Poliittiset tunteet

Arja: Tuoreessa väitöskirjassasi tutkit filosofi Martha Nussbaumin teorioiden pohjalta poliittisia tunteita sekä niiden merkitystä demokratiassa ja kasvatuksessa. Mistä aihe ja Nussbaum oikein löytyivät?

Iida: Kiinnostuin jo perusopintovaiheessa Nussbaumin tunnetuimmasta tutkimusalueesta inhimillisten kyvykkyyksien tai toisin sanottuna toimintavalmiuksien teoriasta. Sen pääajatuksena on ihmisten hyvinvoinnin rakentuminen sisäisten valmiuksien sekä institutionaalisten rakenteiden tarjoamien mahdollisuuksien kautta. 

Nussbaum veti puoleensa sitten jatko-opinnoissakin. Seurasin myös työssäni kentällä, mitkä asiat herättivät nuorissa tunteita. Nussbaum on filosofiksi monitieteinen, hän katsoo eteen- ja taaksepäin, ei keskity pelkästään ongelmiin vaan hakee myös ratkaisuja. Tämä orientaatio sopii hyvin juuri kasvatukseen. Kasvatuksen pitää olla aina rakentamassa tulevaisuutta.

Arja: Nussbaum on hyvin suosittu ja siteerattu filosofi. Hän on vieraillut Suomessakin.

Iida: Mutta superstarat jakavat myös mielipiteitä. Itse pidän hänen vahvuutenaan laaja-alaisuutta. Hän on käsitellyt uskomattoman laajalti asioita niin globaaleja oikeudenmukaisuusteorioita, poliittista filosofiaa, feminismiä mutta myös eläinten oikeuksia.

Iida Pyy. Kuva: Jonathan Terlinden

Hänen suurin, oikeastaan kattokysymys, on: mitä on hyvä elämä, miten löytää harmonia eri jännitteiden välille olivatpa ne akseleilla rationaalisuus-tunteet, käytäntö-teoria tai globaali-lokaali. Hän on tarttunut isoihin kysymyksiin.

Arja: Käytät käsitettä poliittiset tunteet. Mitä tarkoitat niillä? Minusta ainakin tuntuu, että ne ovat tulleet hallitseviksi politiikassa.

Iida: On yksilöiden ja kollektiivien tunteita.  Kollektiivisissakin tunteissa on eroja kuten esimerkiksi yhteinen ilo vaikkapa jääkiekkojoukkueen menestyksestä. Toki siinä voi olla poliittisia sävyjä. Poliittisten tunteiden osalta on olennaista mikä on niiden kohde ja miten niitä ilmaistaan. Ilmaisu on tyypillisesti julkista.  Poliittisia tunteita voi ilmaista kirjoituksissa, mielenosoituksissa tai sosiaalisessa mediassa.

Arja: Aihe on kiinnostava. Jos katsellaan vähän lähimenneisyyttä, takana on useamman vuoden pandemia ja eristäytyminen, meneillään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, jonka sotakuvasto vyöryy olohuoneisiin. Sitten ovat polarisoivat ja yksinkertaistavat poliittiset puheet, joita populismi hyödyntää ja vielä sosiaalisen median villi länsi. Onko politiikka ollenkaan valmis kohtaamaan näitä tunnekuohuja?

Myötätunto on tärkein ja voimakkain tunne demokratialle. 

Iida: Väitän tutkimuksessani, että ei, eikä ainakaan tarpeeksi. Ei politiikassa eikä liioin kansalaiskasvatuksenkaan puolella. Tunteet kertovat meille arvoista, asioiden merkityksellisyydestä ja siitä koemmeko niiden olevan uhattuina. Ne kietoutuvat siihen, kuinka saamme maailmasta tietoja, miten kommunikoimme toisillemme ja miten jaamme omaa tietoamme. 

Tunteilla on valtava motivoiva voima. Ne saavat tekemään jotain. Negatiiviset tunteet – viha ja pelko, voidaan puhua vaikkapa ahdistuksesta, inhosta ja epätoivosta myös – ovat varhaisia tunteita. Ne saavat meidät reagoimaan nopeasti. 

Mainitsit populismin ja muutkin ilmiöt, jotka käyttävät hyväkseen vihaa ja pelkoa, siis negatiivisia tunteita. Nehän ovat ikiaikaisia poliittisen vallankäytön ja propagandan välineitä. Luodaan viholliskuvia, jaetaan disinformaatiota. Ne ovat kuin ikiaikaista soppaa uusilla mausteilla. Mausteet voivat olla uutta mediaa tai globaalitaloutta ja sen ilmiöitä kuten ketkä ovat voittajia tai häviäjiä.

