Eriarvoisuus luokkakuvassa

Eriarvoisuus uhkaa paitsi hyvinvointia tuottavaa talouskasvua myös kestävää kehitystä. Niitä tarvitaan kipeästi maapallon tulevaisuutta varjostavien uhkien selättämiseksi. Erityisesti varallisuuden keskittyminen tuottaa eriarvoisuutta. Tätä korostaa nimenomaisesti Thomas Piketty, jonka teoksista Kalevi Suomela kirjoittaa numerossamme. Pikettyn mielestä varallisuutta on yksinkertaisesti ryhdyttävä verottamaan.

Talouspolitiikan uusi paradigma – tasa-arvo lähtökohtana – vahvistuu maailmalla. Markkinaehtoisuuden ideologia ja ajatus politiikan eristämisestä yhteiskuntakehityksen suunnan määrittämisessä ovat saaneet rajuja murtumia. Osoittautuihan markkinoiden itsesäätely katteettomaksi toiveeksi finanssikriisissä 2008 ja sen jälkeenkin, eikä rikkaiden pöydästä ole valunut köyhille muruakaan. Vanha uusliberaali on vihdoin väistymässä.

Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala osoittaa esseessään, että päinvastaisista väitteistä huolimatta myös Suomessa tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet. Tilaa meilläkin pääoman verotukselle on. Listaamattomista yhtiöistä voisi aloittaa ja varallisuusveron voisi palauttaa progressiivisena.

Hallituskriisiksi äitynyt keväinen kehysriihi kiisteli kuitenkin lähinnä menoista, kun tulojakin voisi lisätä veropohjaa laajentamalla. Sitkeänä elää myös käsitys, että vain yksityinen sektori luo oikeita työpaikkoja, joilla rahoittaa hyvinvointivaltiota. Kyllä sitä rahoittavat kaikki ansiotuloja saavat riippumatta työnantajasta. Poissa joukosta useimmiten ovat pääomatuloja saavat. Siksi myös Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden puhuu pääoman ylimääräisen tuoton verottamisesta.

Koska paradigmamuutos alkaa näkyä myös meillä? Mittarina voisi ainakin pitää sitä, että talouden yleisessä kommentoinnissa, valtamediassa erityisesti, pankkien johtavien ekonomistien näkemykset nähtäisiin sellaisina kuin ne ovat: rahoitusmarkkinoilla toimivien ja sijoittajien voitontavoittelua edistävien edunvalvojien puheina.

Talouden ja työllisyyden yhteys, vihreä siirtymä, tasa-arvon edistäminen ja syrjäyttämisen ehkäiseminen, verotuksen oikeudenmukaisuus sekä rauhan ja turvallisuuden rakentaminen ovat ennen muuta yhteiskunnallisia kysymyksiä. Niiden ymmärtämiseksi tarvitaan monenlaista asiantuntijuutta, vuoropuhelua tieteen ja politiikan kesken mutta myös kansalaiskeskustelua, jossa ihmiset ovat objektien sijaan subjekteja.

Palataan luokkakuvaan. Sosiologian professori Harri Melin kirjoittaa eriarvoisuudesta ja yhteiskuntaluokista. Yhteiskuntaluokilla oli ja on yhteys teolliseen yhteiskuntaan ja kapitalistiseen tuotantotapaan. Hän kuvaa myös yhteiskunnan ja tuotannon muutosta sekä samalla luokan muutosta ja muuntautumista.

Melinin johtopäätös on kuitenkin, että saman arjen jakava suuri ihmisryhmä, yhteiskuntaluokka, ei ole kuollut. Erot ovat pikemminkin kasvussa kuin pienenemässä. Olennaista eriarvoisuuksien tunnistamisessa on yhteys luokka-analyysiin: yhteiskuntaluokka välittää ja uusintaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Lähtökohtien ja resurssien erilaisuutta voidaan siis tasoittaa. Se on hyvinvointivaltion ydintehtäviä.

Lapsi ei voi valita perhettä, johon syntyy. Tiedämme, että pienituloisen perheen poikavauvalla on edessään yhdeksän vuotta vähemmän elinaikaa kuin suurituloisen perheen pojalla. Tytöillä ero on viisi vuotta. Monissa eri tutkimuksissa on tarkasteltu työttömyyden, vähäisen koulutuksen ja toimeentulo-ongelmien ylisukupolvisuutta. Hyvä- tai huono-osaisuus periytyy.

Varhaiskasvatuksella ja koulutuksella ylipäätään on suuri merkitys resurssien vahvistamisessa, kuten professori Jani Erola osoittaa, mutta niin on myös riittävällä sosiaaliturvan tasolla. Lähtökohtien ja resurssien erilaisuutta voidaan siis tasoittaa. Se on hyvinvointivaltion ydintehtäviä.

Tärkeää on myös tiedostaa, että luokkakokemukset piiloutuvat. Myös tästä syystä tarvitaan puhetta luokkayhteiskunnasta: miltä se näyttää, miltä tuntuu ja miten se vaikuttaa. Sosiologi Mari Käyhkö on osoittanut, kuinka luokka elää meissä monilla tavoilla ja on ihon alla kuin koodattuna. Luokka vaikuttaa oikeastaan kaikkeen: harrastuksiin, seurustelusuhteisiin, pukeutumiseen, kuluttamiseen, terveyteen, koulutusvalintoihin.

Keskustelen Suomen Urheiluliiton hallituksen puheenjohtaja Sami Itanin kanssa urheilun etiikasta ja moraalista. Urheilujärjestöillä voi olla paljon annettavaa rauhantyölle. Samalla tulimme sivunneeksi nykytyöelämää. Itani kyseenalaistaa väitteen, että ihminen toteuttaa itseään parhaiten palvellessaan työorganisaatiotaan mahdollisimman tehokkaasti. Yritykset pystyvät näin ikään kuin kaappaamaan työntekijöittensä elämän.

Miten yksittäinen työntekijä voi asettaa työnantajan loppumattomille vaatimuksille rajat? Työntekijöiden asemaa työn tekemisen ehtojen suhteen pitää siksi vahvistaa. Talouspolitiikan uusi paradigma tunnistaa tämänkin ja puolustaa heikommassa asemassa olevan oikeuksia vahvempia vastaan.

Loppukevään erikoiset käänteet Euroopan unionin elpymisvälineen käsittelyssä eduskunnassa saavat kysymään, onko Suomi ollenkaan eurooppalainen maa. Lähi-idän konfliktin kärjistyminen sodan partaalle herättää syvää huolta. Hannu Reimen kanssa käytävä keskustelu Ydin-podcastissa löytyy sivuiltamme ja taustoittaa syitä ja seurauksia.

Mitä tulee Ydin-avaukseen tieteen ja tutkimuksen rahoituksen leikkauksista, kyseessä on vakava virhe. Vaikka Ydin ei ole tieteellinen julkaisu, olemme tehneet parhaamme tehdäksemme teemoihimme liittyvää tutkimusta tunnetuksi aina tuoreita väitöstutkimuksia myöden. Koemme, että se on mielipide- ja kulttuurilehden velvollisuus, hyvän journalismin perusta mutta myös palvelua harkitulle ja hyvälle päätöksenteolle.

Ydin ja sen tekijät toivottavat lukijoilleen hyvää kesää. Jos korona suo, juhlistamme yhdessä 55-vuotiasta Ydintä syksymmällä. Aina on syytä juhlaan!