Turvaan

Kolmekymppinen Asmaa, jonka tapasin viimeisimmällä käynnilläni Syyriassa heinä-elokuussa, on Darayyan kaupungin asukas. Kaupunki sijaitsee Etelä-Syyriassa ja on tunnettu paikkanna, jossa apostoli Paavali koki kääntymyksensä.

Rajun konfliktin seurauksena nainen on kuitenkin joutunut lähtemään kotikaupungistaan ja pakenemaan opposition hallussa pitämään pohjoissyyrialaiseen Al Babin kaupunkiin, joka on turvallisempi paikka hänelle ja hänen perheelleen.

Monet muista kaupungeista paenneet ihmiset, kuten Asmaa, ylistävät kohtaamaansa vierainvaraisuutta – mutta nykyään kaikki kaupungissa kärsivät päivittäisten perustyydykkeiten puutteesta.

”Sen jälkeen kun veljeni oli osallistunut mielenosoituksiin, hallinnon joukot murtautuivat sisään taloomme ja veivät 25-vuotiaan veljeni, keskellä yötä ja varoittamatta. Emme uskaltaneet kysyä, minne hänet oli viety. Muutaman kuukauden kuluttua hän tuli takaisin kotiin”, Asma kertoi ja puhkesi kyyneliin.

Asma kertoi, että veljen hampaat ja oikea käsi olivat murtuneet. Häntä oli kidutettu. Asma pelästyi omien lastensa puolesta ja päätti paeta. Hän myi korunsa, jotta pystyi lahjomaan sotilaat päästäkseen pakolaisleirille.

Asma kertoi, että ”Matka tänne oli uskomattoman vaarallinen, ja nyt, täällä, kärsimme ilmavoimien päivittäisistä kranaatti-iskuista. Meillä ei ole turvaa, ei koulutusta, olemme kuin eläimiä. En halua mennä pakolaisleirille ulkomaille: elämä siellä on vielä pahempaa kuin täällä.”

Kun käänsin katseeni hänen tyttäreensä, tämä sanoi viattomasti: “Setä, kärsivätkö ihmiset Suomessakin niin kuin me täällä?”

Kuultuaan loputtoman joukon näitä pakolaisten synkkiä tarinoita tulee tietoiseksi siitä, että kiihtyvä pakolaisongelma johtuu paljolti YK:n lamaannustilasta asian edessä. Vaikeudet tarjota apua pahentavat tilannetta. On myös ilmeistä, että YK:n ihmisoikeusjulistuksen toteutuminen on vajaavaista.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPWC voitti tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon. Valinnassa painoivat vahvasti Syyrian sisällissota ja se, että OPWC edisti kemiallisten aseiden hävittämistä ja osallistui Yhdysvaltain hyökkäyssuunnitelman hillitsemiseen.

Kemiallisissa iskuissa kuolleiden määrä on kuitenkin korkeintaan 1400 ihmistä, mikä on noin prosentti maaliskuussa 2011 alkaneessa Syyrian kansannousussa surmansa saaneista. Eikä tarina pääty tähän, vaan jatkuu monen silmin ilman toivoa.

Syyrian hallinnon tekemä sopimus siirtää kemialliset aseet kansainvälisen yhteisön haltuun ei ole tuonut käänteentekevää ratkaisua: se jatkoi taistelua osapuolien välillä. Sen lisäksi, että sota sopimuksen jälkeenkin jatkuu ja kiihtyy, kemialliset iskut ovat vallanneet mediatilan ja vieneet huomion pakolaiskriisistä.

Muut maat ovat unohtaneet Syyrian pakolaisongelman, tai sitten ne ovat jättäneet sen tarkoituksella huomioimatta vastuun karttamiseksi. Maailman huomio on keskittynyt kemiallisten aseiden tuhoamiseen. Miten? Missä? Milloin? Sen sijaan vakavia tarjouksia pakolaiskatastrofin päättämiseksi ei ole esitetty.

Syyrian humanitaarisen kriisin syvyys on lähes käsityskyvyn ulottumattomissa. Syyrialaisia pakolaisia on toiseksi eniten maailmassa afgaanien jälkeen. YK:n viimeisimmän raportin mukaan yli kaksi ja puoli miljoonaa syyrialaista on paennut maasta vuoden 2011 maaliskuun jälkeen.

Nykyisellään maasta lähtee melkein viisi tuhatta ihmistä jokaikinen päivä. Lisäksi Syyriassa on yli viisi miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Nämä numerot sisältävät luonnollisesti vain virallisesti rekisteröidyt pakolaiset, jotka joko ovat pakolaisleireillä tai joilla on pakolaisstatus.

Pulmat pakolaisten määrän arvioimisessa alkavat, kun yritetään ottaa huomioon rekisteröimättömät ja laittomat pakolaiset Syyrian naapurimaissa ja muualla. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on arvioinut, että 97 prosenttia rekisteröidyistä pakolaisista on naapurimaissa, enimmäkseen Turkissa, Libanonissa, Irakissa ja Jordaniassa.

Esimerkiksi Libanonissa, jonka väkiluku on vain 4,3 miljoonaa, on 1,3 syyrialaispakolaista. Pakolaisten määrän kasvaessa päivä päivältä nämä maat ovat alkaneet asettaa erilaisia rajoituksia maahantulolle talouteen, politiikkaan, turvallisuuteen, infrastruktuuriin ja sosiaalisiin kysymyksiin liittyvistä syistä.

Esimerkiksi Turkki on julkisen paineen ja kasvavan taakan johdosta alkanut vaatia pakenevilta syyrialaisilta passia. Irakin ja Jordanian hallitukset puolestaan estävät maahantulon silloin tällöin sulkemalla Syyrian vastaiset rajanylitysasemat.

