Libanonin rauha rapautuu

Yli kolme vuotta kestänyt Syyrian sisällissota on heijastunut voimakkaasti maan pieneen naapurimaahan Libanoniin. Maassa on nähty lukuisia kriisejä Syyrian väkivaltaisuuksien alkamisesta lähtien. Ne ovat koetelleet syvästi Libanonin vakautta ja myös vahvistaneet maan sisäisiä konfliktinaiheuttajia.

Vaikutukset Libanoniin ovat olleet monitasoisia, mikä on vaikeuttanut niiden käsittelyä. Terrorismi ja rajaväkivalta ovat kasvaneet ja poliittinen järjestelmä lamaantunut. Hitaampia ja tuntuvasti vaikeammin ratkaistavissa olevia seurauksia ovat olleet yhteiskunnallisten suhteiden kiristyminen ja sektaarisen konfliktin uhkan kasvaminen sekä valtiovallan supistuminen.

Tähän asti Libanonin tilanne on juuri ja juuri pysynyt hallinnassa. Kuitenkin maa on hyvin vaarallisessa tilanteessa, jossa jokainen kriisi voi nopeasti syöstä maan väkivallan kierteeseen.

Hyvin nopeasti Syyrian kansannousun puhjettua sen poliittiset seuraukset kantautuivat Libanoniin, jossa on yhtä lailla suuren naapurimaan hallinnon kuin opposition kannattajia. Libanonin pitkäaikainen poliittinen jako on ollut šiialaisen Hizbollah-liikkeen johtaman Maaliskuun 8. päivän liittouman ja sunnien Tulevaisuusliikkeen johtaman Maaliskuun 14. päivän liittouman välillä. Jako taipui hyvin luontevasti Syyrian konfliktin kontekstin ympärille.

Maaliskuun 14. päivän liittouman jäsenet pitkälti kannattivat Syyrian oppositiota Bašar al-Assadin hallintoa vastaan, kun taas Maaliskuun 8. päivän liittouma suhtautui äärimmäisen kriittisesti oppositiota kohtaan. Ajan myötä nämä vastakkaiset leirit pyrkivät kanavoimaan tukea Syyrian sodan osapuolille, mikä on kiristänyt välejä Libanonissa.

Entuudestaan vaikea poliittinen tilanne muuttui sietämättömäksi toukokuussa 2013, kun Hizbollah tunnusti taistelevansa Syyriassa Assadin hallinnon puolella. Liikkeen osallisuutta oli pitkään epäilty, joten ilmoitus ei tullut varsinaisena yllätyksenä. Se kuitenkin syvensi kuilua liittoumien välillä ja on muodostunut keskeiseksi poliittiseksi kompastuskiveksi.

Maaliskuun 14. päivän liittouma on asettanut Hizbollahin vetäytymisen ehdoksi yhteistyölle. Kun Hizbollah ei suostu keskustelemaan asiasta, tuloksena on ollut poliittisten prosessien lamaantuminen. Eliittitasolla ydinajatus, että Libanon täytyy jotenkin eristää itsensä naapurin tuhon pyörteestä, on kuitenkin yhä tärkeä. Muista maan kohtaamista ongelmista toimijat ovat edelleen syvästi eri mieltä.

Yksikään Libanonin poliittinen instituutio ei nauti täyttä luottamusta. Presidentin toimikausi päättyi toukokuussa, eikä uutta kandidaattia ole löytynyt.  Tarvittavan vaalilain puuttuessa parlamentti on kahdesti pidentänyt presidentin kautta ja lykännyt vaaleja tulevaisuuteen.  Pitkän hallituksettoman kauden jälkeen helmikuussa 2014 syntyi molempien liittoumien tukema hallitus. Konsensuksen pinta on ollut niin ohut, että uusi hallitus teholtaan muistuttaa pitkälti sitä edeltänyttä toimitushallitusta.

