Milloin koittaa saudikevät?

”Meillä ei ole demokratiaa eikä oikeuksia, mutta rahaa meillä on.”

Saudi-Arabia nousi syksyllä otsikoihin sen kieltäydyttyä YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä sen jälkeen, kun maa oli jo valittu neuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Saudi-Arabiassa monet muutkin asiat hoidetaan yhtä poukkoilevasti, tästä Liisa Liimatainen antaa monia esimerkkejä uudessa kirjassaan.

Maata hallitseva kuningashuone yrittää tasapainotella uudistuksia vaativien ja vielä nykyistäkin hallintoa jyrkempää islamismia haluavien välillä: se tekee päätöksiä uudistuksista miellyttääkseen niitä haluavia, mutta ei kerro niistä toivoen, etteivät jihadistit kuulisi asiasta.

Saudi-Arabian toiset kasvot on yksi syksyn kiinnostavimmista kirjoista. Pelkästään kirjan kannen näkeminen havahduttaa huomaamaan, että Lähi-idässä on ainakin yksi maa, jossa kansa ei marssi kaduilla arabikevään hengessä. Sen tuulet ovat puhaltaneet myös Saudi-Arabiaan, mutta muutospaineet eivät purkaudu samalla tavalla kuin naapurimaissa.

Kirja avaa lukijalle oven suljettuun maahan. Tämä on kirjan paras anti. Liimatainen raportoi tekemänsä haastattelut uutistoimittajan uutteruudella. Kerronta on niin elävää, että lukija kokee istuvansa itsekin kuuntelemassa saudinaisia ja – nuoria. Toisaalta kirjasta puuttuu kartta ja perustietolaatikko, jotka olisivat auttaneet aihetta tuntemattoman lukijan pääsemään sisälle asiaan.

Kaikki saudit eivät aja Rolls Royceilla, vaan lähes puolet kansasta elää köyhyydessä. Valtavat tuloerot ovat yksi maan monista paradokseista.

Kaikella kunnioituksella saudeja kohtaan, he vaikuttavat olevan laiskaa väkeä. Vaatiessaan lisää oikeuksia he haluavat pitää kiinni entisestä mukavasta elämästään.

Saudi-feministit pitävät maataan suurena vankilana, koska edes professorinainen ei voi kävellä kadulla ilman holhoojaa, autolla ajamisesta puhumattakaan. Samaan aikaan he pitävät filippiiniläistä kotiapulaista perusoikeutenaan, samoin sitä, että aviomies maksaa kaikki perheen kulut ja vaimon palkka on hänen yksityisasiansa.

Toinen paradoksi on korkea paikallisten asukkaiden työttömyys samaan aikaan, kun maassa on valtavasti vierastyöläisiä: Saudi-Arabiassa asuvasta 29 miljoonasta ihmisestä yhdeksän miljoonaa ovat ulkomaalaisia työntekijöitä. Nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi saudien osuutta työntekijöistä yritetään nostaa.

Esimerkiksi terveydenhuollossa on tavoitteena, että viisi prosenttia sairaanhoitajista olisi saudeja. Sairaanhoitajan raskas ammatti ei kuitenkaan kiinnosta saudeja ja työnantajat lähes joka alalla palkkaavat mieluummin hyvän työmoraalin omaavia filippiiniläisiä, intialaisia ja bangladeshilaisia.

Liimatainen pohtii, johtavatko pinnan alla olevat paineet muutoksiin ,ja miten maan ajautuminen levottomuuksiin vaikuttaisi öljyn maailmanmarkkinahintaan? Onhan Saudi-Arabia yksi maailman tärkeimmistä öljyntuottajista. Se on pienestä asukasmäärästään huolimatta erittäin tärkeä maa, jonka tilanteen vaikutus öljyn hintaan on vain yksi potentiaalisista, kansainvälisistä muutosvaikutuksista.

Arabikevät on jo muuttunut arabitalveksi ja nostanut Muslimiveljeskuntaa lähellä olevat islamistihallitukset valtaan monessa maassa, jossa kansa lähti pari vuotta sitten kaduille vaatimaan demokratiaa ja vapautta.

Tällä hetkellä jännitteet lisääntyvät Lähi-idässä sunni- ja shiia-muslimien välillä.

Saudi-Arabia on tärkeä sunnirintaman rahoittaja. Shiia-puolella vastaava rooli on Iranilla, mistä Liimatainen on myös kirjoittanut kirjan, pari vuotta sitten ilmestyneen [kursv.]Iran: Huntu ja haaste − Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa.

Jos Saudi-Arabian muutospaineet johtavat levottomuuksiin, ne vaikuttavat öljyn hinnan nousun lisäksi sunni- ja shiiarintaman valtasuhteisiin Lähi-idässä, kun sunnien Saudi-Arabiasta saama rahoitus vähenee.

