Mitä Iranin sota merkitsee Kiinalle?
Tutkija Taru Salmenkari kirjoittaa kuinka ”Iranin sota on muuttamassa geopolitiikkaa ja maailmankauppaa. Kiinasta katsoen kaikki yhdysvaltalaisperäiset media-analyysit eivät pidä paikkaansa.” Salmenkarin huomiot ovat kiinnostavat ja tärkeät etenkin nyt kun hauras rauhansopimus Iranin ja Yhdysvaltojen välillä näyttää toteutuvan. Ydin-essee tuo myös syvyyttä ja kaivattua tiedollista moninäkökulmaisuutta geopolitiikkaan.
Iranin sodan yhteydessä Kiinalle on yritetty sovittaa monenlaisia mantteleita. Kommentaattorit näkevät Kiinan niin Yhdysvaltojen haastajana, Iranin liittolaisena kuin puolueettomana rauhanvälittäjänäkin. Kauppapoliittisesti Kiinasta puhutaan esimerkiksi vakaan maailmanjärjestyksen edustajana tai maailman suurimpana öljyvarastona. Arvioin tässä artikkelissa Kiinan omien tavoitteiden valossa erilaisia rooleja, joihin maa yhdysvaltalais- ja suomalaismedioissa asetetaan.
Joidenkin silmissä Kiina näyttäytyy autoritaaristen maiden, kuten Iranin, kumppanina. Presidentti Joe Bidenin piirien kuvittelemaa autoritaaristen maiden liittoutumaa ei ole olemassa. Kiinan ulkomaansuhteet tai kauppakumppanuudet eivät painotu erityisesti autoritaarisiin maihin. Kiina on suurin kauppakumppani 130 maailman maalle, joiden joukossa on sekä demokraattisia että autoritaarisia maita. Rajanaapurit, joihin Venäjäkin lukeutuu, ovat luonnollisesti erityisasemassa.
***
Kauppasaarto on perinteinen yhdysvaltalaiskeino ideologisten kilpailijoiden heikentämiseksi. Monet kauppasaartoon joutuneista maista ovat öljynviejiä, kuten Venäjä, Iran ja Venezuela. Niiltä kaikilta Kiina on ostanut öljyä, usein merkittäviä määriä, koska monia muita ostajia ei ole.
Kiinan strateginen etu on tasapainottaa valtasuhteita. Ulkopoliittisten periaatteittensa mukaan se tukee taloudellisesti kauppasaarrossa olevien maiden suvereniteettia Yhdysvaltain uhan edessä. Kiina on liian mahtava maa painostettavaksi, joten sille yleensä myönnetään poikkeus kauppapakotteista. Puolustusliitosta ei kuitenkaan ole kyse. Kiinan ei odoteta lähettävän joukkojaan Venezuelan tai Iranin kaltaisten maiden tueksi.
Taloudellisesti yhteistyö kauppasaarrossa olevien maiden kanssa on Kiinalle kannattavaa. Se saa Iranista edullista öljyä Kiinan rakentamia infrastruktuurihankkeita vastaan. Kauppasaarrossa olevan Iranin olisi vaikea rahoittaa niitä itse. Kyseessä on molemminpuolinen taloudellinen hyöty, ei autoritaaristen maiden liitto. Vaikka Kiina ei myy aseita sotaa käyviin maihin, vuosien infrastruktuuriyhteistyö Kiinan kanssa on hyödyttänyt Irania sodassa. Kiinalaissatelliittien välittämä tieto on parantanut Iranin kykyä iskeä tarkasti Yhdysvaltojen tukikohtiin Lähi-idässä.
