EU:n Kiina-linjaa etsimässä

EU:n ja Kiinan johtajien huippukokouksessa kesäkuussa oli vaikuttavan laaja asialista: Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michelin mukaan presidentti Xi Jinpingin ja pääministeri Li Keqiangin kanssa puhuttiin muun muassa koronapandemiasta ja sen talousvaikutuksista, kauppasuhteista ja ilmastotoimista. Tulokset sen sijaan vaikuttavat jääneen laihoiksi, sillä huippukokouksen jälkeen osapuolet eivät edes julkaisseet tavanomaista yhteistä julkilausumaa.

Julkilausuman puutteen lisäksi mielenkiintoa ovat herättäneet Michelin ja EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kommentit Hongkongin erityishallintoalueen turvallisuuslaista, joka tuli lopulta voimaan viikko huippukokouksen jälkeen. Von der Leyen kertoi parivaljakon ilmaisseen huolensa Hongkongin tilanteen vuoksi ja varoittaneen Kiinaa ”hyvin negatiivisista seurauksista”, jos se etenisi Hongkongin oikeuslaitoksen riippumattomuutta uhkaavan lain säätämisen kanssa. EU-johtajat ilmaisivat huolensa myös Xinjiangin ja Tiibetin etnisten vähemmistöjen kohtelusta sekä esimerkiksi Kiinassa vangittuna olevasta kirjakauppiaasta ja kustantajasta Gui Minhaista.

– Yhteistyö Kiinan kanssa on sekä mahdollisuus että välttämättömyys. Meidän on kuitenkin tunnustettava, että meillä ei ole samoja arvoja, poliittisia järjestelmiä eikä lähestymistapaa monenvälisyyteen, Michel kommentoi huippukokouksen jälkeen.

Ulkoministeriön Itä-Aasia-tiimin asiantuntija Eevamaria Mielonen kuvaa Kiinaa EU:n näkökulmasta merkittäväksi kumppaniksi, jonka kanssa tehdään nykyään poliittisten sekä kauppaan ja talouteen liittyvien suhteiden ohella yhteistyötä myös esimerkiksi liikenteessä, ympäristössä ja energia-alalla. Samalla Kiinan nousu suurvallaksi ja sen aikaisempaa aktiivisempi kansainvälinen rooli ovat kuitenkin lisänneet kriittisyyttä maata kohtaan.

– EU julkisti jo keväällä 2019 tiedonannon, jossa Kiina määriteltiin sekä yhteistyökumppaniksi, kilpailijaksi että järjestelmätason haastajaksi. Määritelmä viestii selvästi, että EU näkee Kiinan yhteistyökumppanina, mutta yhteistyötä pyritään edistämään omista intresseistämme käsin.

Mielosen mukaan Suomen kannalta on oleellista, että EU ja Kiina voivat erilaisista intresseistään huolimatta käydä avointa dialogia eri aiheista.

– Kahdenväliset suhteet ovat tärkeät, mutta EU:n kautta meillä on mahdollisuus olla osa suuremman mittakaavan yhteistyötä muun muassa ihmisoikeuksien, ilmastonmuutoksen ja kansainvälisen politiikan alalla.

Mitä Kiina sitten ajattelee EU:sta? Helsingin yliopiston Kiinan-tutkimuksen professori Julie Yu-Wen Chen arvioi, että yleisesti ottaen Kiina näkee unionin enemmän kumppanina kuin kilpailijana, mutta sen suhtautuminen vaihtelee osa-alueesta riippuen.

– Kiinan suhde EU:hun rakentuu pääasiassa käytännön tarpeille, eli Kiinan sisäisen kehityksen palvelemiselle sekä Kiinan toivoman uuden, Yhdysvaltojen vähemmän hallitseman maailmanjärjestyksen edistämiselle, Chen kertoo.

Chenin mukaan siinä missä eurooppalaiset suosivat soveliaisuuteen pohjautuvaa logiikkaa (eli esimerkiksi sitä, että asiat on hoidettava laillisesti, tasapuolisesti ja korrektisti), kiinalaiset arvostavat enemmän osapuolten välistä suhdetta tai kumppanuutta. Tämä pätee myös EU:n ja Kiinan välillä.

EU julkisti jo keväällä 2019 tiedonannon, jossa Kiina määriteltiin sekä yhteistyökumppaniksi, kilpailijaksi että järjestelmätason haastajaksi.