Libanonilla on lukuisia ongelmia. Monet niistä – kuten yli 1,3 miljoonasta syyrialaispakolaisesta huolehtiminen – ovat sidoksissa Syyrian konfliktin kulkuun ja hyvin vaikeita ratkaista. Tähän asti libanonilaiset toimijat ovat olleet valmiita lykkäämään ongelmien käsittelyä tulevaisuuteen, kunnes on selvempää, miten Syyrian sodassa käy. Poliittisten ryhmien erimielisyydet heijastuvat vaarallisesti Libanonin poliittisten instituutioiden legitimiteettiin ja sitä kautta maan kykyyn vastata vakavuudeltaan ja laajuudeltaan pahenevia kriisejä.

Libanonin poliittiselle lamaantumiselle ei ole näkyvissä loppua. Kumpikin poliittinen liittouma on lukittautunut omaan kantaansa eikä ole valmis luopumaan itselleen kriittisistä kysymyksistä.  Korkean tason politiikka – ja väittelyt parlamentin kaudesta ja presidenttiehdokkaista – on lamaantumisen myötä eriytynyt muista tapahtumista Libanonissa.

Syyrian sisällissota on nostanut Libanonissa vaikean yhteiskunnallisen kriisin, joka kehittyy poliittisesta tilanteesta riippumatta.  Kaikista kriisin osa-alueista huomio keskittyy eniten Libanonin heikentyvään turvallisuustilanteeseen. Syyrian konfliktin väkivaltaistuminen heijastuu väkivallan leviämisenä rajan yli Libanonin puolelle. Lisäksi se on ruokkinut väkivaltaisuuksia libanonilaisten ryhmien välillä.

Syyrian konflikti on saattanut myös liikkeille uusia poliittisia ja aseellisia voimia Libanonissa. Niistä merkittävin on puritaanista sunnalaista islamia kannattavien salafistien nousu. Salafismi ei ole uusi ilmiö Libanonissa, joskin poliittisena liikkeenä se on pitkälti ollut marginaalissa sunniyhteisön sisällä.

Syyrian sisällissota on kuitenkin toiminut vahvana yhteiskunnallisen identiteetin katalyyttina sunniväestölle. Salafistit vetoavat laajempaan turhautumiseen valtion piittaamattomuudesta ja kokemukseen šiiojen tekemistä väitetyistä vääryyksistä sunneja kohtaan.  Populistiset salafistisaarnaajat kuten Salem al-Rafei ja Ahmad al-Assir ovat näkyvästi yhdistäneet Assadin hallinnon tuomitsemisen ja sunnalaisuuteen painottuvan sektaariseen identiteettiin vetoamisen.  Perinteisten sunnijohtajien heikentyminen on antanut tilaa näille uusille ryhmille kilpailla suosiosta etenkin taloudellisesti ja poliittisesti marginalisoiduissa osissa sunniyhteisöä.

Salafismi on uudesta nousustaan huolimatta rajallinen ilmiö. Se aiheuttaa silti huolta yhdistyessään sektaariseen vastakkainasetteluun ja väkivaltaan Libanonissa.  Lukuisia paikallisia aseellisia sunniryhmiä on muodostettu eri puolilla maata pääosin itsepuolustuksen nimissä.  Ryhmiä on pidetty osallisina väkivaltaisiin yhteenotoihin Assadin hallintoa kannattavien ja vastustavien välillä Tripolissa, Sidonissa, Beirutissa sekä Bekaan laaksossa.

Hizbollahin sekaannuttua Syyrian sotaan molemminpuolinen sektaarinen vihanlietsonta šiia- ja sunniyhteisöjen välillä on kiihtynyt.  Etenkin paikallisten sunniryhmien yhteydet jihadisteihin kuten Ahmed Azzamin prikaateihin, Jabhat al-Nusraan Libanonissa (JAN) ja Islamilaiseen valtioon eli tunnetummalta nimeltään Isisiin ovat muodostuneet merkittäviksi huolenaiheiksi.

