Vihollisuuksien vihoviimeinen kierre

Euroopan historian synkät vaiheet Kristalliyönä 85 vuotta sitten johtivat keskitysleireihin ja kaasukammioihin. Ne eivät saa unohtua. Mutta eivät liioin toistua.

Olemme samanarvoisia ihonväristä, uskonnosta, kielestä tai etnisestä taustastamme riippumatta. ” Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Israelin valtion toimien tuomitseminen ei ole antisemitismiä. Mutta antisemitismiä on, jos emme osaa erottaa näitä kahta asiaa: Israelin valtion toimia ja juutalaisuutta. 

Aiheellinen pelko on sen mahdollisuuden tiedostaminen, että viha ja suuttumus lähtee käsistä. Mitä tapahtuu, kun vihollisuudet vain kärjistyvät, kun monimutkaiset ihmisten reaalimaailman ongelmat kääritään hyvän ja pahan taisteluksi, jossa anteeksiantoa ei ole, saati sen oivaltamista, että hyvyyttä ja pahuutta on meissä jokaisessa?

Entä jos niin sanotut länsimaiset arvot näyttäytyvät muulle maailmalle tekopyhinä ja epäjohdonmukaisina? Sellaisina, että tuomitsemme kansainvälisen oikeuden loukkaukset tuolla mutta emme täällä.

Entä jos länsimaiset arvot näyttäytyvät muulle maailmalle tekopyhinä ja epäjohdonmukaisina?

Ukrainan sodan asetelmat on lyöty betoniin siinä missä Lähi-idänkin. Hyvän ja pahan taisteluun retoriikka poissulkee rauhanomaisia ratkaisuja. Niitä voidaan hakea vain neuvotteluin ja eturistiriitojen tunnistamisella. Tästä keskustelemme [lih]Vilho Harlen kanssa. 

Jonkinlaisia edellytyksiä neuvotteluille ja sovittelulle oli yhteistyön ja keskinäisen solidaarisuuden maailmassa.  Sitä maailmaa ei nyt ole mutta voiko se palata? Voisi kyllä, mutta ongelma on, että sotaisia maailman johtajia ei tunnuta haastettavan. 

Sadussa vain lapsi uskalsi sanoa, ettei keisarille ollut vaatteita. Väitän, ettei [lih]Joe Bidenilla, [lih]Donald Trumpilla, [ih]Vladimir Putinilla eikä monella muullakaan maailman johtajalla ole vaatteita, vaikka aseistautuvat hampaita myöden ja esiintyvät sotilaspuvuissa.

Maailman blokkiutuminen ydinkärkien sojottaessa kohti vihollisia (jotka tietenkin vaihtuvat sen mukaan, mikä on sopivaa) ei ole se maailma, jossa ratkotaan eriarvoisuuden, ilmastomuutoksen, luontokadon ja oikeudenmukaisia resurssien jaon kysymyksiä yhdessä – ikä liioin rakenneta arjen turvallisuutta, jonka vain rauha voi tuoda.

Demokratian hauraus voi näkyä niinkin, ettei ihmisten ääni lävistä sakeaa propagandaa – jossa muuten viljellään salaliittoteorioita enemmän kuin ihmisen mielikuvitus voi edes keksiä. Studiokeskustelut ovat piinallisen yksipuolisia sotaisuudessaan, josta monet kriittistä ja moninäkökulmaista tiedonvälitystä arvostavat alkavat olla todella huolissaan. 

Edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari sanoi, että sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Nekin ovat seurausta ihmisten toimista ja siksi niitä voidaan myös ratkoa. Hän sanoi myös: ”Rauha on tahdon asia.”

Vuoden viimeinen Ydin on kuin huuto korvessa tai kuin mummo lumessa. Eteenpäin mennään ja kirjoitetaan aiheista, jotka ovat tärkeitä. Ilmastoturvallisuudesta, muuttoliikkeistä ja siirtolaisuudesta, ydinvoimasta ja ydinaseista, puolustussopimuksesta, velasta, kroonisesta alijäämästä, vähän vaaleistakin, kirjallisuudesta, voimaannuttavista muistoista ja kokemuksista. 

Juhani Tolvanen kirjoittaa Aapo Kukon sarjakuvateoksesta Yrjö Kallisesta. Sekin on ollut mahdollista Suomessa, että pasifisti on ollut puolustusministeri. Eero Lehto puolestaan kirjoittaa ansiokkaasti valtionvelasta ja puolustusmenojen nopeasta kasvusta. 

Ukrainan jälleenrakennuksen – joihin EU ja Suomikin tulee osallistumaan – ovat kustannuksiltaan valtavia, jos on sodankäyminenkin. Maailmanpankki arvioi kokonaiskustannuksiksi kaiken kaikkiaan 350-1000 miljardia. Toistaiseksi Euroopan unionin komission ja jäsenmaiden lahjoitukset Ukrainaan ovat 75 miljardia. Saman verran arvellaan maksavan miinanraivauksen. Mutta vieläkään sodan hinta ei hirvitä eikä kuolleitten määrä kauhistuta.

Meillä taas arjen turvallisuuden kannalta tärkeät hyvinvointialueet kärvistelevät rahoitusongelmissa ja ne käyvät sopeutusneuvotteluita. Myös nuoriin, opiskelijoihin ja yksinhuoltajiin kohdistuvat toimeentulon leikkaukset pelottavat etenkin, kun ne eivät tarkoita vain mattia kukkarossa, vaan myös tulevaisuuden näkemistä toivottamana. Juuri nuortenhan pitäisi olla paremman tulevaisuuden rakentajia.

Mielenterveyden ja päihdehuollon palvelujen saaminen on erityisesti kiven takana. [lih] Juhana Unkurin reportaasi nuorten kasvavista huumekuolemista puhuu karua kieltä hoitojärjestelmän aliresursoinnista. 

Edessä ovat presidentinvaalit mutta myös eduskunnan käsiteltäväksi tuleva Yhdysvaltojen ja Suomen välinen puolustussopimus. 

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyssä presidentin toivotaan olevan kansakunnan keulakuva, arvojohtaja mutta myös rauhan rakentaja. Demokratiaan kuuluu kyky kuunnella, hakea yhteistä linjaa ja jättää arvovaltakiistat sikseen. Valtioelinten keskinäisten suhteiden toimivuuden suhteen voimme itse valinnoillamme vaikuttaa siihen, saako kannatuksemme yhteistyön hakija vai sen haastaja.

Vaikka Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut ja Nato-joukot tulevat harjoittelemaan Suomen maaperällä, sopimuksen amerikkalaisten sotilaiden tukikohdista ja aseistuksesta pitää olla Suomen täysivaltaisuutta kunnioittava ja siksi myös tarkkarajainen. Tästäkin kirjoitamme raportissamme.

Kannen kuvamme rauhamerkistä eduskunnan portailla lepattaa tuulessa.  Se on YK-päivältä. Mutta ei sammu! Me emme anna sen sammua. 

Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhan vuotta 2024!