Tex Willer – lännensankari ja yksinhuoltaja

Tex Willer-sarjakuvaa alettiin julkaista Suomessa tammikuussa 1953 (kustantajana Tähti-Sarjat). Italiassa se oli nähnyt päivänvalon viisi vuotta aiemmin. Hahmon kehittivät käsikirjoittaja Giovanni Luigi Bonelli (1908–2001) ja piirtäjä Aurelio Galleppini (1917–1994).  

Alun perin se ilmestyi ohuina liuskoina, mutta varsin pian Bonelli, Galleppini ja kumppanit alkoivat julkaista Texiä pokkarimuodossa. Samalla tarinoista tuli elokuvamaisia ja laveita, ja dialogin määrä kasvoi. Suomessa liuskamuotoisen Texin julkaisu lopetettiin vuonna 1965. Paluun se teki pokkariversiona seitsemän vuotta myöhemmin. 

Lännensarjakuvien kultakausi ajoittui Suomessa erityisesti 1970-luvulle ja 1980-luvun alkupuoliskolle. Tex Willerin ohella julkaistiin muun muassa Lännentietä, Hopeanuolta, Lännen Korkeajännitystä, Kapteeni Mikiä, Blueberryä ja Pecos Billiä. 

1980-luvun edetessä sarjakuvien suosio väheni muun muassa tietokonepelien ja videoiden nousun myötä. Sarjakuvissa erilaiset supersankariteemat alkoivat yleistyä. Lännensarjat loppuivat yksi toisensa jälkeen. Lopulta Suomessa ilmestyi säännöllisesti enää Tex Willer. 

Viitala toteaa, että Tex Willerissä korostuu rasisminvastaisuus

Sarjan suosio on säilynyt vahvana läpi vuosikymmenten. Peruslehtien lisäksi tarjolla on nykyään muun muassa Maxi-Texejä, kronikoita ja suuralbumeita. Uudelleenjulkaisut tuovat vanhoja tarinoita uusien sukupolvien käsiin. Asukaslukuun suhteutettuna Tex Willeriä luetaan Suomessa mahdollisesti enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomen ohella Tex on erityisen suosittu ainakin Italiassa, Brasiliassa ja Norjassa. 

Miksi juuri Tex Willer yhä porskuttaa Suomessa, kun muut lännensarjakuvat ovat kadonneet, ja sarjakuvaharrastus ei ole ylipäätään entisellään? 

Sarjakuvaneuvos Asko Alanen toimitti aiemmin Tex Willeriä pitkään Egmontilla. Hän uskoo sen suosion liittyvän paljolti itse päähahmon persoonaan ja arvoihin. 

– Tex Willer on hahmona oikeudenmukainen toimen mies, ja hän edustaa myös vakautta ja moraalista puhtautta. Hän on yksinäinen ratsastaja, joka seisoo järkähtämättömästi asiansa takana. On mielenkiintoista, että ainakin takavuosina moni suomalainen poliitikko nimesi Tex Willerin esikuvakseen.

Tex Willer -sarjakuvakirjan kansi.

Tex Willeristä kaksi tietokirjaa tehnyt Janne Viitala on Alasen kanssa samoilla linjoilla. 

– Tex Willer on laadukas lehti, mutta sama päti moneen muuhunkin takavuosikymmenten lännensarjakuvaan. Uskon sarjan suosion liittyvän ennen kaikkea Texin henkilöhahmoon. Hänessä on jotain, mikä kiehtoo lukijoita vuosikymmenestä toiseen. 

Tex Willerin hahmossa on vahvaa omaleimaisuutta. Texin edesmennyt vaimo oli intiaani, minkä myötä hänestä tuli navajopäällikkö Yön Kotka, ja hän toimii myös intiaaniasiamiehenä. Jotkut valkoiset kutsuvatkin häntä sarjassa luopioksi.

Viitala toteaa, että Tex Willerissä korostuu rasisminvastaisuus. 

– 1950-luvulla alettiin tehdä myös intiaaneja ymmärtäviä lännenelokuvia, ja samoihin aikoihin teema nousi esiin Texissä. Sarjassa ollaan ylipäätään kärsivien yhteisöjen ja eri vähemmistöjen puolella. 

Viitala uskoo, että Bonellin omat kokemukset ovat mahdollisesti vaikuttaneet asiaan. 

– Hän joutui lähtemään toisen maailmansodan aikana Italiasta maanpakoon, sillä hänellä oli juutalaisia sukujuuria, katolisuudestaan huolimatta. 

Viitalalla on Tex Willerin suosioon myös erityinen kansallinen teoria. Hänen mielestään hahmoa voi pitää isoveljenä, joka valvoo pikkuveljensä oikeuksia. 

– Suuren itäisen naapurin kyljessä eläminen saattoi herättää myös turvattomuutta suomalaisten mielissä. Ydinsodan pelkokin oli tuohon aikaan varsin yleistä. Ehkä voimakkaasta lännensarjakuvahahmosta oli tällöin helppo pitää. Nythän Venäjän hyökkäyssota luo taas turvattomuutta. Tex Willeriä voi verrata vaikkapa Natoon. 

Texissä nyrkit heiluvat, ruuti palaa ja luodit lentelevät, mutta mielestäni se ei ole mitenkään väkivaltaa korostava sarjakuva

Alanen tuo teemaan toisen näkökulman. 

– Tex on edustanut kaikkea sitä, mitä Suomikin teki lähettäessään aktiivisesti rauhanpuolustajia ja korkean tason rauhanneuvottelijoita kriisipisteisiin liittymättä sotilasliittoihin ja niiden harjoituksiin. 

