Israelin hyökkäyksen 13.6.2025 julkilausuttu tavoite oli tuhota Iranin ydinaseohjelma. Myös Yhdysvallat liittyivät ilmaoperaatioon 22.6 pommittamalla kolmea ydinvoimalaa. Muutamassa päivässä tehtävä sai kuitenkin uusia ulottuvuuksia. Niin pääministeri Benjamin Netanjahu kuin presidentti Donald Trump korostivat vallanvaihdon tärkeyttä Iranissa – mikä on ollut maitten tavoitteena vuosikymmenten ajan.
Pommituksia tervehti erityisesti vuonna 1979 syrjäytetyn shaahin 64-vuotias poika Reza Pahlavi. Hänestä on tullutkin näkyvä hahmo muun muassa manipuloidussa persiankielisessä sosiaalisessa mediassa. Kiinnostavaa on, että Pahlavin paluuta edistävä kampanja hyökkää myös niitä demokratiaa kannattavia maansisäisiä voimia kohtaan, jotka vastustavat paitsi Iranin nykyhallintoa myös itsevaltaisuutta sekä ylipäätään ulkomailta ohjattuja vallankaappauksia.
Ulkovallat ovat toistuvasti yrittäneet edistää niille suopeaa vallanvaihtoa öljyrikkaaseen maahan useista rakenteellisista syistä. Demokratia Iranissa ei ole Saudi-Arabian edun mukaista – se pelkää sitä naapurinaan – eikä Israelin, joka suosii tottelevaa diktatuuria kansanvaltaisen hallituksen sijaan. Sehän saattaisi tukea Palestiinan valtion tulevaisuutta. Suurvalloillakin on omat agendansa. Elämä Iranissa on vain kiristynyt ulkoiseen uhkaan varautumisen vuoksi.
Iranilaiset kysyvätkin: kuinka voimme protestoida demokratian puolesta paetessamme pommeja? (Ydin ytimekäs 3/2025)
Nyt Iranissa on meneillään laajat mielenosoitukset, joissa vaaditaan demokratiaa. Nykyhallinto on ilmoittanut vastaavansa niihin kovalla kädellä. Ilmeistä onkin, että mielenosoittajia on tapettu jo paljon. Ulkopuolisten valtioiden mahdollisen puuttumisen motiivit ovat hyvin erilaiset ja olisivat Iranin valtaa pitäville syy kiristää entisestään otettaan. Demokratia Iranissa voisi olla vaikea myös monelle Lähi-idän monimutkaisen valtataistelun osapuolille.
Pahlavin tapauksessa itsevaltaisuus korvautuisi itsevaltiudella.