– Kiinalaiset haluavat, että heillä on suhde EU:hun, ja odottavat sen olevan vastavuoroinen. Mutta se, ovatko suhteen osapuoliset symmetrisiä tai käyvätkö he määrällisesti tasaveroista tai reilua vaihtokauppaa, ei ole heille yhtä tärkeää.

Kiinan suhtautumiseen vaikuttavat myös sen kiristyvät välit Yhdysvaltojen kanssa. Pelkästään tämän vuoden aikana Donald Trumpin hallinto on muun muassa rajoittanut kiinalaisille toimittajille myönnettyjen viisumien pituutta, sulkenut Kiinan konsulaatin Teksasissa sekä kieltänyt rahansiirrot kiinalaisten teknologiayritysten ByteDancen ja Tencentin kanssa. Samalla USA on kehottanut Euroopan maita asettumaan puolelleen Kiinaa vastaan.

– Uskon, että Trumpin ottaessa mallia kylmästä sodasta Kiinan suhteen ja painostaessa EU:ta liittymään kampanjaansa kiinalaiset pitävät suhteen tai kumppanuuden ylläpitämistä EU:n kanssa entistäkin välttämättömämpänä, Chen arvioi.

Toisin kuin kylmän sodan aikaan, Kiina ja länsimaat ovat taloudellisesti vahvasti sidoksissa toisiinsa – EU on Kiinan suurin kauppakumppani ja Kiina taas EU:n toiseksi suurin. Yksittäisten maiden tasolla tarkasteltuna tilanne näyttää kuitenkin hyvin erilaiselta.

– Mitattuna esimerkiksi talouksien koolla suurimmatkin jäsenmaat ovat yksinään pieniä toimijoita Kiinaan verrattuna, Mielonen toteaa.

Mielosen mukaan yhtenäisyyden säilyttäminen Kiinaan liittyvissä kysymyksissä onkin EU:lle keskinäinen tavoite, johon pyritään eri keinoin: unionin Kiina-tiedonanto auttaa jäsenmaita hahmottamaan Kiina-yhteistyön etuja ja mahdollisia riskejä, minkä lisäksi esimerkiksi suurvaltakilpailusta käydään EU:n parissa laajaa keskustelua. Samalla jokaisella jäsenmaalla on Kiinaan myös kahdenväliset suhteet, joiden puitteissa ne voivat muun muassa investoida Kiinaan sekä vastaanottaa kiinalaisia investointeja.

Jäsenmaiden erilaisten intressien vuoksi yhteisen linjan löytäminen ei ole aina helppoa. Yksi esimerkki tästä on vuodelta 2017, jolloin Kreikka käytti veto-oikeuttaan EU:n yhteiseen julkilausumaan Kiinan ihmisoikeustilanteesta YK:ssa. Syyksi epäiltiin Kreikan tiiviitä taloudellisia suhteita Kiinaan, kuten esimerkiksi valtio-omisteiseen COSCO-kuljetusyhtiöön, joka omistaa 51 prosenttia Pireuksen satamasta.

Kiinan onkin epäilty käyttävän Euroopan suhteen ”hajota ja hallitse” -strategiaa, jossa se hyödyntää taloudellista vaikutusvaltaansa estääkseen EU-maita muodostamasta yhteistä rintamaa Kiina-kysymyksissä. Yhtenä esimerkkinä tästä on pidetty niin sanottua 17+1-aloitetta, jonka on tarkoitus edistää kauppa- ja investointisuhteita Kiinan sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden välillä. Julie Chenin mukaan strategia on ollut yleisesti ottaen toimiva, mutta sillä on myös rajansa.

– Hajota ja hallitse -strategian kohteena ei ole vain Keski- ja Itä-Eurooppa, vaan myös Etelä-Euroopan maat ja Pohjoismaat – mitä jakautuneempi Eurooppa laajasti määriteltynä on, sitä parempi, Chen kuvailee Kiinan lähestymistapaa.

– Ongelmana kuitenkin on, että Kiina ei voi noin vain saavuttaa haluamaansa. Jokaisella Euroopan maalla on omat motiivinsa ja intressinsä, joiden takia se voi liittoutua Kiinan kanssa tiettyjen kysymysten suhteen. Joskus yhteistyöstä voi jopa tulla Kiinalle haitallista ja sen toiveiden vastaista.

