Rauhanliikettä ei alasajeta eikä ääntä vaienneta

Arja: Oikeusministeriö kertoi rauhanjärjestöille 26.4. valtioneuvoston päättäneen istunnossaan järjestöjen rahoituksen lakkauttamisesta. Meneillään olevalle toimintavuodelle on jo tehty 60 prosentin leikkaukset tukiin. Miltä tehdyt päätökset tuntuvat? 

Teemu: Olihan se hämmästyttää. Meidät on siis huomattu ja halutaan nyt nitistää. Mutta onhan tämä lakkautuspäätös myös jatkoa hallituksen toiminnalle, jolla halutaan vaikeuttaa kansalaisyhteiskunnan toimintaa. 

Laura: Minä en usko, että valtioneuvoston istunnoissa yleensä puhutaan näin pienistä rahoista kuin oikeusministeriön myöntämistä rauhanrahoista. Luulen, että taustalta löytyy aika paljon vanhakantaisia ennakkoluuloja rauhanliikettä ja sen toimintaa kohtaan. 

Arja: Millaista rauhanliikkeen toiminta nykyään on? 

Laura: Rauhanliike on hyvin moninainen. Emme tee vain yhtä ja samanlaista asiaa. Eivät ihmiset kaiketi oleta, että urheilujärjestöt olisivat kaikki samanlaisia.   

On rauhantutkimusta, rauhankasvatusta, aseriisuntaan liittyvien faktojen välittämistä, mielenosoituksia ja muuta suoraa toimintaa. Ehkä ihmiset arvioivat rauhantyötä omien sukupolvisilmälasiensa kautta. Monet saattavat hämmästyä, että rauhanliikettä on ollut jo kauan meitä aiemmin ja että se toimii edelleen, nyt ja tulevaisuudessa. 

Teemu: Koen, että demokratiaan kuuluu moniäänisyys. Se on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja länsimaisen demokratian keskeinen periaate: mahdollistaa kansalaisjärjestöjen toiminta ja antaa niiden äänen kuulua.  

Tarkoitus on ollut ylläpitää keskustelua, vaikka saatetaankin olla eri mieltä. Se on aina ymmärretty. Nyt ensimmäistä kertaa 1920-30 -lukujen jälkeen valtionavustukset kansalaisjärjestöjen toimintaan jaetaan niin, että supistetaan moniäänisyyttä.  

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Kuva Pekka Elomaa

Arja: Onko nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä jo liikaa kaikuja 1920-30 -luvuilta?  

Teemu: On jotakin samaa. Tässähän on menossa myös ay-liikkeen nujertaminen. Nykyhallituksella on ilmiselvästi ideologisia tavoitteita.  

Asenne poikkeaa selvästi totutusta tilanteesta. Aiemmin ei ole pyritty lakkauttamaan sellaista toimintaa, joka koetaan mahdollisesti ”vihamielisenä”. On sisäistetty moniäänisyyden merkitys, jota voi olla eri kansalaisliikkeiden välillä sekä myös liikkeiden ja hallituksen välillä.  

Oikeusministeriöstä on muitakin esimerkkejä. On puututtu työryhmien toimeksiantojen sisältöihin tai lakkautettu niitä, kun ei ole saatu toivottua tulosta. Taidamme rauhanjärjestöissä olla jäävuoren huippu. Taloudellisesti pienimerkityksellinen mutta psykologisesti enemmän. 

Laura: Minusta tässä on myös poikkeusoloretoriikkaa. Rauhanjärjestöjen tuen lakkauttamista yritetään perustella niillä. Talouden näkökulmasta, että on pakko säästää. Mutta myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesti Ukrainan sota on aiheuttanut tilanteen, ettei meillä olisikaan enää varaa normaaliin demokraattiseen järjestykseen, vaan jo valmistellaan erityisoloja. 

Kyseessä on kana vai muna -asetelmaa, kumpi oli ensin. Poikkeusoloissa kavennetaan demokratian tilaa. Helposti eskaloidaan ja saadaan aikaan konflikteja vaihtoehdottomuudella. Tai sitten, että retoriikkaa ja keskustelua käytetään niin, että tilanne ajetaan sellaiseksi, että demokratia sivuutetaan ja pannaan kansalaisyhteiskunta kuriin. Soraääniä ei suvaita.  

Kyllä tässä on alkusoittoa jollekin. On niin monia samanaikaisia ilmiöitä, joista rauhanjärjestöjen tuen leikkaaminen ja nyt sitten lakkauttaminen on vain yksi osoitus. Tämän täytyy hirvittää ihmisiä, jotka muistavat historiaa. 

