Tosien ja väärien väitteiden sekamelska vaikeuttaa oikein toimimista

Sosiaalisessa mediassa esiintyy kaikenlaisia väitteitä.  On virheellisiä ja vihaisia tai kaunisteltuja ja photoshopattuja.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa, johon osallistuvat päättäjät, asiantuntijat ja journalistit, esiintyy myös kaikenlaisia väitteitä. Niitä saattaa siivittää poliittiset motiivit ja osin pyrkimykset hämärtää käsiteltäviä kysymyksiä. Perimmäinen tarkoitus kaikella keskustelulla ainakin demokratian kannalta on lisätä asioiden ja ilmiöiden ymmärrystä, hakea niihin ratkaisuja tai vähintään perustella puheita ja tehtyjä päätöksiä.

Gazan asukkaiden murhaamisen ja näännyttämisen nälkään väitetään monen poliittisen päättäjän mielestä johtuvan Hamasin hyökkäyksestä Israeliin loppuvuodesta 2023.  Oikeampaa on ymmärtää, että tragedialla on pitkä ja kivulias historiansa Israelin valtion perustamisesta 1948 alkaen, jolloin ei otettu huomioon palestiinalaisten asemaa ja oikeuksia. Tragedian kehittymistä on seurattu vuosikymmenet osin sivusta, osin hakemalla poliittista ratkaisua. Osin onnistuen ja sitten taas epäonnistuen.

Ratkaisuksi on esitetty pitkään kahden valtion mallia. Pohjoismaista Islanti, Ruotsi ja Norja ovat tunnustaneet Palestiinan valtion. Myös Suomella on ollut mahdollisuus tunnustaa Palestiinan valtion olemassaolo aina vuodesta 1988 alkaen. Mutta kuten asia ilmaistaan: ”vielä ei ole sen aika”.

Palestiinalaisten meneillään oleva kansanmurha ja väestön pakkosiirtopyrkimykset ovat yksiselitteisesti sotarikoksia. Niin sanotun läntisen arvoyhteisön hiljaisuus sotarikosten suhteen on vain jatkunut, vaikka yhteiset toimintamallit ovat olemassa. Kaksoisstandardit aiheuttavat muun maailman silmissä oikeutettua epäluottamusta länttä kohtaan.

Yhdysvallat toki blokkaa toiminnallaan YK:n mahdollisuudet mutta ei EU:n eikä yksittäisten valtioiden mahdollisuuksia toimia Israelin eristämiseksi.

Suomalaiset evankelisluterilaisen kirkon piispat korostavat, että alueen kriiseissä virheitä ja epäonnistumisia on tehty paljon, ”mutta nyt ei ole niiden arvioimisen aika. Inhimillinen kärsimys on saatava loppumaan, ja meidän kaikkien on kannettava siinä oma osamme.”

Niin piispat, kansalaisaktivistit kuin myös osa poliittisista päättäjistä katsovat, että Suomen hallituksen on tehtävä kaikki voitavansa tulitauon aikaan saamiseksi ja humanitaarisen avun toimitusten mahdollistamiseksi palestiinalaisalueille. Nyt on viimeinen hetki Palestiinan valtion tunnustamiselle.

Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan on sanottu kuopanneen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen lopullisesti. Väite on vähintään puolitotuus, oikeammin suorastaan väärä. Puheet sopimisen ja yhteistyön instituutioiden ”kuolemasta” ovat ennenaikaisia. Elvytystoimet ovat toki aloittamista vailla. Sen sijaan tilalle on alettu kiivaasti rakentaa asevaraista voimapolitiikan järjestystä hyvän ja pahan retoriikalla. Samalla aseteollisuus takoo jättivoittoja, kun uutta ja vanhaa sotateknologiaa ostetaan hintaa kysymättä. Rahat otetaan surutta yhteistyön rakenteilta.

Kuitenkin globaalit haasteet ilmastomuutoksesta, köyhyydestä ja eriarvoisuudesta edellyttävät globaalilta yhteisöltä sopimista. Jos valitaan sotiminen ja yhden osapuolen maailmanherruuden tavoittelu, tulevaisuutta tuskin on. Jos valitaan sopiminen ja rauhanomainen rinnakkaiselo, tulevaisuudella on mahdollisuus.

Tyhjästä ei tarvitse aloittaa. Sopimisen elementit ovat olemassa instituutioina ja sääntöinä. On aika nostaa pöydälle globalisaation aiheuttamat ongelmat ja ratkoa niitä, rajoittaa varallisuuden keskittymistä harvoille ja samalla suitsia suuryritysten – erityisesti miljardöörien – valtaa kansainvälisellä verotuksella, yhteisillä laeilla ja normeilla ja ennen muuta tehdä ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä. Kuluttamisen mielihyvän puhkominen sattuu jokaiseen meistä. Siksi myös Ydinviesti rock-klassikosta Stairway to Heaven.

Maailmanjärjestys järistyksen kourissa – keskustelu Ydin-lehdessä kuin myös laajempana YouTubessa on tarkoitettu ymmärryksen lisäämiseksi ja rationaalisen näkökulman tuomiseksi yksinkertaistavaan hyvän ja pahan taistelun retoriikkaan. Olennaista on ymmärtää, etteivät liioin kansallisvaltiot kuin ihmisetkään voi ajaa omia etujaan toisten kustannuksella loputtomasti, on löydettävä oikeudenmukainen tasapaino.

Historiattomuuden puute vaivaa aikaamme, josta Ydinhenkilöllämme Kalevi Suomelalla on painavaa sanottavaa.  Monia analogioita löytyy menneestä nykyisten tapahtumien ymmärtämiseksi. Menneitä virheitä ei tarvitse toistaa. Suomela katsookin, että Suomen tulee voimakkaasti tukea Yhdistyneitä kansakuntia ja sääntöpohjaista maailmanjärjestystä.

Maailma ei ole kutistunut, vaikka monet tuotteet ovatkin pienentyneet (tosin maksamme niistä entisen hinnan). Siksi haluamme kertoa numeroissamme vähintään välähdyksiä siitä, mitä esimerkiksi Nepalissa ja Serbiassa, Mosambikissa, Kiinassa tai Filippiineillä tapahtuu sen ohella, että asemoidumme voimakkaasti demokratian, oikeusvaltion ja ihmis- ja perusoikeuksien puolelle. Valppaana pitää olla ja siksi Jamie Vesterinen kysyy aiheellisesti: voiko poliisiin luottaa?

Ydin on paperilehti, ei verkossa nopeasti selattava julkaisu. Siksi Ydin-sisältöihin voi palata myöhemminkin. Vaikkapa paljon ajatuksia avaaviin kirja-arvioihin, joita tähän numeroon ovat kirjoittaneet Veli-Matti Huhta, Jouni Huhtanen, Renny Jokelin, Jenny Kangasvuo, Maijaliisa Mattila, Aleksi Okkonen ja Eero Suoranta.

Kurkistamme myös suomalaisen mielenmaiseman melanko: siks oon mä suruinen. Onnen kultareunus on melankoliassakin, kun voi katsella auringonlaskun alati vaihtuvia värejä ja kuulla linnun liverrystä muistutuksena yhteisen luomakunnan ihmeestä – ja että meille ihmisillä on annettu kyky muovata sitä ja päättää vielä, miten. Valinta on yksinkertainen, eikä vaadi mitään tutkintoa. Oman elämän suhteen pätee neuvo sopien, ei sotien. Sama muillekin ja muualle!