Arja: Sanoit, että negatiiviset tunteet tulevat ensin ja että myötätunto jää helposti sivuun. Kiinnostavaa on kuitenkin esimerkiksi hollantilaisen historioitsijan Rutger Bregmanin Hyvän historia. Hänen mukaansa ihmisillä on aina ollut kykyä empatiaan ja yhteistoimintaan. Oletan tämän olevan tärkeää myös Nussbaumille ja samalla tietysti hänelle tärkeää on positiivisten tunteiden merkitys.

Iida Pyy. Kuva: Jonathan Terlinden

Iida: Meillehän on jäänyt vain hyvin kapea osa historiaa luettavaksi ja opetettavaksi. Mutta todellakin, myötätunto on tärkein ja voimakkain tunne demokratialle.  Nussbaum kutsuu sitä sillaksi, jonka kautta kuljetaan kohti oikeudenmukaisuutta.

Mietin nyt sitä, miten nuoria ja lapsia tulee kasvattaa demokraattiseen elämäntapaan. Kun pelko ja viha ovat negatiivisia tunteita, ei niitä kuitenkaan voida suitsia kokonaan pois vaikkakin toivo, myötätunto ja luottamus ovat tärkeitä demokratiassa. 

Myötätuntoa tarvitaan dialogin löytämiseksi, kun halutaan kohdata toiset ihmiset yhteiskunnassa, nähdä jotakin samalla tavalla. Muutkin ihmiset ovat haavoittuvaisia aivan kuten mekin. Tämä käsitys on ehkä idealistinen ja kaunis ajatus ihmisyydestä, mutta kukaan meistä ei ole kykenemätön yhteistyöhön ja jonkinasteiseen hyvään ja muutokseen. 

Arja: Miten kasvattajana pystyt vahvistavaan empatiaa ja ylipäätään myönteisiä tunteita, jotta demokratia olisi elinvoimainen?

Iida: Sijoitan kysymyksesi ihmisoikeuskasvatuksen kontekstiin ja korostan sitä, että positiiviset tunteet vahvistuvat kohtaamisissa. Kohtaaminen on yhä vaikeampaa. Vaikka elämme pluralistisessa yhteiskunnassa, erontekoja, seiniä ja kuplia on. 

Kaikenlaisia todellisuuksia ei tietenkään pysty kohtaamaan. Mietin, että voitaisiinko empatiaa lisätä tarinoiden ja fiktioiden avulla? Rinnalla tarvitaan aina myös tietoa, oikeutta hakea sitä ja saada oikeaa tietoa. Tarinoiden herättämien tunteiden pitää kulkea käsikädessä tiedon kanssa. Sitten on vielä periaatteiden rakenteellinen taso. Demokratiaan kuuluvat oikeudenmukaisuussäännöt kuten lait, tulkinnat ja käyttäytymissäännöt esimerkiksi vihapuheen rajoittamiseksi.

Rakenteellinen taso on hyvin tärkeä. En halua ollenkaan väittää, että kunhan vain tunnetaan paljon empatiaa, sitten maailma on täydellinen.

Arja: Saksalainen sosiologi Ulrich Beck on kirjoittanut riskiyhteiskunnasta. Huolenaiheet synnyttävät pelkoa ja vihaa. Mutta voivatko negatiiviset tunteet olla myös mielestäsi käyttövoimaa? Voisiko niistä poikia jotakin hyvää: nyt tunnen suuttumusta, nyt osoitan mieltäni, nyt haluan muutosta.

Iida: Tuo on kiinnostavaa. Globaaleihin haasteisiin pitäisi löytää ilman muuta yhteisiä ratkaisuja.

Minusta kaikki tunteet ovat osa ihmisyyttä eikä niitä voida ottaa pois. Mielenmaisemamme on haastettuna niin monin tavoin poliittisen polarisaation ja eriytymisenkin vuoksi. 

