Asevelvollisuuden hinta

Puolustusministeriö totesi vuonna 2018 julkaistussa Jehovan todistajien asevelvollisuutta koskevassa mietinnössä, että Puolustusvoimat eivät kykenisi rekrytoimaan varusmiehiä, jos asevelvollisuudesta luovuttaisiin. Valitettavasti puolustusministeriö ei kertonut, mistä rekrytointivaikeudet johtuvat.

Yleensä työmarkkinoilla työnantajat kilpailevat työntekijöistä tarjoamalla asianmukaisen korvauksen, mielenkiintoisen työtehtävän ja miellyttävän työympäristön. Mitä paremmin nämä asiat on hoidettu, sitä enemmän ja laadukkaampia työnhakijoita työnantaja saa.

Puolustusvoimien rekrytointiongelman syy selviää vertaamalla varusmiesten työoloja ja päivärahoja heille tarjolla olevien vaihtoehtoisten työpaikkojen työympäristöön ja palkkatasoon. Alle 19-vuotiaiden ikäryhmässä suomalaisten keskipalkka on noin 2 100 euroa kuukaudessa ja viikkotyöaika on lainsäädännön mukaisesti enintään 40 tuntia. Puolustusvoimat häviää selvästi kilpaileville työnantajille sekä palkassa että työoloissa, sillä ympärivuorokautisessa palveluksessa olevat varusmiehet saavat enintään 360 euroa päivärahaa kuukaudessa.

Varusmiehille maksettavan päivärahan pienuus johtuu siitä, että vankilan uhalla palvelevien miesten työlle ei ole laskettu hintaa. Jos varusmiehet eivät olisi Puolustusvoimien palveluksessa, he voisivat opiskella tai tehdä töitä. Suomen kaltaisten asevelvollisuusarmeijaa käyttävien maiden puolustusmenoihin tulisi siksi lisätä palvelusaikana menetettyjen työtulojen määrä, jotta saadaan selville puolustusvoimien kansantaloudelle aiheuttama kokonaisrasitus.

Varusmiesten menettämien työtulojen määrä voidaan laskea esimerkiksi käyttämällä tietoa suomalaisten keskipalkasta, työttömyysasteesta ja tuottavuudesta. Tämä perustuu oletukseen siitä, että varusmiesten työttömyysaste ja tuottavuus olisivat siviilissä yhtä suuria kuin muilla väestöryhmillä. Varusmiesten päivärahat voidaan jättää niiden pienuuden vuoksi tässä yhteydessä kokonaan huomiotta.

Jos varusmiehille maksettaisiin siviilissä samaa palkkaa kuin alle 19-vuotiaille keskivertosuomalaisille, nykyisten 20 000 varusmiehen menettämien työtulojen määrä keskimääräisestä 270 päivän varusmiespalveluksesta on noin 378 miljoonaa euroa. Jos menetetyt tulot lasketaan kaikkien työntekijöiden keskipalkkaan pohjautuen, tulonmenetykset ovat noin 606 miljoonaa euroa. Kaikista korkein arvio tulonmenetyksien määrälle saadaan laskemalla varusmiesten työpanoksen osuus bruttokansantuotteesta: tällöin varusmiesten tulonmenetyksien määrä on noin 1400 miljoonaa euroa.

Summat kuulostavat itsessään merkittäviltä, mutta lasketut tulonmenetykset eivät valitettavasti huomioi, että asepalvelus vaikuttaa palkkaa alentavasti vielä vuosia tai vuosikymmeniä asepalveluksen päättymisen jälkeen. Koska asevelvollisen työkokemuksen määrä on palvelusajan verran suppeampi, tanskalaisten asepalveluksen suorittaneiden henkilöiden vuositulot ovat ikävuosina 25–35 asepalveluksen välttänyttä ikäryhmää 2,5 prosenttia pienemmät, eli he menettävät tällä ikävälillä yhteensä noin 10 000 euroa. Hollantilaisille asevelvollisille on maksettu siviiliyhteiskunnassa noin viisi prosenttia huonompaa palkkaa kuin heidän asepalveluksen välttäneille ikätovereilleen, mutta amerikkalaisten Vietnam-veteraanien kohdalla vastaava palkkaero oli peräti 15 prosenttia. Suomessa on havaittu, että jo kolmen kuukauden lisäys asepalveluksen kestoon pienentää asevelvollisen tuloja 8000 euroa 30 ikävuoteen mennessä.

Koronapandemian piinaamassa Suomessa päättäjät pohtivat kuumeisesti, miten työllisten lukumäärää voitaisiin kasvattaa ihmisten hyvinvoinnista tinkimättä. Valtiovarainministeriö osallistui keskusteluun elokuussa julkaisemalla luonnoksen asepalveluksen ja siviilipalveluksen lyhentämisen työllisyysvaikutuksista: Jos asepalvelusta lyhennettäisiin 270 päivästä noin 195 päivään, työllisyys kasvaisi 3800–4500 henkilötyövuotta, ja jos siviilipalvelusta lyhennettäisiin 347 päivästä 174 päivään, työllisyys kasvaisi 500 henkilötyövuotta. Palvelusajan lyhentämisellä olisi siis mahdollisuus kattaa yli 16 prosenttia vuoden 2020 budjettiriihessä tavoitellusta 31 000 lisätyöllisestä.