***
Presidentti Donald Trump näyttää hahmottavan maailman suurena öljypelinä, jossa Yhdysvallat ottaa käskyvaltaansa ulkomaisia öljyvaroja ja tukahduttaa kilpailevat energiamuodot. Jotkut kommentaattorit jälkiviisaasti rationalisoivat Trumpin strategisia tavoitteita tässä pelissä. Heidän mukaansa Iranin sodasta seurannut Hormuzinsalmen sulku vahvistaa Yhdysvaltain valta-asemaa, koska Kiina on riippuvainen salmen kautta kuljetettavasta öljystä. Valtionvarainministeri Scott Bessent yrittää vedota tällä argumentilla Kiinaan, jotta se painostaisi Irania suostumaan Yhdysvaltain vaatimuksiin.
Todellisuudessa laivaliikenteen pysäyttäminen ei ole estänyt Irania myymästä öljyä juuri Kiinaan, koska Iran päästää Kiinaan suuntaavat iranilaistankkerit ja osan kiinalaistankkereista salmen läpi. Määrät ovat tietysti normaalia pienempiä, mutta Kiina on sodan aikanakin onnistunut ostamaan enemmän öljyä kuin se kuluttaa. Argumenttia heikentää sekin, että presidentti Trump ei seiso kyseisen strategian takana. Toukokuisella Beijingin vierailullaan Trump sinnikkäästi kauppasi Kiinalle yhdysvaltalaista öljyä Lähi-idän öljyä korvaamaan.
Argumentti Kiinan haavoittuvuudesta on epärealistinen ja strategisesti typerä. Se ohittaa Hormuzinsalmen sulun vaikutukset Kiinan ulkopuolella. Yhdysvaltain liittolaismaat Aasiassa ja Euroopassa kärsivät öljytuotteiden saatavuusongelmista paljon ennen Kiinaa. Väite myös odottaa yhdysvaltalaisilta autoilijoilta loputonta kärsivällisyyttä polttoaineiden kallistuessa.
Kiinassa ei ole pulaa energiasta, vaikka polttoaineiden hinnat ovat sielläkin nousseet. Ilmastopolitiikka on lisännyt energiaomavaraisuutta ja tehnyt maasta uusiutuvan energian ja sähköisten kuljetusten suurvallan. Kiina tuottaa öljyllä alle 20 % energiasta, saman verran kuin uusiutuvilla energialähteillä. Kiina pumppaa kolmanneksen öljystään kotimaasta ja saa venäläistä maakaasua putkea pitkin. Teollisuus pyörii kotimaisella hiilellä.
Kiinalla on moninkertaiset öljyvarastot Yhdysvaltoihin verrattuna. Asiantuntija-arvioiden mukaan maailmassa on riittävästi varastoitua öljyä Lähi-idän jättämän aukon paikkaamiseksi, mutta valtaosa siitä on Kiinassa. Kiina on täyttänyt öljysäiliönsä pakotteiden alaiselta Venäjältä halvalla ostetulla öljyllä, koska Kiinan hallitus on ymmärtänyt, että jonain päivänä se voi itse joutua Yhdysvaltojen kauppasaarron kohteeksi. Kiina ilmoitti heti Iranin konfliktin alusta säästävänsä öljyvarastonsa kotimaan kulutukseen, joskin se on äskettäin luvannut neuvotella öljypulasta kärsivien Kaakkois-Aasian maiden kanssa mahdollisista toimituksista.
***
Kiinan ennustetaan hyötyvän Yhdysvaltain vaikutusvallan heikkenemisestä Iranin sodan myötä. Arvaamatonta trumpilaista politiikkaa vastaan Kiina näyttäytyy vakaana ja luotettavana voimana, joka tukee vapaakauppaan ja diplomatiaan perustuvaa maailmanjärjestystä. CNN:n poliittinen kommentaattori Fareed Zakaria ennusti, että historian perusteella maailmanvallaksi nousee se, joka keskittyy kehittämään talousmahtiaan, kun hallitseva supervalta ajautuu toissijaisiin sotiin asemaansa ylläpitääkseen.
