Kuva: Squid Game kolmannen kauden juliste

Squid Game: kolmas kausi julkaistaan 27.6.

Säveltäjä ja musiikkivaikuttaja Kimmo Hakola kirjoitti tappamisen ja pasifismin kajeesta draamasarjassa. Se on herättänyt globaalisti laajaa pohdintaa elämän ja kuoleman sekä ihmisluonteen ja yhteiskunnan arvoista.

Julkaistu 25.6.2025

Netflixin sarja kertoo pahoin velkaantuneista ihmisistä, jotka osallistuvat salaisen järjestön vanhoihin lasten pihapeleihin, joissa panoksena on kuolema tai elämä – tappaminen, kuoleman pelko, rahanhimo on keskeinen osa sarjan dramaturgista pitoa. Voittajaa odottaa lopussa 45,6 miljardin Etelä-Korean wonin palkinto. Tarkastelen esseessäni sarjan käsittelemää tappamisen määrää ja sen suhdetta pasifismiin.

Eteläkorealainen ohjaaja-käsikirjoittaja Hwang Dong-hyuk voi olla vuosien odottelun jälkeen työhönsä erittäin tyytyväinen. Hän hioi käsikirjoitusta ja kuvaussuunnitelmaa pitkään, koska rahoittajia oli aluksi vaikea vakuuttaa sarjan sisällöstä. Lopulta, sarjan ensimmäisen kauden ilmestyttyä vuonna 2021, Squid Game ampaisi Netflix-palvelun katsotuimmaksi ohjelmaksi yli 1,65 miljardilla tunnilla ensimmäisten 28 päivän aikana.

Sarjan suosio on vain lisääntynyt sen edetessä kohti kolmatta kautta, joka ensiesitetään suoratoistopalvelussa kesäkuussa 2025. Nyt ohjaajaa kuunnellaan herkin korvin. Arvovaltainen aikakausilehti Time nimesi hänet 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon vuonna 2022.

Sarja alkaa johdantorituaalien jälkeen shokeeraavasti: Jokaisen pelin häviäjät kuolevat vuorollaan brutaalisti kanssakilpailijoiden silmien alla. Kaikki kilpailijat eivät leikkien todellista luonnetta aluksi sisäistä, mutta taito, jolla Hwang Dong-hyuk rakentaa kauhun hitaasti kasvavan tulimeren, on mestarillinen.

 Hyytävä kilpailu suuresta 45,6 miljardin wonin potista jatkuu kilpailijoiden rakentaessa erilaisia menestysryhmiä. Palkintosumma kasvaa jokaisen kilpailijan kuollessa kartuttaen pottia 100 miljoonalla wonilla. Kilpailuun osallistuu 456 henkilöä, joten lopullinen palkintosumma kertyy heidän määränsä mukaan. Lukusymboli 456 aukeaa hieman sarjan edetessä, mutta numerologisia salaisuuksia ei vielä tiedetä, koska sarjan viimeinen jakso valmistuu vasta tämän vuoden aikana.

 Kilpailussa on sääntöjä, jotka jokainen allekirjoittaa vapaaehtoisesti, hengellään. Tärkein säännöistä on kilpailun keskeyttäminen. Jos demokraattinen enemmistö äänestää kilpailun lopettamisen puolesta, kertynyt rahasumma jaetaan kaikkien kesken.

 Tässä on sarjan ydin: ihminen ei lopulta anna rahan, vallan edessä periksi. Vaikka ystävä, omainen tai rakas kuolee käsiisi, elää meissä peto, joka ajattelee pohjimmiltaan itseään ja haaveilee tiedostamattaan mahdollisuudesta rakastua rahaan, valtaan.

 Sarjan voima tulee sen kyvystä käsitellä yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia ja yksilön kamppailua moraalisten valintojen kanssa.

