on tapahtunut. Viime vuonna saavutettiin yksimielisyys paperista, jossa listattiin jo ohjaavia periaatteita autonomisten asejärjestelmien kehittämiselle ja käyttöönotolle.

Marraskuussa CCW:n yleiskokouksessa hyväksyttiin loppuraportti, joka antaa mandaatin taas jatkaa neuvotteluita vuonna 2020. Näillä näkymin prosessi on kuitenkin Suomen tukemana menossa kohti autonomisten asejärjestelmien kehittämisen ja käyttöönoton yhteisiä ohjeita, ei sitovaa kieltosopimusta.