Kolumni: Vihapuheella on usein naisen kasvot

Salla Nazarenko

Yleisradion ansiokas “Me tiedämme missä asut” -kampanja käsitteli vihapuhetta. Sen 17:stä kasvoillaan esiintyneestä haastateltavasta 11 oli naisia ja miehiä kuusi. Satunnainen otos, mutta paljonpuhuva. Kaikki olivat kokeneet vihapuhetta, uhkailua ja aggressiota, mutta miesten ja naisten saamassa palautteessa oli eroa.

IMG_4479

Verkossa häirityt naiset saavat järjestään ulkonäköönsä ja seksuaalisuuteensa viittaavia viestejä. Neekerihuora.  Somalien nussima.  Läski ja ruma. Kuka sua edes panee?

Internet ja erityisesti anonyymit keskustelupalstat siellä ovat räjäyttäneet vihapuheen käsiin luomalla sille loputtoman foorumin. Samanmieliset löytävät toisensa, kaikkea verkkosisältöä on mahdotonta moderoida − eikä niin edes pidä tehdä.

Rikoslaki määrittelee vihapuheen vähemmistöryhmiä leimaavaksi ja halventavaksi puheeksi, joka voi myös yllyttää väkivaltaan kyseisiä ryhmiä kohtaan. Vihapuhe verkossa on määritelty kansainvälisessä raportissa laajemmin: verkkovihaa on rasismi, antisemitismi, uskonnollinen kiihkoilu, homofobia, poliittinen viha ja paljon muuta − sekä naisviha.

Tilanne verkossa on johtanut siihen, että moni julkinen keskustelija yksinkertaisesti välttelee itseensä liittyvien keskustelujen lukemista. Pahimmillaan vihapuhe kuitenkin johtaa itsesensuuriin ja pelkoon. Tutkija ei enää halua antaa lausuntoja medialle, sillä vainoavat viestit ovat liikaa.

Nuorisotutkija Veronika Honkasalo totesi Vihapuhe  sananvapautta kaventamassa -kirjan julkaisuseminaarissa marraskuussa 2013 vieneensä yhden tekstiviestin poliisille. Poliisi totesi, että uhkausviestille ei voi mitään tehdä, jos siinä ei määritellä tarkkaan, milloin uhkaaja tulee tappamaan uhrinsa. Uskomatonta, mutta totta: me olemme anonyymien kiusaajien armoilla.

Yleisesti myös koetaan, että journalismi edistää verkon vihapuhetta. Erityisesti julkisten keskustelijoiden rasistiset lausunnot revitellään suurin otsikoin, klikkausjournalismi takaa niille jättiyleisön,  ja keskustelijat ovat valmiina.

Miten sitten vihapuhe ja naiset − erityisesti naisen ulkonäkö ja seksuaalisuus − limittyvät toisiinsa? Asiaa pohdiskeli ansiokkaasti tutkija Jemima Repo Helsingin Sanomien Vieraskynässä elokuussa 2011. Repo huomautti, että joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin ajatusmaailma sisälsi rasismin ja muukalaisvihan lisäksi naisvihaa ja antifeminismiä.

Breivikin manifestissä muun muassa lainataan äärioikeistolaista norjalaista bloggaajaa, jonka mukaan Euroopan “tuhoisa maahanmuuttopolitiikka” johtuu osittain naisista ja feministeistä. Breivikin lainaamien ajattelijoiden mukaan hyvinvointivaltion politiikka on feminististä ja johtanut naisten siveettömyyteen, miesten naisellisten piirteiden lisääntymiseen ja avioliiton rappeutumiseen.

Mielenkiintoista kyllä, myös Vihapuhe sananvapautta kaventamassa -kirjaan kirjoittaneet tutkijat löysivät aggressiiivista keskustelua muun muassa Vauva- ja Kaksplus-lehden keskustelupalstoilta. Vaikkeivat tutkijat varsinaisesti naisvihaa etsineet, verkkokeskustelujen ilmaisuissa käytettiin muun muassa ämmittelyä ja haukuttiin “naisen logiikkaa, johon yhdistyy feminismi ja vasemmistolainen epätasa-arvon ideologia”.

Myös journalismin käytännöt tukevat ajattelua, jossa naisen ulkonäöllä on merkitystä. Olen itse kirjoittanut paljon naistenlehtiin − muistan kyllä kuvailuni “hauraan kauniista viulistista” ja “nukkemaisesta Tarja Turusesta”. Niin vain kuuluu tehdä, ja sitä lukijat myös odottavat: estetiikkaa, kuvailua, tarinoita menestyneistä naisista.

Naistenlehdillä on suuri lukijakunta, eli me myös haluamme lukea (naisjulkkisten) ulkonäöstä. Mutta onko tämä harmittoman oloinen kirjoittelu vaarallista? Tuemmeko sillä rakenteita, joissa nainen on liian usein ulkonäkönsä ja seksuaalisuutensa summa ja potentiaalinen kiusaamisen kohde?

Vihapuheesta verkossa tuskin pääsee koskaan täysin eroon. Sitä voisi  kuitenkin suitsia ja vähentää. Eräs tapa olisi lisätä omalla nimellä tapahtuvaa kirjoittelua. Anonymiteettiä verkossa ei voi sinänsä lopettaa − on asioita, joista täytyy voida keskustella nimettömästi.  Olisi kuitenkin hyvä korostaa sitä, että verkossa tapahtuva keskustelu jää elämään, ja keskustelupalstojen rekisteröinnissä olisi syytä vaatia omaa nimeä.

Vihapuhe sananvapautta kaventamassa -kirjan kirjoittajat myös kannustavat verkkolehtien keskustelupalstojen sekä keskustelufoorumien ylläpitäjiä kertomaan reunaehdoistaan avoimemmin. Kaikenlaista sananvapautta ei voida tukea. Kirjassa haastatellut moderaattorit sanoivat asettavansa vastakkain yhtäältä keskustelijan lähtökohtaisesti rajoittamattoman sananvapauden ja toisaalta uutismedian tai keskustelufoorumin julkaisuvapauden.

Rasismista, naisvihasta ja verkkokiusaamisesta siis voi ja saa irtisanoutua.

Kirjoittaja on Viestintä ja kehitys -säätiö Vikesin toiminnanjohtaja.