Eräässä mielessä tämä on totta. Kiinalainen strategiaoppi sanoo, että paras voitto sodassa saavutetaan taisteluitta. Silloin tilanteen parhaiten ennakoinut osapuoli pelaa vastapuolen heikkouksia ja säästää omaa voimaansa tulevaan. Kiina katsoo mielellään sivusta, kun Yhdysvallat heikentää voimaansa ja vierottaa liittolaisiaan etäämmälle valtapiiristään.
Yhdysvaltojen rakentamat liittolaisuudet Kiinan vaikutusvallan rajaamiseksi ovat sekä sotilaallisia että taloudellisia. Se on painostanut Taiwanin, Etelä-Korean ja Japanin mukaan mikrosirujen vientikieltoon, samalla kun se on varustanut näiden maiden sotavoimia. Iranin sodan aikana Yhdysvallat on siirtänyt kalustoa Koreoiden räjähdysherkältä rajalta Persianlahdelle, ja Japani, joka toi yli 90 % käyttämästään öljystä Lähi-idästä, on joutunut pohtimaan öljyn ostamista Venäjältä. Yhdysvaltain vaikutusvalta alueella ei tule Iranin sodan jälkeen olemaan entisensä, joskaan tämä ei automaattisesti tarkoita Kiinan vaikutusvallan kasvua.
Kiinalaiset toivovat, että sota alkaisi irrottaa Eurooppaa Yhdysvaltojen talutusnuorasta. EU on pitkään kipuillut sen kanssa, että Yhdysvallat on painostanut sitä vähentämään suhteitaan tärkeään kauppakumppaniinsa Kiinaan. Tuloksena on ollut mikrosirunvientikieltoja ja sähköautotulleja. Eurooppa taipui esimerkiksi Yhdysvaltojen vaatimukseen eristää Huawei 5G-verkkojen markkinoilta. Kiinassa uskotaan, että itsenäisempi Eurooppa avaisi lisää markkinoita kiinalaiselle teknologiateollisuudelle.
Kuitenkin ajatus suurvaltakilpailusta on hyvin yhdysvaltalaislähtöinen näkökulma. Kiina ei havittele valtiutta yksinapaisessa maailmassa vaan moninapaista järjestystä, jossa Kiinalla on asema, jonka se pitkän historiansa, suuren kokonsa ja valtavan väestönsä vuoksi ansaitsee. Kiina ajaa lisää valtaa Afrikalle, Aasialle ja yleensä globaaliin etelään. Tässä maailmassa Yhdysvallat olisi yhä merkittävä tekijä, mutta ei kykenisi sanelemaan ehtoja muulle maailmalle. Jos Kiina saisi valita, Yhdysvallat vastaisi yhä vapaasta merenkulusta maailman vesillä ja edistäisi vapaakauppaa. Presidenttien tavatessa toukokuussa Kiinan Xi Jinping sanoikin Trumpille suoraan, että maat ovat vertaisia, ei vihollisia, ja hyötyvät hyvistä keskinäisistä suhteista.
***
Vaikka Kiinan geopoliittinen asema nouseekin, Kiina kokee Trumpin ajan arvaamattomuuden epämukavana. Kiinaa huolestuttaa kansainvälisen sääntöjärjestelmän rapautuminen ja sen seurauksena vaikkapa ilmastonmuutoksen kiihtyminen.
Yhdysvaltain ja Iranin sota osuu Kiinan taloudellisen strategian ydinalueisiin. Se rapauttaa Kiinan toivomaa maailmanjärjestystä, joka perustuu globaaliin vapaakauppaan ja moninapaisuuteen. Kiinan talous nojaa vientiin, mihin Iranin sodasta seurannut kuljetuskustannusten nousu ja mahdollinen globaali kulutuskysynnän lasku vaikuttaa negatiivisesti.
Vaikka sodan sivutuotteena Kiinan uusiutuvan energian teknologioiden kysyntä on väkevässä nousussa, toimituskyky riippuu maailmanlaajuisista tuotantoketjuista ja kauppareiteistä. Sota on sulkenut tärkeimmän merireitin vauraaseen Lähi-itään, joka ennen sotaa oli Kiinan nopeimmin kasvavia vientimarkkinoita.