Nussbaum tuomitsee vihan demokratialle haitallisena tunteena lähes aina. Minä haluaisin korostaa vihan tunnistamisen tärkeyttä. Siinä vihantunteen hetkessä on pysähdyttävä ja reflektoitava sitä: mikä arvoistani on uhattuna tai loukattuna, miksi tältä tuntuu, kehen viha kohdistuu ja onko kohde edes oikea. Jos se kohdistuu ihmiseen tai ryhmään, voinko kaivaa vähän syvemmälle omiin pelkoihini. Parhaassa tapauksessa viha muuttuu protestiksi yhteiskunnan rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia kohtaan.

Tunteet voivat myös johtaa mobilisaatioon kuten esimerkiksi Black lives matter -liikkeessä tai nuorten ilmastokapinassa. Näissä tapauksissa näen, että viha kietoutuu kuitenkin yleisiin oikeudenmukaisuusperiaatteisiin ja kohdistuu rakenteelliseen. Toiminnan tavoitteena ei ole nöyryyttää muita tai viedä muilta oikeuksia. 

Mustavalkoisuuden me ja he -narratiivi vetoaa inhoon, pelkoon, vihaan ja kateuteen.

Arja: Tuo jälkimmäinen näkökohta on tärkeä myös sananvapauteen ja vihapuheeseen liittyvässä rajankäynnissä. Oikeutta ei ole tarkoitettu toisten alistamiseen tai nöyryyttämiseen. Negatiivisia tunteita kuitenkin käytetään poliittisen vallan tavoittelussa. Miten demokratia voi puolustautua propagandaa, manipulaatiota ja epäluulojen lietsomista vastaan, kun ne vievät samalla pois kriittisen tiedon ja empatian lähteiltä?

Iida Pyy. Kuva: Jonathan Terlinden

Iida: Mustavalkoisuuden me ja he -narratiivi vetoaa inhoon, pelkoon, vihaan ja kateuteen. Se pitää tunnistaa. Nussbaum sanoo, että pelko on ensimmäinen ja se johtaa sitten muihin. Pelko on lamauttava ja se saa tekemään nopeita ratkaisuja. Kun myötätunto on ikään kuin silta, pelko on halua polttaa silta ja juosta pakoon.

Vaarallista poliitikkojen esiintymisessä on se, kun luodaan viholliskuvastoa esittämällä ihmiset stereotypioiden kautta. Se on epäinhimillistämistä. Kun ihmiset tai ihmisryhmät nähdään pahoina tai laiskoina, on myös helpompi perustella hirmutekoja.

Arja: On kuin pullonhenki olisi päästetty valloilleen eikä demokratia ole valmistautunut käsittelemään mustavalkoisuuden tuottamaa tunne-energiaa.

Iida: Ajattelen myös niin, ettei ole valmistautunut. Pelkään poliittista pelkoa ja vihaa. Ollaanko oltu valmiita informaatioympäristön räjähtämiseen? Luottamus eri instituutioihin on alkanut rapautua.  

Mutta kuten sanottu, tunteita ei pidä puskea pois politiikan kentältä mutta ei liioin hylätä rationaalisuutta. Pelkkä rationaalisuus ei puhuttele, se voi etäännyttää ihmisiä.  Väitän, että vihan ja pelon tunteiden tunnistamisen kautta ihmiset huomaavat manipulaatioyritykset ja sen, mitä rakentavaa voi tehdä itse.

Mainitsit aiemmin visuaalisuuden vyöryn olohuoneisiin. Olen itse paneutunut kerronallisuuteen. Tarina on tehokkain tapa levittää informaatiota. Voimme jakaa kertomuksia esimerkiksi ihmisoikeusvoitoista tai rikkomuksista. Tarinoihinkin liittyy mahdollisuuksia mutta myös vaaroja.

Visuaalisessa tykityksessä ja tunteiden herättämisessä on mukana myös yksittäisiä kertomuksia, jotka toki koskettavat. Mutta niiden pohjalta ei pitäisi kuitenkaan tehdä liian suoria tai naiiveja johtopäätöksiä rakenteelliseen. Se voi johtaa kapeaan myötätuntoon ja viedä pois huomiota rakenteellisista syistä. Kapea myötätunto ei ota huomioon kaikkia ihmisiä.

Kohtaaminen mustavalkoisuudessa on vaikeaa. Niin kasvatuksessa kuin muutoinkin, arvoperusta on valtavan tärkeä sen suhteen, mitä halutaan edistää yhdessä. Kasvava polarisaatio vesittää yhteistä toimintaa.

