Minulta kysytään usein, ajattelenko ihan oikeasti maailmanrauhan olevan saavutettavissa. Eikö se ole utopistista? Kysymys on ymmärrettävä maailmassa, jossa media antaa tilaa peloille, asevarustelua perustellaan turvallisuudella ja tulevaisuuden näkymiä rakennetaan uhkakuvien kautta. Samalla meille uskotellaan, että kaikesta on selvittävä yksin ja epäonnistumisista saa syyttää vain itseään.

Kyllä, maailmanrauhan tavoittelu on utopistista, ja juuri siksi niin tärkeää. Utopialla tarkoitetaan ihanneyhteiskuntaa, ja se, jos jokin on tavoittelemisen arvoista. Maailmanrauha on utopia. Se on vaihtoehto, joka luo toivoa tulevaisuudelle.

Maailman tila saattaa näyttää epätoivoiselta, jolloin usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin voi kärsiä. Hiljaisena kytevä ajatus paremmasta tulevaisuudesta sammuu ja tilalle nousee pessimistinen ajatus, ettei mitään ole tehtävissä. Jos tuntuu, että vaihtoehtoja ei ole, on helppo luovuttaa ja hyväksyä ”brutaali realismi”, jonka mukaan jokainen on vastuussa vain itselleen.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse tyytyä vaihtoehdottomuuteen. Tosiasiassa meillä on toisemme, ja tarvitsemme toisiamme jatkuvasti. Voisi sanoa, että realistisesti vain yhdessä toimiminen voi johtaa muutokseen. Siihen tarvitsemme ajatuksen paremmasta maailmasta – ajatuksen, joka ohjaa toimintaamme, antaa sille päämäärän ja tekee siitä tavoitteellista. Tarvitsemme mielikuvitusta luomaan ja rakentamaan vaihtoehtoja. Tarvitsemme utopioita.

Kaikki hyötyvät, jos uskallamme kuvitella paremman maailman. Ja kun toimimme rohkeasti yhdessä sen saavuttamiseksi, utopistiset ajatukset alkavat näyttää epäilijöillekin mahdollisilta. Rauhan utopian kauneus on siinä, että kaikki voivat kuitenkin sen allekirjoittaa. Silti kuvitellaan, että on ikään kuin kypsää tyrmätä maailmanrauhan tavoittelijat haihattelijoina. Tänä päivänä todellista rohkeutta on uskaltaa unelmoida.

Maailmanrauha on mahdollinen vain, jos uskomme sen olevan ja toimimme yhdessä sen saavuttamiseksi.

Kirjoittaja on Sadankomitean puheenjohtaja.