Tosin shiia-puolella ollaan samassa tilanteessa, sillä myös Iranin hallitus kamppailee kotimaisen opposition vaatimusten paineessa – muutokset Iranissa tai sen tärkeimmässä liittolaismaassa Syyriassa voivat heiluttaa shiioja valtatasapainossa alemmaksi.

Saudinuorten tyytymättömyys tulee kirjassa esille jatkuvasti. Yksi Saudi-Arabian paradokseista on internetin suosio todellisen elämän ollessa erittäin rajoitettua. Puolet maan internetin käyttäjistä on hankkinut Twitter-tilin, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa. Uudistusvaatimukset leviävät nimenomaan sosiaalisen median välityksellä.

Viranomaisilla ei ole keinoja rajoittaa Twitterissä käytävää keskustelua, eivätkä he yritäkään sitä, sillä kynnys siirtyä virtuaalimaailmasta kaduille vaatimaan muutoksia on korkea. Tätä eroa kuvaa Liimataisen haastattelema radikaali asianajaja, jolla oli 10 000 Twitter-kontaktia.

Viranomaiset eivät välittäneet siitä, mutta kun hänen kotiinsa alkoi tulla vieraita säännöllisesti samana viikonpäivänä, ovelle ilmaantui myös poliisi ja sähköt alkoivat katketa vieraiden saapuessa. Saudi-Arabiassa ei saa järjestää tilaisuuksia, jotka voidaan tulkita poliittisiksi kokoontumisiksi.

Puolueiden perustaminen on kielletty ja yhdistysten perustaminen vaikeaa. Siksi väestöllä ei ole kokemusta järjestäytymisestä tai toiminnan organisoimisesta. Saudi-Arabian alueet ovat keskenään hyvin erilaisia ja klaaneilla on paljon valtaa. Siksi muutospaineet voivat johtaa asukkaiden toivomien parannusten sijasta kaaokseen ja jopa maan hajoamiseen.

Saudi-Arabiassa ei ole kuningashuoneen lisäksi mitään koossa pitävää voimaa, ei edes vahvaa armeijaa. Kuningashuone pitää tietoisesti armeijan pienenä ja perustaa maan puolustuksen Yhdysvaltojen liittolaisuuden varaan, koska se pelkää sotilasvallankaappausta.

Liimataisen kirjasta välittyy kuitenkin optimismi siitä, että ennemmin tai myöhemmin tulevat muutokset ovat myönteisiä. Mutta toinenkin suunta on mahdollinen. Saudi-Arabian tilanne on jo lähtökohdiltaan erilainen kuin monien muiden Lähi-idän maiden: siellä on jo konservatiivinen wahhabilainen hallinto ja perustuslain sijasta maata hallitaan sharian mukaan.

Esimerkiksi Egyptissä ja Tunisiassa aiempien diktatuurien valta perustui ei-uskonnolliseen lainsäädäntöön, josta siirryttiin islamistiseen malliin. Miten muuttuu maa, jota hallitaan jo islamin lakien mukaan?

Saudi-Arabian kuningashuone yrittää tasapainotella uudistajien ja jihadistien välillä. Kehityssuunta nykyistäkin epädemokraattiseen suuntaan on mahdollinen, vaikka Liimatainen arvioi sitä melko vähän. Syyriassa ja Irakin Mosulin alueella al-Qaidan jihadistit hallitsevat [kursv.]de facto osaa maasta, Saudi-Arabiassa sen sijaan jihadisteja on vankiloissa, mutta kukaan ei tiedä paljonko yksityishenkilöt antavat rahaa al-Qaidalle.

Kansainvälisten vaikutusten lisäksi levottomuuksilla olisi Saudi-Arabian sisällä erilaiset vaikutukset kuin muissa alueen maissa. Jos siellä syntyisi verinen sisällissota, ulkomaalaiset työntekijät pakenisivat henkensä edestä. Kuka silloin pyörittäisi Saudi-Arabiaa?

Ehkä tämän ajatteleminen saa useimmat saudit vaikenemaan – ne, jotka ovat onnistuneet saamaan asunnon ja valtion viran, haluavat pitää kiinni leppoisasta elämästään. Siihen kuuluu lyhyet työajat ja työ, joka ei rasita, ilmastoitu auto, filippiiniläinen kotiapulainen, korkeatasoinen terveydenhoito ja mahdollisuus päästä ulkomaille opiskelemaan. Mukaan voi vielä ottaa valtion kustannuksella puolison, lapset ja kotiapulaisen.

Kirjoittaja on Lähi-itään ja kurdikysymyksiin erikoistunut vapaa tutkija.