Squid Game esittelee yhteiskunnan, jossa taloudelliset paineet, epätoivo ja yksilön epäonnistuminen saavat ihmiset osallistumaan traagiseen ja äärimmäiseen peliin, missä tappaminen on keskeinen elementti. Peliin osallistuvat henkilöt eivät ole vain huonossa taloudellisessa tilanteessa, vaan monet heistä kokevat elämänsä olevan jo mennyttä, ja ainoa mahdollisuus selviytyä elämässä – nähdä toivo – on voittaa peli.

Pelissä kuolema on paitsi pelin sääntö, myös olemassaolon perusedellytys; kun joku kuolee, on toisella vielä hetken mahdollisuus olla elossa. Jos pelaaja kuitenkin jatkossa epäonnistuu, hänet tapetaan, ja kuolema on väistämätön seuraus virheestä.

 Sarjan edetessä on huomattavaa, kuinka tappaminen näyttäytyy lähes luonnollisena osana peliä ja rakentuneen yhteiskunnan järjestelmää. Tappaminen ei ole vain fyysinen teko, vaan se liittyy syvempiin kysymyksiin elämän merkityksestä, etiikasta, moraalista ja oikeudenmukaisuudesta.

 Aluksi sarjan maailmassa tappaminen on lähes aseettoman väkivallan ja sokean kilpailun tuote. Koko peli perustuu taloudellisiin voimiin, järjestelmän kasvattamaan yksilön rahanhimoon, joka avaa yksilölle mahdollisuuden kamppailla selviytymisestään tässä maailmassa, jonka järjestelmä vähättelee inhimillistä kärsimystä ja kuolemaa.

 Salainen valtakoneisto, joka pelejä pyörittää, voi sanoa, että jokainen on tullut peliin vapaaehtoisesti – toki heitä on siihen houkuteltu herättäen heidän epätoivoisen sielunsa reseptorit kääntämään elämä voitoksi – mutta kuinka syyntakeeton heikko ihminen voi antaa pantiksi elämänsä, vaikka hänen vapaa tahtonsa tekee päätöksen itsensä turmioksi ymmärtämättä houkutuksen lopullisuutta.

Pasifismi, joka torjuu väkivallan käytön kaikissa muodoissaan, nousee voimakkaana kontrastina sarjan esittämälle väkivallan maailmalle. Pasifismi ei ole vain vastustusta väkivallalle vaan myös elämän kunnioittamista ja pyhittämistä sellaisena kuin se on. Se on moraalinen kanta, joka kieltää tappamisen oikeutuksen kaikissa olosuhteissa ja tuomitsee väkivallan arkipäiväistämisen.

 Sarjan taustalla leijuva kyynisyys yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan luo epätoivoisen jännitteen pasifismin ja väkivallan välillä. Yksi keskeinen kysymys sarjassa on, mitä tapahtuu, kun ihmiset joutuvat valitsemaan oman elämänsä ja toisen elämän välillä.

 Sarjan päähenkilö, Seong Gi-hun, joutuu kamppailemaan oman moraalinsa kanssa, koska hän on osallistunut peliin, joka on perustaltaan odottamattoman väkivaltainen. Väkivallan määrä ja sen toistuva esiintyminen pelissä herättävät päähenkilössä kysymyksen siitä, kuinka pitkälle ihmiset voivat mennä himosta rahaan ilman, että heidän inhimilliset arvonsa rikkoutuvat. Pasifistinen näkökulma elokuvassa olisi se, että väkivalta, jossa tappaminen on keino saavuttaa taloudellista etua, on perusluonteeltaan absoluuttisen väärin.

