Virran partaalla on paju
Ensimmäinen reaktioni elokuisiin uutiskuviin Kabulista oli: milloin leijat voivat taas lentää kirkkaalla sinitaivaalla? Tuulen pyörittäminä ylväitä vuorenrinteitä vasten, keltaisen auringon kujeillessa pienten ja vähän isompienkin leijanlennättäjien onnellisilla kasvoilla? Khaled Hosseinin Leijapoika on ollut yksi vaikuttavimmista lukukokemuksistani. Tunnen nyt selittämättömän suurta surua. Minä, jolle Afganistan on vieras ja kaukana.
On vaikea esittää varmoja mielipiteitä Afganistanin tapahtumista. Mutta en voi sille mitään, että mietin ulkomaalaisten paniikkievakuointeja, lähetystöjen äkkisulkemisia ja kaikkia niitä jälkiviisaita adjektiiveja, joilla menneitä vuosia luonnehditaan. Mietin, oliko millekään näistä reaktioista vaihtoehtoja. Eikö diplomatialle ollut mitään sijaa?
Samalla tietysti tulee pohtineeksi rauhanturvaamisen, siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan sekä konfliktien jälkeisen jälleenrakennuksen vaivalloisuuden syvintä olemusta. Entä olisiko mahdollista tehdä johtopäätöksiä tulilla? Siis eri osapuolten ringissä, jossa rauhallisesti monet – lapset, naiset, miehet, ulko- ja sisäpuoliset, auttajat ja autettavat – voisivat tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Voisivatko he päätyä yhteiseen käsitykseen omasta vastuustaan ja tekemisestään mutta myös siitä, miten mennään eteenpäin?
Emme pysty tykittämään Ytimessä Afganistanista erilaisia asiantuntijalausuntoja tai analyyseja. Mutta pystymme ehkä antamaan online-lähikuvan sijaan dokumentaarisemman ja henkilökohtaisemman, kaleidoskoopin kaltaisen kuvan kertomalla historiantutkija, diplomaatti Jukka Nevakiven päiväkirjamerkinnöistä vuodelta 1956, mitä sen jälkeen on tapahtunut ja miten Ydin on joitakin solmupaikkoja kommentoinut.
Olemme halunneet kytkeä monena näkyvät suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuudet luokkayhteiskunnan rakenteisiin Ydin-artikkelisarjassamme. Kapitalismikritiikkiäkään ei voi välttää syväanalyysissa. Julkaisemme syksyn aikana webbisivuillamme meille kirjoitettuja laadukkaita esseitä koontina Ydin 55 vuotta -merkeissä. Laatusarjaa täydentää erinomaisesti professori Suvi Salmenniemen essee työuupumuksesta, vieraantumisesta ja vastarinnan mahdollisuuksista työssä.
Tässä numerossa käymme myös kylässä kansankodissa. Renny Jokelin tekee matkan Ådaleniin ja vuoden 1931 tapahtumiin, joista alkoi pohjoismaisen hyvinvointivaltion, kansankodin, rakennustyö. Se on ottanut myös vastaan iskuja, joista puhun Joakim Palmen kanssa. Rokotetta uusliberaalia markkinauskoisuutta vastaan ei ole nimittäin keksitty. Sehän olisi lisäksi huonoa bisnestä. On vain solidaarisuuden idea, kokemuksellinen ja tutkimuksellinen näyttö sekä sosiaalisen turvallisuuden vakuutus. Kun jokin näistä järkkyy, voitontavoittelu valtaa myös kansankodin nurkkia.
Kun vertailin erilaisia ruotsalaista ja suomalaista yhteiskuntaa kuvaavia lukuja, Ruotsin taloudessa hämmästyttää pitkäkestoinen, hyvinvointia tuottava työllisyys samoin kuin kokemus osallisuudesta kansankodissa, mikä ilmenee äänestysaktiivisuutena. Sitä osoittavat viimeisimmät luvut ovat naapurimaissa aivan eri kymmenluvuilla, Ruotsissa (87,2%) ja Suomessa (55,1%).
Erkki Tuomioja huomauttaa Ruotsin ja Suomen puolustuspoliittisen yhteistyön mahdollisuuksia pohtiessaan, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan merkittävin tietoisesti tehty linjaus on pyrkimys mahdollisimman läheiseen puolustusyhteistyöhön sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin kanssa. Yhteistyö edellyttää molempien maiden yhteistä näkemystä ja toimintalinjaa suhteessa muualla syntyvien, mutta tänne heijastuvien kriisien ja konfliktien osalta.
Kiinnostava on myös Johannes Jauhiaisen reportaasi, jossa hän viittaa Ruotsin kesäiseen hallituskriisiin. Hallitustunnustelijaksi nimetty maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson yritti muodostaa vähemmistöhallitusta, jota ruotsidemokraatit olisivat tukeneet sen ulkopuolelta. Näin ei sitten käynyt. Tanskassa oikeistopopulistinen kansanpuolue on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana onnistunut tiukentamaan etenkin maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa, osin myös kriminaalipolitiikkaa. Äärioikeiston vaikutus näkyy myös etelä-Ruotsissa. Malmön kaduilla he ovat masinoineet mielenosoituksia ja väkivaltaa polttamalla muun muassa Koraanin.
Äärioikeiston viha tulee myös ihan lähelle. Kun Tonje Brenna Astrid Nikulan kirja-arvioinnissa kertoo omakohtaisista kokemuksistaan Utøyan tapahtumien keskellä, tajuan kirkkaasti, että isku oli sosialidemokraatteja vastaan. Olin miltei jo unohtanut someöyhötyksessä, että vasemmisto ja työväenliike ovat koko historiansa ajan olleet myös äärioikeiston väkivallan kohteita.
Entä jos rauhantyön palavan liekin kuljettaminen niin soihtuina kuin hentoina valonkajastuksina sukupolvelta toiselle on koko elämän tarkoitus?
On muodikasta avautua ja kertoa jotain sisimmästään koskettavasti. Ehkä tämä ei ihan käy juuri ”koskettavasta” avautumisesta, mutta jääkaappini ovessa on kolme magneettikuvaa.
Yksi on kuvataiteilija Jani Leinosen pieni teos, jossa on sinisen ja valkoisen eri sävyjä. Se on siinä mielenrauhan ja tyyneyden vuoksi. Sitten on Peace-merkki rauhan ja ydinaseriisunnan symbolina. Kolmas merkki on vuodelta jotain ja se on SDP:n vaalijuliste pienoiskoossa. Siinä lukee: Vaaleihin! Väkivaltaa vastaan, kansanvallan puolesta.
Kerron tästä siksi, että rauhantyö ja sen yhdistäminen poliittiseen toimintaan ilman väkivallan uhkaa on paitsi tärkeää maailman kansalaisten vapausoikeuksille, myös väline globaalien kriisien ratkaisulle ja ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamiselle.
Rauhantyö voi olla monenlaista ja monen tasoista. Se voi olla vastarintaa väkivallalle, sotakoneistojen mahtavuuden ylistyksen torjuvaa kapinahenkeä tai arkista sovittelua. Entä jos sen palavan liekin kuljettaminen niin soihtuina kuin hentoina valonkajastuksina sukupolvelta toiselle on koko elämän tarkoitus? Rauha itsessään on jo elämää ja sen kunnioittamista. Katri Valan sanoin: ”Olen virran partaalla paju, jonka lävitse tuulet puhaltavat, josta maailman kapinallinen henki taittaa yksinkertaisen pillin soittaaksensa sävelmän.”
JK: Kiitos toimitussihteeri Eero Suoranta ja onnea jatko-opintoihin!