Flow voi lähteä Suvilahdesta, mutta lähteekö graffiti Flowsta?

Alakulttuurista valtakulttuuriin siirtyneen Flow’n kimmeltävään pintaan tuntuvatkin tarttuvan erityisen helposti rahan, vallan ja kulttuurin yhteensovittamisen ristiriidat. Helsingin Flow-festivaalin visuaalinen ilme ja sen tuotanto jäävät usein vähemmälle huomiolle ja sen kaksikymmenvuotisen elinkaaren aikana myös graffiti on matkannut marginaalista valtakulttuuriin.

Helsingin Sanomien Art Directorina työskentelevän Tuomas Jääskeläisen Musta laatikko -esitys Graffiti ei koskaan kuole nähtiin osana lauantain Flow’n puheohjelmaa. Esitys pohjasi Jääskeläisen henkilökohtaiseen katsaukseen graffitin historiasta Helsingissä. Musta laatikko on Helsingin Sanomien esityskonsepti, jossa journalismia esitetään puheen muodossa teatterin lavalta. 

Jääskeläinen kertoo, ettei enää maalaa graffiteja aktiivisesti, mutta aloitti harrastuksen teini-ikäisenä 80-luvulla. Jääskeläinen toimitti yhdessä Anne Isomursun kanssa vuonna 1998 ilmestyneen kirjan Helsinki graffiti, joka nimensä mukaisesti käsittelee graffitikulttuuria Helsingissä ja oli ensimmäinen suomenkielinen kuvateos aiheesta. Kirjasta tehtiin uusi, päivitetty painos vuonna 2023.

– Mun esityksen aiheena on graffiti, joka liittyy oleellisesti Suvilahteen, jossa taas festivaali järjestetään. Siinä mielessä tämä oli aika ilmeinen aihevalinta osaksi ohjelmaa. Myös Helsingin kaupungin nollatoleranssi graffitia kohtaan päättyi vuonna 2008 juuri Suvilahden laillisiin maalausseiniin, Jääskeläinen sanoo.

Jääskeläisen mukaan graffitikulttuuri ja siihen suhtautuminen vaihtelevat aikakausittain. Suomeen ilmiö levisi 80-luvulla hiphopin, musiikkivideoiden ja elokuvien kautta.

Tuomas Jääskeläinen esiintymässä Flow’ssa. Kuva: Henri Salonen

– Myöhemmin graffiti irtautui hiphopista omaksi jutukseen, että ikään kuin sä saatoit tehdä graffitia ilman, että sulla oli sen suurempaa osaa hiphop-musiikkiin tai sen muihin ilmaisumuotoihin.

– Sitten oli se vaihe, kun graffiti joutui menevää vielä enemmän maan alle kymmenen vuotta kestäneen Stop töhryille -kampanjan aikana. 

Vuosina 1998-2008 Helsingissä ei käytännössä ollut laillisia maalausseiniä, ja kaupunki käytti miljoonia euroja maalausten ja tägien välittömään poistamiseen sekä erityisesti graffitin kirjoittajien elämää hankaloittavien vartiointiyritysten palkkioihin.

Liekö kohtalon ivaa, että Helsinki Graffiti -kirja sekä Stop töhryille -kampanja syntyivät molemmat vuonna 1998. Flow siirtyi puolestaan Suvilahteen vuonna 2007, juuri ennen kuin kymmenen vuoden tauon jälkeen alueelle saapuivat ensimmäiset lailliset graffitin maalausseinät.

– Graffitin seuraava vaihe oli tavallaan se kreisi vapautumisen aika vuodesta 2008 alkaen, jolloin joka paikkaan ilmestyi uusia laillisia seiniä, ja lisäksi siihen tuli vielä katutaide ja muraaliboomi. Nyt ollaan vaiheessa, jossa perheet käyvät yhdessä viikonloppuisin maalaamassa laillisilla seinillä, Jääskeläinen jatkaa.

Laura Lehtinen, taiteilijanimeltään Lauratimantti, on kuvittaja ja kuvataiteilija, joka sekä suunnittelee Flow’n eri tilojen visuaalisia ilmeitä (tai toisinpäin: visuaalisia ilmeitä tiloille) että kuratoi Urban Art -teoskokonaisuutta festivaalille.

– Vierastan sanaa kuratoida, koska en minä tai kukaan festivaalin työntekijöistä vaadi taiteilijoilta Urban Artissa mitään luonnoksia tai suunnitelmia niistä töistä, jotka he tekevät alueelle. Koko homma toimii aika orgaanisesti puskaradion kautta. Osa lähestyy meitä itse ja kertoo haluavansa päästä tekemään teoksen festareille, ja osaa mä taas lähestyn, että kiinnostaisiko tulla, Lehtinen sanoo.

Kuvassa etualalla Kristo Saarikosken teos, joka on osa Urban Art kokonaisuutta. Kuva: Henri Salonen

Flow’n voi sanoa olleen edelläkävijä kotimaisella festivaalikentällä siinä, että tapahtumasta on alusta asti haluttu luoda kokonaisvaltainen kokemus. Vaikka kyseessä on musiikkifestivaali, myös siihen, miltä festareilla näyttää ja maistuu, on aina panostettu.

