Kiina tekee lännen likaiset työt

Eero Suoranta

Kiinalaiset maksavat talouskasvun ja länsimaisen kulutuksen hinnan ympäristötuhoina. Ongelmien ratkaiseminen on myös suomalaisten vastuulla.

Markus Spring_flickrIlta-Sanomien nettisivuilla ilmestyi helmikuussa uutinen otsikolla: “Maailman pelottavin fakta Kiinasta” − mitä väliä suomalaisen teoilla on?

Lainaus viittasi Time-lehden artikkeliin, joka kertoi Kiinan nyt polttavan melkein yhtä paljon hiiltä kuin koko muu maailma yhteensä. Ilta-Sanomat veti tästä sen johtopäätöksen, että suomalaisten ympäristöteot ovat ”isossa kuvassa vain ympäristökosmetiikkaa”.

Näkemys ei ole uusi. Kiinan valtava väestö ja elintason kasvu ovat herättäneet monissa kysymyksen siitä, voidaanko ilmastonmuutokseen tai suuriin ympäristöongelmiin vaikuttaa Suomesta käsin. Mitä hyödyttää vaihtaa vähemmän kuluttavaan autoon tai ekosähköön, kun Kiinaan on syntynyt maailman suurimmat automarkkinat ja se kuluttaa valtavat määrät fossiilisia polttoaineita?

On totta, että yksittäisen kuluttajan valinnat eivät pelasta ympäristöä. Kiinan päästöt eivät kuitenkaan ole suomalaisten elintavoista erillinen ilmiö. Molemmat ovat osa kansainvälistä työnjakoa, jossa Kiina ja muut halpatuotantomaat tekevät lännen puolesta sen saastuttavat työt.

Kiinan ympäristöongelmia voisi todennäköisesti listata loputtomiin. Viime aikoina niistä näkyvimmäksi on noussut kaupunkeja peittävä savusumu, joka on sekoitus pakokaasuja sekä tehtaiden ja hiilivoimaloiden päästöjä. Savun sisältämät pienhiukkaset haittaavat hengitystä ja lisäävät riskiä sairastua esimerkiksi syöpään.

Jokiin ja rannikkoalueille taas päätyy muun muassa tonnettain raskasmetalleja ja öljyjä sekä niitäkin enemmän muovijätettä. Vesistöjen ja pohjaveden saastuminen pahentaa myös pohjoista Kiinaa vaivaavan kuivuuden vaikutuksia.

Lisäksi maaperään kertyneet raskasmetallit ja muut myrkylliset aineet uhkaavat monin paikoin maanviljelyä ja kiinalaisten ruokaturvaa. Muita ongelmia ovat muun muassa luonnonvarojen tuhlaaminen sekä eläinten ja kasvien elinympäristöjen tuhoutuminen.

Kiinan ongelmat ovat tarpeeksi suuria vyöryäkseen sen rajojen ulkopuolelle. Meriveteen päätyvät ympäristömyrkyt kertyvät kaloihin ja muihin mereneläviin, kun taas ilmansaasteet liikkuvat tuulten mukana maasta toiseen. Viime talvena Japanissa annettiin ensimmäiset varoitukset länsinaapurista peräisin olevista pienhiukkasista.

Maailmanlaajuisempi ongelma on kiinalaisen teollisuuden ja kulutuksen vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Kiina on jo ohittanut Yhdysvallat maailman suurimpana hiilidioksidipäästöjen tuottajana. Muutos johtuu Kiinan suuresta väestöstä, elintason nopeasta kasvusta ja lähinnä hiilivoiman varaan rakentuvasta energiantuotannosta.

Luetullut ongelmat eivät ole jääneet huomaamatta maan kansalaisilta, jotka pelkäävät niiden vaikutuksia omaan terveyteensä ja toimeentuloonsa. Viime vuosina ympäri Kiinaa on järjestetty paikallisten ympäristöongelmien vastustamiseksi mielenosoituksia, joista suurimpiin on osallistunut yli 10 000 ihmistä. Mielenilmausten takia tehtaita on suljettu ja ympäristöä uhkaavia projekteja peruttu.

Myös Kiinan johtajat ovat alkaneet huomata nykymallin kestämättömyyden. Pääministeri Li Keqiang muun muassa julisti maaliskuussa, ettei maan pidä tavoitella talouskasvua ympäristön kustannuksella. Syynä uuteen linjaan lienevät sekä kansalaisten tyytymättömyys että ympäristötuhojen aiheuttamat taloudelliset vahingot.

Kesäkuussa Kiinan hallitus ilmoitti joukosta ilmanlaadun parantamiseen tähtääviä uudistuksia, joiden tarkoituksena on muun muassa lisätä paikallisviranomaisten vastuuta ilmanlaadusta ja tehdä ympäristörikollisten oikeuteen haastaminen helpommaksi.

Vaikka Kiinassa on jo olemassaolevia lakeja ympäristön suojelemiseksi, valvonnan puutteiden vuoksi lakien rikkominen tulee usein yrityksille niiden noudattamista halvemmaksi.

Kiina on myös valmis käyttämään rahaa ympäristöongelmiensa ratkaisemiseen. Kesäkuun uudistusten yhteydessä Kiinan hallinto lupasi käyttää ilmanlaadun parantamiseen seuraavien viiden vuoden aikana 275 miljardia dollaria – summa, joka vastaa Hong Kongin bruttokansantuotetta. Kiina myös muun muassa investoi uusiutuviin energiamuotoihin enemmän kuin mikään muu maa.