Väkivaltaisuuksien syttyessä Libanonissa poliittiset toimijat ovat nopeasti antaneet tukensa Libanonin valtiolle ja etenkin ylityöllistetyn Libanonin armeijan pyrkimyksille toimia maan sisäisenä rauhanturvaajana. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä armeija on ainoa laajaa luottamusta nauttiva turvallisuuslaitos ja poliittisen ylistyksen kohde maan turvana. Poikkeuksellisen laaja kansainvälinen tuki armeijalle heijastaa osaltaan sitä, kuinka tärkeä Libanonin yhtenäisyyden ja vakauden symboli siitä on kehittynyt.

Keskeisestä roolistaan huolimatta armeijan kyky toimia on vakavasti rajoittunut. Materiaalin puutteen ohella roolin rajoittuneisuus johtuu osittain siitä, että vaikka armeijaan suhtaudutaan neutraaleimpana toimijana, siihen ei varsinaisesti luoteta.  Libanonin armeija on useimmiten toiminut vain pahimpien väkivaltaisuuksien pysäyttämiseksi. Tulitauon vahvistuttua armeija on vetäytynyt pois taistelualueilta.  Armeijan toimintaa Tripolissa on kritisoitu, mutta vaihtoehtojen puutteen takia sen rooli maan sisällä on korostunut.

Kasvavan vastuun myötä Libanonin armeijan uskottavuutta puolueettomana toimijana haastetaan.  Libanonissa sillä ei ole koskaan ollut väkivallan monopolia. Maan sisäistä turvaa ylläpitääkseen armeija onkin joutunut nojaamaan muihin aseellisiin ryhmiin, etupäässä Hizbollahiin. Hizbollahin joukoilla on iso läsnäolo Bekaan laaksossa Syyrian vastaisella rajalla. Laakso on liikkeen vankkoja kannatusalueita ja toimii tukialueena liikkeen taisteluille rajan toisella puolella.

Yhteistyö on erittäin ongelmallista, sillä Hizbollah osallistuu aktiivisesti Syyrian sisällissotaan, mitä armeija ei yritä tai edes voi rajoittaa.  Tämän käytännön yhteistyön johdosta salafistit ovat syyttäneet armeijaa Hizbollahin liittolaiseksi. Vaihtoehtojen puutteen takia armeijan rooli maan sisällä säilyy, mutta sen rajoitteet tulevat entistä selvemmiksi.

Erilaisten libanonilaisten toimijoiden syventäessä rooliaan Syyriassa on entistä vaikeampaa tehdä eroa maan sisäisten riitojen ja naapurimaan sisällissodan väkivaltaisuuksien välillä.  On silti selvää, että väkivalta libanonilaisten välillä Libanonissa on dissosiaatiopyrkimyksistä huolimatta realiteetti.  Syyrian konflikti edelleenkin toimii keskeisenä kehyksenä tälle väkivallalle, mutta se on kovaa tahtia vuotamassa laajempaan sektaariseen vastakkainasetteluun sunni- ja šiiayhteisöjen välillä Libanonissakin. Jihadistien aktivoituminen Libanonissa on lisännyt sektaarisia tulkintoja ja myös konfliktipotentiaalia.

Sektaarisen vastakkainasettelun rajaamisen vaikeus ilmenee, kun tarkastelee konfliktia Bekaan laaksossa Syyrian vastaisella rajalla.  Hyvin nopeasti Syyriassa konfliktin alettua šiiaenemmistöiseen Bekaan on tulvinut pakolaisia, jotka ovat majoittuneet sunnienemmistöisille alueille.