Festivaalien visuaaliseen kartastoon on Lehtisen mukaan alusta asti kuulunut graffiti ja katutaide. Monilla Urban Art -teosten tekijöillä onkin graffiti- tai katutaidetaustaa.

– Kyllähän mä olen osaltani ohjannut tätä siihen suuntaan, että se kulttuuri (graffiti ja katutaide) näkyisi jotenkin osana tätä tapahtumaa. Näistä teoksista tai taiteilijoista ei voi kuitenkaan aina päällepäin sanoa, kenellä vaikka on graffititaustaa, ja musta se on hyvä niin, Lehtinen sanoo.

Lehtinen kiinnostui itse graffitista ja katutaiteesta opiskellessaan Barcelonassa, jossa tuolloin pystyi maalaamaan melko helposti isoja teoksia kaduilla niin laillisesti kuin ilman lupaakin. Katu tuntui hänestä inklusiivisemmalta paikalta tehdä taidetta kuin museo tai galleria.

– Kaupunkifestivaali on tavallaan katutilan jatketta, joten siksi me ollaan haluttu sitä kulttuuria myös tänne. Näitä tiloja suunniteltaessa mä yritän aina kierrättää vanhaa materiaalia niin paljon kuin mahdollista. Kaikesta paskasta saa ihan hyvännäköistä, kun siihen laittaa vähän uutta väriä pintaan, Lehtinen sanoo.

Perjantai-iltana X-Garden lavalla esiintyneet LCY ja Exploited Body näyttivät silmämääräisesti arvioiden olevan mukana Flow-Strike -kampanjassa. Kuva: Henri Salonen

Juuri ennen vuoden 2024 tapahtuman alkua nettiaktivistit aloittivat Flow Strike -kampanjan. Kampanja pyytää taiteilijoita boikotoimaan Flow’ta, kunnes festivaali ja sen pian omistava American investment group KKR vetäytyvät kaikista liiketoimintasidonnaisuuksista israelilaisiin yrityksiin. Kampanjan tavoitteena on saada Flow mukaan kansainväliseen boikottiliikkeeseen israelilaisia yrityksiä kohtaan, tukea miehityksen alla eläviä palestiinalaisia sekä painostaa Israelin hallintoa lopettamaan miehitys. Vastaavanlaiset kampanjat eri instituutoita ja yrityksiä vastaan ovat lisääntyneet sodan ja äärimmäisen humanitaarisen kriisin jatkuessa Palestiinassa. 

American investment group KKR on valtava kansainvälinen sijoitusyhtiö. Paikallisen ja aiemmin itsenäisen festivaalin siirtyminen suuren sijoitusyhtiön talliin on herättänyt soraääniä. Edeltävinä vuosina Flow’hun teoksia tehneet taiteilijat ovat kritisoineet festivaalia liian pienistä korvauksista samalla, kun tapahtuma tekee voittoa osakkailleen.

Flow Strike -kampanjan vaateet Flow’ta kohtaan voi nähdä johtuvan festivaalin kulttuurisesta merkityksestä. Myös tästä syystä  ei ole merkityksetöntä, millaiseen visuaalisen kulttuurin skeemaan festivaali asemoituu. Festivaalin ilme on arvoja muokkaavaa, tai graffitin kohdalla Suvilahdessa ehkä arvoja säilyttävää.

Todennäköisesti kansainvälisesti tunnetuin suomalainen graffitimaalari Egs teki teoksen Suvilahden skeittipuiston ulkoseinään. Teos on osa tehty yhteistyössä Helsingin Sanomien kanssa. Kuva: Henri Salonen

– Noh, se sijoitusyhtiöjuttu… Mä en siitä tietenkään päätä, mutta olen aina sanonut tänne teoksia tekeville taiteilijoille, että tehkää ne teokset sillä panostuksella, joka teistä tuntuu hyvältä siitä saatavaan palkkioon nähden. Nämä teokset ovat täällä vain hetken, kuten graffitit kaduilla, ja lopulta niiden päälle maalataan, eli ne eivät ole pysyviä. En halua sanoa, että festivaalin visuaalinen taide olisi vain siinä musiikin sivussa, mutta edelleen se pääasia Flow’ssa on musiikki, jonka takia ihmiset tulevat tänne, Lehtinen sanoo.

– Flow on kasvanut pienestä festivaalista suureksi tekijäksi. Tietynlainen visuaalinen kulttuuri on liittynyt aina siihen tapahtumaan. Mitä tulee graffitin salonkikelpoisuuteen, niin sen keskustelun osalta juna meni jo. Graffiti on ollut museoissa ja korkeakulttuurissa hyväksyttyä jo vuosia. Mutta aina löytyy ne tyypit, jotka bombaavat kaduilla ja maalaavat junia, Jääskeläinen sanoo.

Flow tarjoaa festivaalina ympäristön  tarkastella edellä mainittujen rahan, vallan ja kulttuurin ristiriitoja. Kuten rap-artisti Evil Stöö sanailee graffitin ja salonkikelpoisemman katutaiteen välisestä ristiriidasta kappaleessa Zeppeliini:

Kaks purkkii kromii plus musta ja valkone,
en oo vääntää mitää muraalii, ei sun seinä oo sen arvonen
Katoin mun vanhoi tägei ja tein analyysin, mun harakanvarpaat ois tarvinnu pedikyyrin