Arja: Monet samansuuntaiset päätökset ja hankkeet ovat myös esimerkkejä siitä, mitä yhteiskunnallisen ilmapiirin militarisoituminen merkitsee. Olen itse hämmästynyt erityisesti Kokoomuksesta puolueena, joka on palannut Karin pilapiirroksen mukaiseksi kypäräpäisenä pappina. 

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro. Kuva: Pekka Elomaa

Teemu: Suomi-Venäjä -seuran tuen lakkauttaminen oli erityisen irvokasta heidän ministeriltään. Siinä rankaistiin seuraa Putin-yhteyksistä, joita sillä ei ole ollut. Sen sijaan Kokoomus on suomalaisista puolueista juuri se, jolla on eniten ollut yhteyksiä Putinin edustamaan Yhtenäinen Venäjä -”puolueeseen”.  

Poliitikot ja media haluavat, että venäläinen kansalaisyhteiskunta ottaisi voimakkaammin kantaa sotaa vastaan. Mutta meillä ei puolestaan tueta kansalaisyhteiskunnassa niitä toimijoita, jotka ovat yrittäneet pitää yhteyksiä venäläisiin järjestöihin ja heidän vapaaseen mediaan. 

Menomme muistuttaa enemmän jo Venäjää.  

Arja: Media uutisoi hiljattain järkyttyneenä nuorten maanpuolustuskoulutuksesta Venäjällä. Samaan aikaan meillä tehdään aloitteita maanpuolustuspäivistä ja muusta kouluissa ja oppilaitoksissa sekä sallitaan aseilla harjoittelu koulujen alueilla.  

Suomettumiskeskustelu ruoski rähmällään olosta itään, nyt on vaihdettu ilmansuuntaa mutta asento on sama. Toimintatavatkin ovat enemmän itää kuin länttä. Länsimaisiin arvoihin vedotaan mutta ei noudateta niitä itse. Esimerkkeinä myös nyt eräisiin tutkijoihin kohdistetut tieteen vapautta loukkaavat maalittamiset. 

Laura: Kansainvälisyys Suomessa ei ole ollut kovin syvään juurtunutta. Olemme taantuneet vanhakantaiseen kansallisvaltioajatteluun. Kansallista identiteettiä nostatetaan ja korostetaan.  Ehkä emme ole edes eurooppalaisia.  Niin voisi päätellä siitä, miten kevyen huolettomasti oikeusvaltioon suhtaudutaan tai lehdistön vapauteen. Aika nopeasti ollaan valmiita sivuuttamaan ne. 

Arja: Miltä tuntuu Rauhanpuolustajien historiaan alituinen vetoaminen? Neuvostoliittoa ei ole ollut sitten 1990-luvun alun mutta putinmielisyys on vallitseva syytös. 

Teemu: Väitän, että Rauhanpuolustajilla on eniten yhteistyökontakteja suomalaisista järjestöistä venäläisiin oppositiovoimiin, rauhanjärjestöihin ja ay-liikkeeseen. Historiankirjoittajat voivat sitten tarkastella mennyttä.  

Rauhanpuolustajat oli aikanaan lähes puolivaltiollinen. Se oli osa idänsuhteita ja siksi monet puolueet olivat mukana sen toiminnassa. Järjestöä pitää peilata aikaan. Luulisin myös, ettei suurin osa toiminnassa mukana olleista ollut kiinnostunut kommunismista ollenkaan, enemmän rauhantyöstä blokkiutuneessa maailmassa ja dialogin edistämisestä. Siinä ajassa presidentti Kekkosen aloite ETY-prosessista oli merkittävin saavutus. 

Arja: Rauhanliiton historia on toisenlainen. Venäjän tsaari lakkautti 1907 perustetun Rauhanliiton sortovuosina. Järjestö perustettiin uudestaan 1920. Harva muistaa, että Tove Jansson – kuten myös Felix Iversen – varoittivat Hitlerin nousun vaarallisuudesta. 

Laura: Rauhanliiton Iversen sai tosiaan syytteen ”ystävällismielisen vieraan valtion” johtajan loukkaamisesta, kun hän arvosteli Hitleriä.  

Rauhanliikettä on ollut aina, myös kovin vaikeissa ja haastavissa olosuhteissa. On ollut ihmisiä, jotka jopa sodan oloissa ovat uskaltaneet puhua rauhan mahdollisuudesta.  Se, että Iversen monisti tuolloin kellarissaan rauhanlehteä, tuntuu todella liikuttavalta.  

Meillä on hyvin vahva ruotsinkielinen perintö. Se lienee myös syy sille, ettei Rauhanliittoa ehkä tunneta kovin hyvin. Rauhanliike on ollut vahva ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Suomenkielisen Pohjanmaan klangi on sitten aivan toisenlainen – ainakin historiassa.   