Toimet eivät kuitenkaan ole välttämättä tarpeeksi suuria ongelmien kokoluokkaan nähden. Hallinnon salailun takia kansalaiset eivät myöskään voi valvoa lainsäädännön toteutumista, jolloin ympäristöteot saattavat jäädä puheiksi. Käytännössä talouskasvu voi edelleen olla Kiinan johdolle kaiken muun varjoonsa jättävä ykkösprioriteetti.

Väite, jonka mukaan suomalaisten ympäristöteot ovat pientä näpertelyä Kiinan valtaisien päästöjen rinnalla, olettaa niiden välille selkeän kahtiajaon: on suomalaisia ja kiinalaisia ympäristöongelmia. Tällaisessa vertailussa Kiinan ongelmat ovat tietysti suurempia, niin kuin myös sen edustama uhka ilmastolle.

Todellisuudessa raja kiinalaisten ja länsimaisten päästöjen välillä ei ole niin yksinkertainen. Vaikka Kiinan johto haluaakin lisätä kotimaista kysyntää, merkittävä osa Kiinan teollisuudesta on edelleen keskittynyt valmistamaan kulutustuotteita länsimaisille kuluttajille. Kansainvälisten ilmastosopimusten perusteella tästä tuotannosta syntyvät päästöt laitetaan kuitenkin Kiinan piikkiin.

Länsimaisten ilmastotalkoiden kannalta mittaustapojen eroilla on väliä. BBC uutisoi huhtikuussa, että Ison-Britannian ilmastopäästöt eivät olekaan laskeneet vaan kasvaneet kahden viime vuosikymmenen aikana, toisin kuin aikaisemmin luultiin. Päästöjen nousu paljastuu, kun otetaan huomioon tuontitavaran kulutus.

Kulutuksen päästöjä on vaikeampi arvioita kuin tuotannon, mutta tutkijoiden mukaan maailmanlaajuisesti noin neljännes hiilidioksidipäästöistä syntyy valmistettaessa tuotteita vientiin. Samalla toki kuluu myös luonnonvaroja ja syntyy muitakin päästöjä.

Voidaan myös kysyä, missä määrin länsimaat ovat vastuussa Kiinan kasvavan keskiluokan ja sen kulutustottumusten aiheuttamasta paineesta ympäristölle? Jos länsimaiset yritykset markkinoivat kiinalaisille koko ajan uusia tuotteita, eivätkö ne ole vähintään osasyyllisiä kulutuksen kasvusta johtuviin ongelmiin?

Vaatii aikamoista tekopyhyyttä suhtautua Kiinaan sekä valtavana markkina-alueena että vastuuttomasti kuluttavana resurssisyöppönä – varsinkin, kun länsimaalaisten oma kulutus on kaukana kestävästä.

Päästöjen ulkoistaminen ei ole pelkästään länsimaiden käyttämä strategia. Kesäkuussa PNAS-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan myös Kiinan sisällä saastuttava teollisuus hakeutuu köyhemmille alueille halvan työvoiman perässä. Puhutaan myös ”syöpäkylistä”, joihin saastuttavia tehtaita on keskitetty kaupunkien puhtaana pitämiseksi.

Kiinalaisten elin- ja palkkatason noustessa sekä ympäristöongelmien pahentuessa myös Kiinan köyhemmät alueet voivat käydä halpatuotannolle liian kalliiksi. Tutkijat pelkäävätkin, että tulevaisuudessa Kiina saattaa edelleen ulkoistaa päästöjään sitä itseään köyhempiin maihin. Tällöin niiden vähentämisestä tulee entistäkin vaikeampaa.

Mitä länsimaat sitten voivat tehdä, jotta tilanne ei lipeäisi käsistä? Ensimmäinen keino on maiden oman kulutuksen vähentäminen esimerkiksi verotuksen avulla. Tällä on päästöjen ehkäisemisen lisäksi merkitystä länsimaiden uskottavuuden parantamisessa – kiinalaiset eivät usko lännen olevan vilpittömästi huolissaan ympäristöstä, elleivät näe länsimaalaisten kantavan omaa korteaan kekoon.

Toinen keino on puuttua päästöjen ulkoistamiseen pakottamalla länsimaiset yritykset avaamaan alihankintaketjunsa ja kehittämällä entistä tarkempia mittareita ulkoistetuille päästöille. Tuotannon siirtämistä valvonnan ulottumattomiin voidaan ehkäistä myös hiiliveroilla ja tullimaksuilla niille tuotteille, joiden valmistusoloja ja ympäristövaikutuksia ei tiedetä.

Länsimaiden on myös käytettävä hyväkseen Kiinan johdon halu toimia ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ja tarjottava sille omaa asiantuntemustaan. Monet Kiinan ongelmista ovat samoja, joita kehittyneet maat kohtasivat oman teollistumisensa aikana. Teknologiavaihdon ja viennin edistämisessä ympäristön suojelemisen pitäisi olla etusijalla.

Yksittäisen suomalaisen mahdollisuudet ratkaista maailman ympäristöongelmia eivät ole järin suuret, mutta tuskin ne ovat pienemmät kuin yksittäisen kiinalaisenkaan. Suomi ei myöskään ole maailman mittakaavassa pieni ja voimaton valtio, vaan vauras ja teknologisesti kehittynyt teollisuusmaa. Sellaisen on vastuutonta käyttäytyä ikään kuin sen teoilla ei olisi väliä.

Kirjoittaja opiskelee Itä-Aasian tutkimusta Helsingin yliopistossa.

Kuva: Markus Spring/Flickr