Mitä jakautuneempi Eurooppa laajasti määriteltynä on, sitä parempi, Chen kuvailee Kiinan lähestymistapaa.

Chen pitää kuitenkin EU:n ja Kiinan taloudellista keskinäisriippuvuutta hankaloittavana tekijänä esimerkiksi Kiinan ihmisoikeustilanteeseen vaikuttamisen suhteen.

– Uskon, että EU:n ja jäsenmaiden tulisi yrittää vieläkin enemmän monipuolistaa kytköksiään globaaleihin markkinoihin ja olla laskematta liikaa Kiinan varaan.

Konkreettinen esimerkki taloudellisista kytköksistä ovat myös monien Euroopassa myytävien tuotteiden Kiinaan asti vievät tuotantoketjut. Niihin kuitenkin liittyy merkittäviä ihmisoikeusongelmia: australialaisen ajatushautomon raportissa helmikuulta kerrotaan Kiinan siirtäneen kymmeniä tuhansia Xinjiangin uiguureja pakkotyöhön tehtaisiin, joissa valmistetaan myös kansainvälisesti tunnettujen brändien tuotteita. Käytännöstä hyötyvien yritysten listalla mainitaan myös suomalainen verkkolaiteyhtiö Nokia. Heinäkuussa taas yli 180 ihmisoikeusjärjestöstä koostuva koalitio arvioi, että joka viidennessä maailman puuvillatuotteista on hyödynnetty Xinjiangissa pakkotyöllä tuotettuja materiaaleja.

Eevamaria Mielonen kertoo, että pakkotyövoiman käyttöön liittyvistä raporteista ollaan ulkoministeriössä tietoisia.

– Asia on erittäin vakava ja kysymys tulee selvittää. Myös EU-parlamentin jäsenet ovat nostaneet näitä kysymyksiä esille viime aikoina.

Hongkongin tilanteen suhteen Mielonen kertoo Suomen puolestaan tukeneen EU:n toimenpiteitä, jotka julkaistiin ministerineuvoston päätelminä heinäkuun lopussa ja joita jäsenmaiden odotetaan toteuttavan kansallisesti. Toimenpiteisiin kuuluvat turvallisuuslain ottaminen huomioon turvapaikka- ja viisumilinjauksissa, mahdollisesti tukahduttamistoimiin käytettävien tuotteiden ja teknologioiden viennin rajoittaminen sekä jäsenmaiden ja Hongkongin solmimien kahdenvälisten sopimusten uudelleenarviointi. Suomen osalta kyse on esimerkiksi Hongkongin ja Suomen välisestä luovutussopimuksesta, jota ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan ei voida soveltaa turvallisuuslain takia.

Ei ole kuitenkaan täysin selvää, missä määrin EU pystyy omilla toimillaan vaikuttamaan Kiinan ihmisoikeustilanteeseen. Julie Chen sanoo olevansa asian suhteen pessimistinen.

– Nämä ovat Kiinan sisäisiä asioita, joissa se puolustaa voimakkaasti linjaansa. Ihmisoikeustilanteen muuttaminen ei ole EU:n vaan Kiinan asia, Chen sanoo.

– Voimme todeta, että EU:n lähestymistapa, jossa se on yhdistänyt epävirallisia dialogeja tahdikkaisiin virallisiin keskusteluihin, ei ole johtanut Kiinan ihmisoikeustilanteen konkreettiseen parantumiseen. Kiina on myös hyvä tekemään ”tapaamisista” ja ”dialogeista” nimellisiä ja merkityksettömiä.

Koska dialogi Kiinan ja unionin välillä ei ole johtanut konkreettisiin tuloksiin, EU:n tulisi Chenin mielestä antaa kansalaisyhteiskunnalle enemmän valtaa edistää ihmisoikeuksien asiaa.

– Julkisen ja akateemisen keskustelun Kiinan ihmisoikeuskysymyksistä pitäisi olla EU:ssa yleinen normi ja käytäntö. Vaikka kansalaisyhteiskunta ja tutkijatkaan eivät saisi Kiinassa aikaan muutosta tämän erittäin tärkeän asian suhteen, se vahvistaisi EU:n sisäistä yhtenäisyyttä ja lähettäisi Kiinalle selkeän merkin siitä, että ihmisoikeudet ovat EU:lle välttämätön perusperiaate.