 Vaikka Squid Game ei ole ideologisesti pasifistinen teos, se kääntää katsojan huomion väistämättä siihen, kuinka väkivallalla on seurauksensa, jotka ulottuvat paljon pidemmälle kuin pelkästään fyysisiin kuolemiin. Tappaminen ei ole vain henkilökohtainen tragedia, vaan se paljastaa syvällisempiä yhteiskunnallisia ja eettisiä kysymyksiä. Kun sarjan hahmot taistelevat hengestään, katsoja pakotetaan pohtimaan, onko tämä kuoleman ja väkivallan kierre väistämätön osa ihmisen elämää ja yhteiskuntaa, vai voisimmeko me lopulta luoda paremman ja väkivallattoman maailman.

 Sarjan toisen kauden loppuvaiheessa, kun Seong Gi-hun päättää valita muiden pelissä mukana olevien pelaajien elämän oman etunsa sijasta, on nähtävissä tietynlainen käänne kohti pasifismia – tai ainakin kohti inhimillistä arvoa ja elämän kunnioittamista. Se, että Seong Gi-hun, joka on pelissä pelannut muiden elämillä, päättää hylätä pelin ja sen tuottaman väkivallan, symboloi pasifistista valintaa väkivallan lopettamiseksi, vaikkakin jälkikäteen hän joutuu vielä kohtaamaan oman osuutensa väkivallasta.

 Squid Game ei esitä väkivaltaa pelkästään henkilökohtaisena valintana, vaan se tarkastelee väkivallan juuria yhteiskunnan rakenteissa. Sarja kuvaa maailmaa, jossa taloudellinen epäoikeudenmukaisuus ja syrjäytyminen ovat väkivallan taustalla, ja se kyseenalaistaa, onko pelissä mukana olevien ihmisten elämä minkään arvoista, jos heidät on ajettu tällaiseen äärimmäiseen tilanteeseen. Tappaminen näyttäytyy sarjassa väistämättömänä osana epäoikeudenmukaisessa järjestelmässä, joka on luonut nämä olosuhteet. Tämä saa katsojan pohtimaan syvällisesti sitä, onko väkivalta todella ainoa tapa ratkaista konfliktit yhteiskunnassa.

 Squid Game käsittelee poikkeuksellisen voimakkaasti väkivallan ja tappamisen teemoja, mutta se myös herättää katsojassa pakenemattomia kysymyksiä moraalista, yhteiskunnallisista rakenteista ja inhimillisyydestä. Pasifismi sarjan kontekstissa toimii väkivallan ja kilpailun kritiikkinä, ja se esittää vaihtoehdon sille, kuinka yhteiskunta voisi toimia ilman väkivallan ja tappamisen hyväksymistä.

 Sarja tuo esiin, kuinka helposti väkivalta voi tulla osaksi yhteiskunnan pelisääntöjä, mutta samalla se muistuttaa siitä, että inhimillisyys ja elämä ovat kaikkein tärkeimpiä asioita, joita on kunnioitettava. Squid Game on näin ollen paitsi tarina selviytymisestä ja väkivallasta myös voimakas kehotus pohtia, kuinka voimme luoda väkivallattoman, oikeudenmukaisemman yhteiskunnan.

 Squid Game -sarjan luoja, Hwang Dong-hyuk, on kertonut, että hän menetti useita hampaitaan ensimmäisen kauden kuvausten aikana. Hänen mukaansa sarjan kuvaaminen oli kaikille erittäin raskasta ja stressaavaa, ja hänelle erityisesti sen vuoksi, että hän oli sekä ohjaaja että käsikirjoittaja. Hwang sanoi, että kuvausprosessi oli niin intensiivinen, että hän joutui työskentelemään pitkään ilman riittävää lepoa ja huolehtimista omasta hyvinvoinnistaan. Tämä oli vain yksi niistä uhrauksista, joihin hän joutui alistumaan sarjan luomisessa.

 Jos katsoo sarjaa normaalia tarkemmin, voi huomata, että se on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia, jotka elävät pintakerronnan mukana omana metatasonaan. Värit, äänimaisemat ja musiikki rakentavat draamaa rikastuttavan maailman, johon voisi syventyä aivan eri tekstinä. Ehkä tämän aika on sitten kun koko sarja on valmis ja tiedetään, että sarjaan ei yllättäen tule uusia kausia.