Sota on ongelmallinen myös Kiinan poliittisen tavoitteiden suhteen. Kiina on pyrkinyt tuomaan yhteen alueellisia valtoja moninapaisen maailmanjärjestyksen luomiseksi ja globaalin etelän painoarvon kasvattamiseksi. Tätä tavoitetta varten Kiina on ollut aloitteellinen niin BRICS-maiden yhteisön kuin Shanghain yhteistyöjärjestön luomisessa.
Iranin sota on konkreettisesti asettanut kaksi BRICS-jäsenmaata vastakkain, kun Iran on tuhonnut yhdysvaltalaisiin liittämiään kohteita Yhdistyneissä arabiemiraateissa, jonka johto on osoittanut ymmärrystä Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäykselle. Iran on Shanghain yhteistyöjärjestön ainoa jäsen Persianlahdella, mutta järjestön vuoropuhelukumppaneita alueella on viisi. Kaikkiin niihin Iran on iskenyt ohjuksin. Sota siis synnyttänee kiilaa näiden järjestöjen sisälle.
***
Presidentti Trumpin toukokuinen vierailu Kiinaan osoitti, että Kiinan johdon prioriteetit eivät ole Hormuzinsalmessa. Presidentti Xi Jinping nosti päätavoitteekseen Taiwanin. Vaikka tapaaminen ei saanut Trumpia vastustamaan julkisesti Taiwanin itsenäisyyshankkeita, Trump lykkäsi asekauppoja Taiwanin kanssa. Käytännössä Trumpin kommentit asemoivat Taiwanin aseman uudelleen, koska hän sanoi pyrkivänsä välttämään sodan Kiinan kanssa.
Trump saapui Kiinaan epäsuositun sodan heikentämänä. Trump pyysikin Kiinaa käyttämään taloudellista vaikutusvaltaansa painostaakseen Irania suostumaan Yhdysvaltain esittämiin rauhanehtoihin. Kiina vahvisti vain aikaisemmat vaatimuksensa Iranille avata Hormuzinsalmi rajoittamattomalle laivaliikenteelle. Kiina ei jaa Trumpin hallinnon tavoitetta kieltää Iranilta ydinmateriaalin hallussapitoa ja rauhanomaista ydinteknologiaa, mutta se vastustaa myös Iranin pyrkimystä asettaa pysyvät tullit Hormuzinsalmeen.
Kiinasta käsin Trumpin vierailu oli vain yhden sodan osapuolen vierailu maassa. Viikkoa ennen Trumpia Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi vieraili Beijingissä. Iranin sodan myötä Kiinan asema rauhanvälittäjänä on vahvistunut. Vaikka Pakistan toimii varsinaisena rauhanneuvottelijana, sekä Iran että Yhdysvallat ovat etsineet Kiinalta taustatukea ja välitysapua rauhanneuvotteluissa.
Kiinalle neutraalius tuo arvovaltaa. Sillä on diplomaattisuhteet kaikkiin kolmeen sotaa käyvään maahan, Yhdysvaltoihin, Israeliin ja Iraniin, sekä kaikkiin sotilasiskuja kärsineisiin maihin Persianlahdella. Ulkoministeri Wang Yi on soitellut niin näille tahoille kuin myös Sergei Lavroville ja Ranskan ulkoministerille tilanteen rauhoittamiseksi.
Iranin sota paljastaa kuitenkin Kiinan rauhanvälittämisen rajat. Sen ulkopolitiikan periaate on kunnioittaa kaikkien maiden suvereeniutta ja vaatia rauhanomaisten keinojen käyttämistä kiistojen ratkaisemiseksi. Siksi Kiina on YK:ssa vastustanut sotilaallisia keinoja Hormuzinsalmen laivaliikenteen avaamiseksi. Kiina voi auttaa osapuolia etsimään yhteisymmärrystä, mutta sillä ei ole keinoja tai halua painostaa ketään rauhaan.