Jokainen asepalveluksessa vietetty päivä sekä lyhentää työuraa että pienentää työuran aikaisia tuloja.

Ainoa yllätys valtiovarainministeriön laskelmassa oli sen rajaaminen koskemaan vain 195 päivän asepalvelusta, sillä jo Risto Siilasmaan johtama selvitysryhmä ehdotti vuonna 2010 asepalveluksen osittaista lyhentämistä 120 päivään. Koska sekä asevelvollisuusaikaa lyhentämällä että asevelvollisten lukumäärää vähentämällä voidaan merkittävästi kasvattaa työllisyyttä, tein vaihtoehtoisen laskelman sillä oletuksella, että asevelvollisuus lakkautetaan ja että vapaaehtoisen asepalveluksen pituudeksi asetetaan 120 päivää ja sen suorittajien määrä rajataan 10 000 henkilöön. Tällöin työllisyys kasvaisi noin 12 700 henkilötyövuodella (= 1060 siviilipalveluksesta vapautunutta henkilötyövuotta + 15 000 – 3333 asepalveluksesta vapautunutta henkilötyövuotta) ja vuoden 2020 työllisyystavoitteesta saavutettaisiin peräti 41 prosenttia.

Valtioneuvoston julkaisemassa julkistalouden suunnitelmassa virallisten puolustusmenojen arvioidaan kasvavan kahdessa vuodessa tämän vuoden 3173 miljoonasta eurosta peräti 5047 miljoonaan euroon. Jos edes 378 miljoonaa euroa tästä 1900 miljoonan euron budjettikasvusta käytettäisiin varusmiesten päivärahojen korottamiseen, varusmiehille voitaisiin maksaa 2100 euron kuukausipalkkaa. Nykyistä merkittävästi korkeampi palkkataso luultavasti poistaisi Puolustusvoimilta rekrytointiongelmat ja mahdollistaisi asevelvollisuudesta luopumisen.

Jos 378 miljoonaa euroa tuntuu liian suurelta hinnalta asevelvollisuuden lakkauttamiselle, varusmiespalveluksesta aiheutuvia palkkakustannuksia voidaan laskea joko varusmiesten lukumäärää tai palvelusaikaa supistamalla. Jos Puolustusvoimat ottaisi vain 10 000 varusmiestä, palkkakulut olisivat 270 päivän varusmiespalveluksessa 189 miljoonaa euroa. Jos keskimääräinen palvelusaika tämän lisäksi lyhennettäisiin 120 päivään, kulut olisivat vain 84 miljoonaa euroa. Varusmiesten palkkakulut olisivat tässä tapauksessa alle kaksi prosenttia puolustusvoimien kokonaismenoista.

Palkanmaksua varusmiehille voidaan perustella oikeudenmukaisuuden lisäksi sillä, että palkanmaksu pakottaisi puolustusministeriön julkaisemaan puolustusmenojen todellisen tason valtion budjetissa. Suomen viralliset puolustusmenot ovat noin 3173 miljoonaa euroa ja niihin on laskettu esimerkiksi materiaalihankinnat, käyttö- ja ylläpitokustannukset sekä palkkakustannukset, mutta niistä puuttuu varusmiesten asepalveluksen aikana menettämien työtulojen määrä. Suomen puolustusmenojen voidaankin arvioida olevan kuluvana vuonna varusmiesten menettämistä työtuloista johtuen kokonaisuudessaan noin 4600 miljoonaa euroa, jos laskelma perustetaan varusmiesten työpanoksen osuuteen bruttokansantuotteesta.

Jos Puolustusvoimat velvoitettaisiin maksamaan varusmiehille 2100 euron suuruista kuukausipalkkaa, ne joutuisivat miettimään merkittävästi tarkemmin, kuinka monta varusmiestä vuosittain oikeasti tarvitaan. Suomen naapurimaissa varusmiesten lukumäärä on selvästi suppeampi: Tanskassa asepalvelukseen kutsutaan 4000, Ruotsissa 8000 ja Norjassa 10 000 henkilöä. Kuukausipalkan myötä myös Suomen puolustusvoimat luultavasti vähentäisivät varusmiesten käyttöä: esimerkiksi rajaamalla varusmiesten määrä 10 000 henkilöön ja palvelusaika 120 päivään yhteiskunnan käyttöön vapautuisi vähintään 294 miljoonan euron arvosta työtunteja.

Kansantalouden näkökulmasta on selvää, että asevelvollisuus kannattaa lakkauttaa. Lisäksi vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavien henkilöiden lukumäärä ja vapaaehtoisen asepalveluksen pituus kannattaa asettaa mahdollisimman alhaiseksi, sillä jokainen asepalveluksessa vietetty päivä sekä lyhentää työuraa että pienentää työuran aikaisia tuloja. Kansantalouden kannalta olisi myös tärkeää, että asepalveluksen suoritusaika rajataan vain loma-aikaan, jotta asepalveluksen haittavaikutuksia opinnoille ja työuralle saadaan vähennettyä.