Esimerkiksi Aarsalin kaupungissa on nyt runsaasti enemmän syyrialaisia kuin libanonilaisia. Opposition asteittaisen aseistautumisen osana kaupungin kaltaiset paikat Syyrian rajalla muuntuivat luonteviksi taustatukikohdiksi oppositiotaistelijoille.  Syyrialaisten ryhmien rinnalle syntyi paikallisia aseellisia sunniryhmiä joko itsepuolustusta varten tai tukemaan oppositiota.

Syyrian hallitus on toistuvasti iskenyt näitä opposition tukikohtia vastaan Libanonin puolella muun muassa Aarsalissa. Assadin liittolaisena Hizbollah on myös pyrkinyt rajoittamaan näiden tukikohtien toimivuutta. Toukokuun 2013 jälkeen Hizbollah on aktiivisesti sotinut Assadin rinnalla Libanonin ja Syyrian rajavuoristossa.

Yllättävän pitkään taistelut rajautuivat vain Syyriaan sekä Hizbollahin että opposition hyötyessä Bekaan tukikohdista. Sittemmin taisteluita on näkynyt ryhmien välillä myös Libanonin puolella. Konfliktin siirtyminen Libanoniin on myös ajanut maan armeijan ottamaan suuremman roolin raja-alueen valvonnassa ja asettanut sen siten suoraan konfliktiin oppositiotaistelijoiden kanssa.

Samojen ryhmien taistellessa sekä Syyrian että Libanonin puolella rajaa erottelun tekeminen niiden välillä on monimutkainen kysymys. Yhtenä osapuolena on Syyrian armeija, joka iskee yhdessä Hizbollahin kanssa oppositiota vastaan molemmin puolin rajaa. Implisiittinen yhteistyökumppani on Libanonin armeija, joka tekee käytännön yhteistyötä Hizbollahin kanssa turvatakseen Bekaan laaksoa – implisiittisesti oppositiota vastaan.

Toinen osapuoli on hyvin laaja ja vaikeasti määriteltävä ryhmä eri Syyrian opposition kannattajia; se koostuu yhtäältä Vapaan Syyrian armeijan jäänteistä, paikallisista aseellisista sunniryhmistä sekä jihadisteista – JAN:n ja Islamilaisen valtion kannattajista. Varsinaista yhteistä ideologiaa näillä taistelijoilla ei ole, mutta suurin yhdistävä tekijä on sunnalainen identiteetti. Lisäksi Assadin hallinto ja Hizbollah koetaan yhtä lailla vastustajaksi.

Näiden laajojen ja erikoisten rintamien muodostuminen vahvistaa sektaarista vastakkainasettelua.  Hizbollahin alttius hyödyntää šiiaidentiteettiä omien joukkojensa mobilisointiin maalatessaan toimiaan Syyriassa antijihadistisena sotana on suoraan vahvistanut salafistien sektaariisia näkemyksiä.

Yhteistyö Libanonin armeijan ja Hizbollahin välillä heijastuu siinä, että Hizbollahin sunnivastaiseksi koettu poliittinen agenda yhdistetään nyt armeijaan. Muutama radikaalisunniryhmä onkin luokitellut sen yhtä lailla legitiimiksi kohteeksi. Sidonissa salafistisaarnaja Assirin kannattajat iskivät huonolla menestyksellä armeijaa vastaan. Myös Bekaassa se on useamman kerran joutunut iskun kohteeksi.

Asenteiden koventumista sunneja kohtaan on ollut selvästi nähtävissä kesän 2013 terroriaallon jälkeen. Noin vuoden sisällä Beirutissa, Tripolissa, ja Bekaassa tehtiin yhteensä 17 terrori-iskua, jotka kohdistuivat etupäässä šiiasiviileihin ja Hizbollahin symboleihin.  Jihadistisen terrorismin kasvu Libanonissa liittyy Islamilaisen valtion nousuun Syyriassa ja JAN:n näkyvyyteen Bekaan laakson taisteluissa. Se on tehnyt jihadismista kansallisen uhkan ja pelon aiheen.