Alasen mielestä huomionarvoista on myös se, että Tex Willerissä intiaaneja henkilöidään. 

– Intiaanit on kuvattu niin sarjakuvissa, elokuvissa kuin tv-sarjoissa usein kasvottomina heimoina. Tex Willerissä he ovat sen sijaan persoonallisuuksia siinä missä valkoisetkin. 

Alasen mukaan Texissä on monesti juonikuvioita, joissa kierot ja kavalat valkoiset yllyttävät omien tarkoitusperiensä mukaisesti intiaaneja sotimaan ja luomaan epäjärjestystä. 

– Klassisen historiallisenkin totuuden mukaan monet valkoiset harrastivat asekauppaa ja trokasivat viinaa, välittämättä siitä, millaisia ongelmia se aiheutti intiaaniheimoille ja ylipäätään koko seudun tasapainolle. 

Texin tarinat sijoittuvat lähinnä 1800-luvun loppupuolen Pohjois-Amerikkaan, mutta niissä liikutaan muillakin mantereilla. Joskus perinteisempiin lännentarinoihin yhdistellään fantasia-elementtejä. 

Texin apuna on usein toinen Texas Ranger, Kit Carson kuten myös Texin poika Kit Willer ja navajointiaani Tiger Jack. Vaasalaisen Tex Willer -asiantuntija Petro Koskimiehen mukaan Tex Willerin yhtenä valttina onkin toverihengen kuvaus. 

Petro Koskimies. Kuva: Koskimiehen kotialbumi.

– Päähenkilöillä on keskenään hyvää sanailua ja velmua huumoria. Vaikka Tex on hahmona jossain määrin yksinäinen ratsastaja, hänellä on myös ystäviä eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Nämäkin sivuhenkilöt seikkailevat tarinoissa satunnaisesti, mikä luo osaltaan lukijalle tuttuuden tuntua. 

Tex Willer on joskus nähty voimaa ihannoivana hahmona. 

– Texissä nyrkit heiluvat, ruuti palaa ja luodit lentelevät, mutta mielestäni se ei ole mitenkään väkivaltaa korostava sarjakuva. Tex on hyville hyvä, ja pahojen hyökätessä hän puolustautuu asianmukaisesti. Sarja on hyvällä tavalla mustavalkoinen, eikä harmaalla alueella liikuta, pohtii Koskimies, joka kehuu myös Texin vivahteikkaita juonikuvioita ja tyylikästä visuaalisuutta. 

Sarjan luoneet Bonelli ja Galleppini kantoivat pitkään päävastuun tarinoista. 

– Sittemminkin Texin tekijöiksi on löytynyt lahjakkaita kirjoittajia ja piirtäjiä. Sarjaa on tehty kunnianhimoisesti, eikä alkuperäistä perintöä olla hukattu, luonnehtii Koskimies, joka omistaa kaikki Suomessa ilmestyneet Tex Willerit ja laajasti myös italiankielistä Tex-tuotantoa. Hänellä on kotonaan Tex Willereitä 20 hyllymetrin verran, yhteensä hieman yli 2000 nidettä. 

Niin kirjojen kuin sarjakuvien lukeminen on vähentynyt Suomessa. Tex Willerinkin lukijakunta on keski-ikäistynyt, mutta myös monet nuorempien sukupolvien edustajat ovat löytäneet klassikkosarjan. Monesti perintö on siirtynyt perheissä isältä pojalle – tai äidiltä tyttärelle. 

– Ainakin takavuosina oli niin, että kun julkisesti väitettiin Texin olevan vain miesten juttu, lukuisat naiset ottivat meihin kustantajiin yhteyttä ja sanoivat, ettei väite pitänyt paikkaansa. Seikkailulukemisto ja villi länsi kiinnostavat monia naisia, Alanen kertoo. 

Myös Tex Willerin suomentajat ovat tehneet hyvää työtä. Heistä on syytä mainita erikseen Renne Nikupaavola (1936-2013), joka oli erityisen taitava ja luova suomen kielen käyttäjä. 

Kuvaavaa on, että Suomessa Tex Willeristä on tehty kolme tietokirjaa. Janne Viitalan laatimien Hornan kekäleet sanoi Tex Willer – ja Täällähän lentää lyijyä! Kaikki Tex Willeristä -kirjojen lisäksi Ilpo Lagerstedt on tehnyt teoksen Minä Tex Willer. 

Tex Willer ei ole vain lännensankari, vaan myös yksinhuoltaja. Hänen intiaanivaimonsa Lilyth kuoli nuorella ikää isorokkoon, jonka pahat valkoiset olivat levittäneet intiaanien pariin. Näin Tex jäi samalla pienen Kit-pojan yksinhuoltajaksi. 

Tarinoissa on kuvattu lähinnä aikaa, jolloin Kit on jo varttuneempi nuorukainen ja on Texas rangerina mukana seikkailuissa. Lapsuutensa Kit Willer – jolla on myös intiaaninimi Pikku Haukka – vietti  navajokylässä – muutamissa tarinoissa on tästä myös pätkiä. Tex halusi pojalleen valkoistenkin koulusivistystä, joten Kit opiskeli nuoruusvuosinaan lähetyskoulussa. 

Varsinkin isän ollessa työtehtävissä kaukana kotoa, pojan kohdalla toteutui nykyisinkin arvostettu näkökulma: koko kylä kasvattaa.