1960-luvulla perustettu Bertrand Russellin innoittama Sadankomitea otti sitten sen rauhanpoliittisen tilan yhteiskunnallisessa keskustelussa. Rauhanliitosta tehtiin 1980-luvulla useamman rauhanjärjestön kattojärjestö, kun etsittiin tehostamista ja synergioita, mitä nytkin peräänkuulutetaan. 

Arja: Millaiset teemat ja kampanjoinnit ovat olleet rauhantyössä tärkeitä? 

Teemu: Rauhanpuolustajat ovat pitäneet esillä Palestiinakysymystä, kurdeja, Länsi-Saharaa… 

Arja: … teillä on vahva traditio vapautusliikkeiden tukemisessa… 

Teemu: … mutta myös kolonisaation jälkeisessä ajassa, kuten sen kustannusten korvaamisen edistämisessä.  

Myös keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikan kovasta ytimestä, siis sotilaspolitiikasta, pidämme tärkeänä. Esimerkkinä hävittäjähankinnat tai Yhdysvaltojen kanssa solmittava puolustusyhteistyösopimus (DCA).  

Tarjolla on nyt vain yksi vaihtoehto ja asioita tuodaan esille jo valmiiksi päätettyinä. Se asettaa myös kansanedustajat puun ja kuoren väliin. Kun vielä lisätään keskittynyt mediaympäristö ja sen rooli, Suomi näyttäytyy yhden totuuden maana. Meille on tärkeätä, että tuomme esiin toisenlaisia ja kriittisiäkin näkemyksiä, myös Nato-jäsenyyden eri puolista. 

Arja: Kansallinen turvallisuus tunkee nyt kaikissa asioissa ykköseksi rajakysymyksestä alkaen. On asennevarovaisuutta, ettei ole sopivaa haastaa kansalliseen turvallisuuteen vetoamista. Sitten on tietysti aina uusia kierroksia saava sotapuhe erilaisten vaalien yhteydessä, jolloin enemmän kärjistetään kuin haettaisiin edes jonkinlaista neuvotteluyhteyttä. 

Laura: Rauhanliike on tehnyt myös keskinäistä työnjakoa. Eri tahoilla on omat profiilinsa ja pyrimme välttämään päällekkäisten asioiden tekemistä. Rauhanliiton roolina on ollut pitää esillä kansainvälistä sopimusjärjestelmää sekä muun muassa asevalvontaan ja aseidenriisuntaan liittyviä kysymyksiä. Olimme aktiivisia miinakysymyksessä, olemme nostaneet esille autonomisia asejärjestelmien ongelmallisuutta ja ydinaseriisunnan tärkeyttä. 

Olemme eräänlainen kansainvälisten asevaraisen turvallisuuden ongelmia haastavien prosessien ja kampanjoiden linkki Suomeen mutta myös linkki niiden suuntaan – joskus joudumme jopa selittämään Suomen kantoja. 

Erityisen iloisia olemme rauhankouluistamme, joista on kasvanut globaalikasvatuksen merkittäviä toimijoita. Kohtaamme yli 1000 oppilasta vuodessa useamman kerran sekä opettajaksi opiskelevia opettajakoulutuslaitoksien kanssa tehtävässä yhteistyössä.  

Rauhanliiton nimi oli pitkään Suomen Rauhanliitto -YK- yhdistys. Nimestä luovuttiin, ettei meitä sekoiteta Suomen YK-liittoon. Olemme kyllä aina ajatelleet, että rauhanjärjestönä toimimme kansainvälisessä rauhanliikkeessä. 

Arja: Suomalaiset rauhanjärjestöt ovat todella moninaisia. On muun muassa Aseistakieltäytyjäliitto (AKL), Crisis Managemet Initiative (CMI), Kansainvälinen vapaaehtoistyö (KVT), Pand – Taiteilijat rauhan puolesta ja muut ammattialakohtaiset rauhanjärjestöt, Ahvenanmaan rauhaninstituutti, Rauhankasvatusinstituutti, Sadankomitea, Safer Globe – ja sitten on monia kansainvälisiä ja kristillisiä toimijoita. 

Sadankomitean perustajiin kuulunut [lih]Kalevi Suomela sanoi kerran, että sen suuria saavutuksia ovat olleet rauhan- ja konfliktin tutkimuksen perustaminen Tampereelle ja Ydin-lehti. Miten mielestänne tulee käymään rauhanäänille, mikäli päätöstä rauhanjärjestöjen tuen lakkauttamisesta ei peruta?  