Tämä heijastuu vahvasti muihin sunniryhmiin, jotka joko tekevät yhteistyötä jihadististen ryhmien kanssa Bekaan laaksossa tai nojaavat samankaltaiseen ideologiseen tulkintaan – kuten salafistiset ryhmät Tripolissa, Sidonissa ja muualla.  Sanaton huoli on, että Syyrian konfliktin siivittämänä Libanoniin syntyy kotoperäinen jihadistiryhmittymä, jonka tuhoaminen on hankalaa.

Bekaan laakson epävakaus on sidoksissa Syyrian taisteluihin. Sillä on kuitenkin kauaskantoisia vaikutuksia Libanonissa sen kiristäessä sektaarisia suhteita vaikealla hetkellä. Keskeinen haaste Libanonin sisäiselle turvallisuudelle on sunniyhteisön radikalisoitumisen ehkäiseminen.

Kasvavalle määrälle Libanonin sunneja halu vastustaa Hizbollahia ja sen edustamaa poliittista agendaa alkaa olla niin vahva, että äärimmäiset liittolaiset kuten JAN tai Islamilainen valtio tuntuvat jo houkuttelevilta.  Tämä ei niinkään kumpua jihadistisen ideologian lumosta kuin siitä, että vain salafistiset ja salafisti-jihadistiset ryhmät vastustavat Hizbollahia. Maltillisia vaihtoehtoja ei enää ole.

Etenkin Jabhat al-Nusra on tietoisesti pyrkinyt hyödyntämään tätä asemoituessaan Hizbollahin päävastustajaksi Libanonissa.  Muutamassa tapauksessa yksittäinen Libanonin armeijan sotilas on loikannut JAN riveihin. Lokakuussa 2014 tiedossa on noin kuusi tapausta, joten kyseessä on harvinainen ilmiö. Se kuitenkin korostaa ongelmallista dynamiikkaa Libanonin valtioninstituutioiden ja sunniyhteisön välillä.

Myös aseelliset sunniryhmät muualla Libanonissa ovat luoneet yhteyksiä jihadistitoimijoihin. Kyseessä tuntuu olevan enemmänkin ideologinen inspiraatio kuin materiaalinen tuki, mutta se vahvistaa vastakkainasettelua Libanonin valtion ja sunniyhteisön välillä.

Maan mediassa nämä sunniryhmät – joilla on lukuisia motivaatioita – esitetään terroristeina ja Islamilaisen valtion etukaartina, joita armeija pyrkii kitkemään parhaansa mukaan.  Tämä on ajanut vaarallisiin yhteenottoihin armeijan ja sunnimilitanttien välillä esimerkiksi Tripolissa lokakuussa 2014 tai Sidonissa kesäkuussa 2013. Ne voivat lietsoa laajempaa väkivaltaa.

Merkittävin tämänhetkinen riski Libanonin turvallisuudelle olisikin kontrolloimaton kriisi, jota lamaantunut poliittinen valta ratkaista ja joka synnyttää samalla itseään voimistavan mekanismin.  Tähänastiset poliittiset pyrkimykset ovat keskittyneet kriisinhallintaan – nopeisiin toimiin rajoittaa ja poliittisesti eristää väkivallan ilmentyvät Libanonissa korostamalla samalla vakauden tärkeyttä.

Kuitenkin kriisien välillä poliittisten ryhmien toiminta ja etenkin Syyrian sotaan sekaantuminen ruokkivat uusien kriisien syntyä. Vakauspyrkimysten ansiosta kriisit Libanonissa ovat olleet tähän asti lyhytkestoisia suuresta intensiivisyydestään huolimatta. Jokainen kriisi on kuitenkin lisännyt tulevan kriisin räjähdysherkkyyttä ja koetellut maan vakautta syvästi.

Kirjoittaja on Lähi-idän tutkija Crisis Management Initiative -järjestössä.

Kuva Mikko Patokallio.