Säännöllisillä reissuillani Syyriaan matkustan suorien yhteyksien puuttumisen takia aina Istanbulin kautta. Turkkilaiset ovat useissa yhteyksissä kertoneet, että he ovat kyllästyneet huolehtimaan syyrialaispakolaisista.

”Turkin hallituksen pitää lopettaa vastaanottamasta Syyrian pakolaisia. He ovat terroristeja ja syövät meidän ruokamme pakolaisleireillä asuessaan. En aio koskaan vuokrata kakkosasuntoani syyrialaisille, jotka asuvat kaupungissa. He vievät meidän työmme, ja hallituksen on potkaistava heidät ulos maasta”, kertoi turkkilainen taksikuski minulle heinäkuussa, kun ei tajunnut minun olevan syyrialainen.

Egyptissä tarina saa erilaisen muodon. Pakolaiset, jotka ensimmäisinä saapuivat maahan, otettiin julkisesti ja virallisesti lämpimästi vastaan. He pääsivät maahan ilman viisumia ja saivat luvan käyttää julkisen terveydenhuollon palveluita ja osallistua koulutukseen. Heitä kohdeltiin veljinä ja siskoina, samana kansana.

YK:n pakolaisjärjestön UNCHR:n mukaan syyrialaispakolaisia on Egyptissä 300 000. Kun presidentti Mursi, joka osoitti tukea Syyrian kansannousulle, heinäkuun kolmas päivä syrjäytettiin, mukavat ajat alkoivat vähitellen olla ohi. Uuden hallinnon astuttua valtaan moni Mursin vastustaja on alkanut pitää pakolaisia Muslimiveljeskunnan kannattajina, ja pakolaisista on tullut uuden hallinnon syntipukki.

Hallinto on alkanut vaatia maahan pyrkiviltä syyrialaisilta ennalta hankittuja viisumeita ja turvallisuusselvityksiä. Lisäksi esimerkiksi Amnesty International on julkaissut useita selvityksiä syyrialaispakolaisten, mukaan lukien lasten ja naisten, laittomista pidätyksistä Egyptissä. Osa heistä on pakotettu lähtemään maasta, osa on karkotettu takaisin kotimaahan.

Ei ole yllättävää, että Egyptissä asuvat syyrialaispakolaiset, jotka kärsivät pidätyksistä ja karkotuksista ja ovat vailla suojaa ja apua, alkavat etsiä turvallisempaa paikkaa. Ovet Syyrian muihin naapurimaihin ovat kuitenkin aiempaa tiukemmin kiinni, minkä vuoksi pakolaiset ovat alkaneet tähyillä toiselle puolelle Välimerta, Eurooppaan.

Kuten niin monet kolmannen maailman asukkaat he uskovat löytävänsä täältä suojaa ja kunnioitusta. Vaikka Eurooppaan pääsyn hinta on korkea – pahimmillaan kuolema – he ovat valmiita maksamaan sen.

Viime aikoina saadut uutiset sadoista Välimereen hukkuneista syyrialaisista todistavat väitteen. YK:n pakolaisjärjestö on toistuvasti pyytänyt Euroopan maita, etenkin Italiaa, suojelemaan Syyrian pakolaisia ja varmistamaan heidän pääsynsä alueelle. Italiaan on tullut merta pitkin noin viisi tuhatta pakolaista, ja määrä todennäköisesti kasvaa konfliktin kiihtyessä.

Mitä on tehtävissä?

Syyrian sodan tilanne on liian synkkä ymmärrettäväksi, kiitos vaikkapa Venäjän sekaantumisen. Merkkejä sodan päättymisestä ei ole näkyvissä. Sota kiihtyy kiihtymistään. Seurauksena tilanteen yltymiselle on Syyrialaisten pakolaisten virta sekä kasvava kuorma Syyrian naapurimaille ja muille maille.

Kansainvälisen yhteisön on vakavasti ryhdyttävä seuraavanlaisiin toimiin:

Painostettava Egyptin, Turkin, Jordanian, Irakin, Bulgarian ja Kreikan hallituksia lopettamaan syyrialaisten laiton vangitseminen ja karkottaminen, sekä toimimaan syyrialaisten julkisen hyljinnän vähentämiseksi ja avattava rajansa Syyriasta pakeneville. Lisäksi syyrialaisia pakolaisia on kohdeltava kansainvälisten ihmisoikeuksien mukaisesti.

Tarjottava apua Syyrian naapurimaille niiden vastaanottamien pakolaisten olojen helpottamiseksi. Avun jakamisen ja vastaanottamisen täytyy tietysti noudattaa määräyksiä ja olla läpinäkyvää.

Rohkaistava Bulgariaa, Kreikkaa, Italiaa ja muita EU-maita kasvattamaan pakolaiskiintiöitään. EU-maiden kansalaisineen on nähtävä syyrialainen pakolainen ihmisenä, joka etsii turvaa.

Pakotettava Syyrian hallintojärjestelmä sallimaan humanitääristen organisaatioiden työ Syyrian sisällä paenneiden auttamiseksi.

Edellä esitetyt neljä askelta eivät päätä syyrialaisten pakolaisten murhetarinaa. Solidaarisuudella voidaan kuitenkin huomattavasti helpottaa pakolaisten tilannetta ja auttaa heitä uskontoon, sukupuoleen tai rotuun katsomatta.

Kirjoittaja on syyrialainen opiskelija, joka suorittaa maisterintutkintoa Åbo Akademin International Human Rigths Law -linjalla.