 Filosofisesti voi ajatella, että ihmisen selviytymisvietti ja epätoivo omasta tulevaisuudestaan suistaa ihmisen äärimmilleen kumuloituneessa elämänvaiheessa äärimmäisiin tekoihin. Squid Gamen hahmot ovat taloudellisesti epätoivoisessa elämänvaiheessa, jossa houkutus epäinhimillisen riskin ottamiseen ilman sääntöjä tulee iholle. Se on kuin itsetuhoinen ajatus: jos en tee sitä, en saa happea, vaikka juuri rationaalinen ihminen ajattelee toisinpäin. Kun ihminen on ahdingossa, hän voi tarttua mihin tahansa oljenkorteen. vaikka se tarkoittaisi toisten uhraamista. Pahimmillaan ahdinko voi muuttaa ihmiset äärimmäisen julmiksi ja epäinhimillisiksi – psykoottisiksi, syyntakeettomiksi.

Raha ei ole pelkkää materiaa – se tarkoittaa yllättäviä mahdollisuuksia, valtaa ja kontrollia omasta elämästä ottamatta huomioon muiden asettamia rajoja. Moni äkkiäveriäs muuttuu epäystävälliseksi, koska toisilla ei ole enää valtaa hänen elämäänsä.  Squid Gamen pelaajille voitto merkitsisi vapautta veloista, sairauksista ja tuhoa siittävästä elämästä. Unelma voi sokaista niin, ettei muiden kärsimys enää tunnu yhtä tärkeältä. Hoitakoon jokainen omat asiansa.

Sarjassa näkyy myös ihmisen yllättävän helposti syttyvä kilpailuvietti ja juonittelu. Kun peli muuttuu henkilökohtaisemmaksi ja panokset kasvavat, pelaajat alkavat nähdä muut esteinä tiellään – eivät ihmisinä. Tämä näkyy erityisesti hahmojen kehittymisessä, kun he aluksi liittoutuvat mutta lopulta pettävät toisensa.

Arjessa fiktion ulkopuolella ihminen ei normaalisti joudu tilanteeseen, jossa hänen täytyy valita toisen ihmisen hengen ja rahan välillä. Mutta kun olosuhteet muuttuvat äärimmäisiksi, voiko moraali yhteiskunnassa hämärtyä? Ovatko väestösuojan eväät enää viikon jälkeen yhteisiä, onko viimeisen matkalipun hinnalla enää rajaa ydinlaskeuman lähestyessä aluetta?  Sarja herättääkin katsojissa monia kysymyksiä oikeista mahdollisista tilanteista tässä viheliäisessä maailmassa tänään.

Squid Game on myös yhteiskunnallinen vertauskuva: se kritisoi kapitalismia, jossa rikkailla on kaikki valta ja köyhät joutuvat taistelemaan hengestään. Kilpailijat ovat kuin työläisorjia, jotka uhraavat kaiken selviytyäkseen, samalla kun eliitti (VIP-hahmot) katsoo ja viihdyttää itseään heidän kustannuksellaan ikään kuin hevoskilpailuissa.

Lopulta sarja kysyy katsojaltaan: Onko raha todella kaiken ahneuden arvoista? Vai onko olemassa asioita, joita ei voi mitata rahassa – kuten elämä, rauha, inhimillisyys ja myötätunto? Voivatko ihmiset ajautua tosielämässä näin pitkälle kuin tässä sarjassa? Miksi sarja koukuttaa katsojia kaikkialla missä se on mahdollista nähdä? Miten sarja tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa nuoriin katsojiin?

Suljemmeko me silmämme tässä tosielämässä, kun näemme pitkän hitaasti etenevän ruokajonon kaupungilla vai olemmeko ylpeitä siitä, että nyt kaikilta leikataan?