Laura: Rauhanliike ei ole poistumassa yhteiskunnallisesta keskustelusta. Itse asiassa sodat Ukrainassa, Gazassa ja muualla sekä turvattomuus ovat tuoneet liikkeeseen uusia jäseniä. Mutta on niinkin, että tarvitaan myös järjestöllisiä rakenteita, jotta pystytään tarjoamaan ihmisille toiminnan mahdollisuuksia.  

Teemu: Mekin koemme, että yli 2000 jäsentämme ovat valtava voimavara. Voi olla, että tulee mahdottomaksi pitää palkattua henkilöstöä, joka muuttanee toiminnan luonnetta. Meillä on toki omaa varainhankintaa ja yhteistyötä. 

Laura: Maan hallitus ei tajua sitä, että järjestö- ja kolmannen sektorin toimijoiden ajaminen pelkästään hyväntekeväisyyden, yksityisten lahjoitusten varaan, johtaa siihen, että hankkeiden on oltava helppoja ja herttaisia. Vaikeammat teemat jäävät sivuun.  

Arja: Puolustusministeri Häkkänen ehdotti yhteistyötä Yhdysvaltojen kansalliskaartin kanssa. Minusta tämä on aika outo viritelmä, jota pitäisi tutkia tarkemmin. Se kuuluisi tietysti kriittiselle medialle mutta myös rauhanliikkeelle. Samoin se, että aseita on kouluissa ja jopa eduskunnassa jonkun povitaskussa. Seuraukset ovat olleet traagisia. 

Teemu: Presidentti Stubb sanoi, että Suomen oman itsenäisen ulkopolitiikan aika on päättynyt. Myös ilmeisesti eurooppalainen yhteistyö.  

Olemme sitoneet itsemme täysin Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan tilanteessa, jossa globaali etelä haastaa länttä kaksoisstandardeista. Olen sanonut, että DCA-sopimus on kuin Porkkala 2.0.  Se mahdollistaa Yhdysvalloille kaiken – eikä Suomella ole siihen mitään sanomista. 

Laura: Toimittajat eivät halua ottaa ikäviä kysymyksiä esille. Häkkäsen idea liittyy varmaankin samaan kehitykseen kuin mitä nähtiin Virossa. Kansanarmeijan korvasi eräänlaiset kodinturvajoukot ja palkka-armeija. Nyt varmaankin mietitään, miten asiaa tarjoiltaisiin suomalaisille, jotta voidaan käyttää enemmän rahaa Naton haluamiin sopimussotilaisiin. 

Arja: Löysin YLE:n sivuilta Harvardissa tehdyn tutkimuksen (2011) tulokset, joissa oli selvitetty väkivaltaisia ja väkivallattomia kansannousuja reilun sadan vuoden ajalta.  Kävi ilmi, että väkivallattomat olivat erittäin tuloksellisia ja kaksi kertaa vaikutusvaltaisempia muutosten aikaansaamisessa kuin väkivaltaiset. Tämä selittyi siksikin, että väkivallattomuus puhuttelee ihmisiä ja että he kokevat niin olevan myös oikein.  

Kansalaisaktivismiin – lakkoihin, boikotteihin ja protesteihin – ei tarvittu kuin 3,5 prosenttia väestöstä. Suomessa se tarkoittaisi noin 200 000 ihmistä, globaalisti vajaata 300 miljoonaa ihmistä, jolla saadaan muutoksia aikaan väkivallattomasti. 

Teemu: Kyllähän rauhanliikkeen voima esimerkiksi Baltian maitten itsenäistymisvaiheessa oli merkittävä. Muutos tapahtui lähes verettömästi. Voi vain miettiä, mitä olisi tapahtunut, jos olisi yritetty asein.  

Laura: Kannattaa pitää mielessä myös perspektiivi. Kukaan ei uskonut Berliinin muurin murtumiseen, saati Neuvostoliiton hajoamiseen ja siitä lähteneeseen vyöryyn. Odottamattomia asioita tapahtuu.  

Emme saa vajota rauhanliikkeessä alasajon tunnelmiin. Ihmiset ovat voimavaramme. Nyt kysytään rauhanlauluja ja konsertteja sekä muiden erilaisten tunnesiteiden solmimisen mahdollisuuksia faktatiedon ohella.  

Arja: Mikä olisi oma sitaattinne tai voimalauseenne, joka elähdyttää ja antaa energiaa rauhantyölle ja myös sen tulevaisuudelle? 

Teemu: Sotamies Švejkin huudahdus rintamalinjan toiselle puolelle: älkää ampuko, täällä on ihmisiä! 

Laura: Ehkäpä Tiina Pystysen kirjannimenäkin tunnettu: hyvä voittaa pahan 6-0. Kaikesta selvitään!