Kun voimakkaat tunteet nousevat pintaan koskien esimerkiksi Venäjän laittomia aggressioita Ukrainassa ja kun vielä suomalaiseen kontekstiin kietoutuu monisukupolvista traumaa samankaltaisesta kohtalosta, keskustelu kiihtyy helposti. 

Vallitseva ajatus poliittisuuden luonteesta on, että se on aina konfliktuaalista; eri ryhmät taistelevat oikeuksistaan ja vallasta. Tätä olen kansalaiskasvatuksessa haastamassa. Lasten ja nuorten tulisi oppia näkemään politiikka myös yhteisten päämäärien määrittelynä ja hakemisena, eikä vain ikuista me ja he-erotteluna. 

Kansalaisliikkeitäkin voisi kehystää uudella tavalla ja irrottautua identiteettipolitiikan määrityksestä. Hyvinvointi, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja rauha hyödyttää kaikkia.

Arja: Demokratian ydintä on, että enemmistö päättää mutta kunnioittaa aina vähemmistön oikeuksia. Mainitsemissasi rakenteissa ovat länsimaille tärkeät demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.  Kun tunteet saavat vallan, poliittisen päättäjänkin on vaikea pitää kiinni periaatteista. Siitähän seuraa, että rakenteeseen liittyvästä oikeudenmukaisuudesta ei pidetä kiinni.

Iida Pyy. Kuva: Jonathan Terlinden

Iida: Silloin ollaan vaarallisilla vesillä. Kun voimakkaat tunteet nousevat pintaan koskien esimerkiksi Venäjän laittomia aggressioita Ukrainassa ja kun vielä suomalaiseen kontekstiin kietoutuu monisukupolvista traumaa samankaltaisesta kohtalosta, keskustelu kiihtyy helposti.  Pelon, raivon ja myös myötätunnon tunteet ovatkin johtaneet esimerkiksi ihmisoikeusjärjestön maalittamiseen. Nussbaum kirjoittaa, että kielteiset tunteet luovat vinouman, joka voi saada meidät keskittymään vääriin asioihin.

Arja: Tämä on nyt ydinasiaa. Tarvitsemme moninäkökulmaista ja erittelevää julkista keskustelua. Siltoja pitää rakentaa ja hakea dialogia. Ne ovat niin ihmisenä kuin kansakuntana olemisen suuria kysymyksiä. Samalla myös koululaitoksen.

Iida: Opettajat peräänkuuluttavat enemmän ja enemmän lasten ja nuorten oikeutta tunnepuheeseen turvalliseksi koetussa ilmapiirissa. Puhutaan psykologisesta turvallisuudesta. Kun tunteet on ilmaistu, tunnistettu ja nimetty, niitä on helpompi käsitellä. Opetussuunnitelmat ovat kuitenkin täynnä. Monet saattavat sanoa, että nyt tuore tohtori tulee taas lisäämään uuden asian lautaselle ja että pitääkö meidän yhteiskunnan poliittinen polarisaatiokin ratkaista. 

Näen kuitenkin kasvatuksessa valtavasti voimaa ja potentiaalia. Olen siitä instituutiona erittäin kiinnostunut, sehän on minun instituutioni. Näen, että opettajilla on paljon annettavaa jo nyt sen sijaan, että tunteiden tunnistaminen ja merkitys maailmassa nähtäisiin lisätaakkana. Mieluummin se on vastuunosoitus. Suurin kompastuskivi on tietenkin se sama aina, mistä resurssit. 

Arja: Keskustelumme on alleviivannut järkeä ja tunteita.

Iida: Järki ja tunteet pitää ehdottomasti yhdistää. En halua missään nimessä viedä pois rationaalista argumentointia politiikasta, saati koulusta.  Eri käsissä, ja silti kädestä toisiaan pitäen kuten vastaväittäjäni sanoi. Kun haluamme edistää asioita, tunteet kietoutuvat siihen, miten saamme tietoa maailmasta ja miten me niistä kerromme toisille ihmisille.

Iida Pyy on filosofian tohtori ja post doc tutkija Helsingin yliopistossa. Hän on opiskellut Oulun yliopistossa ja Melbournen yliopistossa Australiassa pääaineenaan interkulttuurinen kasvatus. Pyy on työskennellyt aiemmin kaksikielisenä luokanopettajana, erityisluokanopettajana ja Suomen UNICEFilla. Tutkimuksen lisäksi Pyy työskentelee antirasismin ja yhteiskunnallisen vastuullisuuden parissa.