Rautalangan nousu ja uho
Rautalankabändi The Strangers eli vasemmalta Kari ’Jet’ Bergström (basso), Jussi ’Jusa’ Itkonen (soolokitara), Antero ’Ande’ Päiväläinen (rummut) ja Jorma ’Yki’ Tuominen (komppikitara) poseerasivat vuonna 1962 elokuvan Vaarallista vapautta promokuvassa. Kuva Hannu Laurola.
Nuoret miehet innostuivat soittamaan sähkökitaraa 1960-luvun alussa, vaikka soittimia ei saanut, media väheksyi ja vanhempi sukupolvi paheksui. Rautalankabuumi ennakoi nuorison kapinaa ja rakensi siltaa kaupungin ja maaseudun välille.
Sodanjälkeisen Suomen harmauteen iski ennennäkemätön rautalankabuumi 1960-luvun alussa.
Nuoret miehet ryhtyivät soittamaan instrumentaalimusiikkia maailmalla suosittujen länsimaisten sähkökitarabändien innoittamina. Uusi soundi oli vallankumouksellinen tanssiorkesterien Suomessa.
Ensimmäisenä rautalankabändinä julkisuuteen tuli The Strangers, joka soitti vuoden 1962 alussa Helsingin Messuhallissa. Bändin näyttävän esiintymisen seurauksena esiin nousi muitakin kokoonpanoja, jotka olivat hioneet taitojaan olohuoneissa ja kellareissa. Alussa nämä nuorisobändit soittivat varsinaisen tanssiorkesterin taukojen aikana ainakin Expo-hallissa ja Natsalla Helsingin Kasarmitorin laidalla.
Nuoret miehet sähkökitaroineen ilmestyivät ensin koulubileisiin ja sitten julkisille tanssipaikoille sopivaan aikaan. Tanssiorkesterien rooli alkoi pienentyä, kun esiin nousivat uuden aikakauden solistit. Tangokansalla oli omat suosikkinsa, mutta kaupunkien oppikoululaisilla ei ollut omaa musiikkiaan.
Suomalaisten bändien levytysten myötä uusi tyyli omaksuttiin kuitenkin nopeasti kaikkialla Suomessa. Maaseudulla bändit joutuivat laajentamaan ohjelmistoaan perinteisen tanssimusiikin suuntaan. Vaikka varsinainen rautalankailmiö kesti vain vuoden ajan, se vaikuttaa tanssipaikoilla edelleen.
On selvää, että suomalainen rautalankabuumi olisi jäänyt syntymättä ilman ensimmäistä rautalankalevyä Emmaa, jonka The Sounds julkaisi tammikuussa 1963. Sovituksensa ja kaupallisen menestyksensä ansiosta se loi mallin lukuisille uusille kokoonpanoille.
Vaikka sähkökitaran ja mollimelodian yhdistämistä oli jo ehditty kokeilla, Emman raikkaus ja modernismi oli jotain aivan muuta. Slaavilainen melankolia, tanakka twist-komppi ja melodiasta riippumaton välisoitto olivat The Soundsin tavaramerkki. Se toi suomalaisen rautalangan koko kansan tietoisuuteen.
[Emman valtavan suosion seurauksena levytettiin muutamassa kuukaudessa suomalaisen rautalangan keskeiset klassikot. The Soundsin Kulkuri, The Scaffoldsin Dark Eyes Beat, The Savagesin Mountain Tale, The Blazersin Old Scars, The Strangersin Kolme kitaraa sekä The Esquiresin Juokse sinä humma olivat kesän 1963 rautalankahittejä.
Suomalaiset rautalankalevytykset tehtiin hyvin nopeasti, ikään kuin toisella kädellä. Soittajat eivät olleet kokeneita muusikoita, eikä äänitysten taso monissa tapauksissa ole kovinkaan korkea. Tärkeintä oli kuitenkin aito innostus ja omistautuminen. Ne tuottivat omaperäisen soundin.
Marraskuun alussa levymyyntitilaston ykköseksi nousi kuitenkin Beatlesin Twist and Shout, joka nosti yhtyeen kertaheitolla huipulle myös Suomessa. Se oli kova paikka kaikille rautalankabändeille.
Jos ei sopeutunut ja alkanut soittaa Beatlesia, keikat vähenivät nopeasti. Puhdas rautalanka jäi beat-musiikin jalkoihin, kun uudet nuorisobändit pitkine hiuksineen ja laulusolisteineen saapuivat tanssipaikoille.
Suomalaisten kitarabändien esikuvat tulivat suoraan ulkomailta. The Venturesin Walk Don’t Run oli hitti Yhdysvalloissa kesällä 1960. Samaan aikaan The Shadowsin Apache oli ykköshitti Isossa Britanniassa. Molemmat äänitykset olivat suosittuja ympäri Eurooppaa. Ne loivat perustan suurelle sähkökitarainnostukselle, joka levisi ympäri maailmaa aina Japania myöten.
The Ventures ja The Shadows olivatkin suomalaisten soittajien suurimmat esikuvat. Myös muutamat länsinaapureiden yhtyeet olivat tärkeitä. Ruotsalainen The Violents kävi Suomessa esiintymässä keväällä 1962. Sen ammattimaisuus ja energisyys innostivat monia soittajia eteenpäin bändihankkeissaan. Tanskalainen The Cliffters kävi Helsingissä syksyllä 1962, jolloin kitarakuume oli jo ainakin Helsingin Expo-hallissa korkealla.
Sähkökitaratyylin omaksuminen koettiin aikanaan helpoksi, vaikka soolokitaristin osuudet vaativatkin omistautumista ja harjoittelua. Suurin ongelma oli kitaroiden ja vahvistinten puute.
Tuontisäännöstelyn vuoksi Suomeen oli hyvin hankala tuoda ulkomaisia tuotteita kuten autoja, sähköisiä soittimia tai muita moderneja vempaimia. Valuuttaa oli vähän, eikä sitä saanut vapaasti viedä pois maasta. Kaupan soittimet olivat kalliita.
Tämäkään ei estänyt alan harrastajia soittamasta. Soittimia tehtiin jopa itse. Alussa vahvistimeksi kelpasi hyvin vanha putkiradio tai magnetofoni. Keikkojen myötä muusikot kasasivat itse vahvistinkaappinsa sähkötarvikekaupasta ja puutavaraliikkeistä ostamistaan tarvikkeista.
Yhdessä soittaminen oli päämäärä sinänsä, sillä keikkapalkkiot olivat pitkään nimellisiä. Uusi soundi, uudet laitteet, uusi tapa esiintyä, uusi metelin aste tulivat ensin. Suomalainen media tuli vasta jälkijunassa. Ensimmäisenä itseään ilmaisivat muutamat helsinkiläiset pioneerit, jotka halusivat soittaa uutta musiikkia.
Kitarakokoonpanot olivat haastajia, jotka saivat aluksi jalansijaa vain koululaisten keskuudessa. Koululaispiireissä syntynyt sähkökitaratyyli oli näin kuvattuna vähemmistön musiikkia. Tangon suosio oli hyvässä nousussa vielä muutaman vuoden sen jälkeen, kun puhtaat rautalankabändit olivat jo historiaa.
Sähkökitaran uusi ja uskomaton soundi edusti uutta teknologiaa. Se antoi kitaraan tarttuneille nuorille miehille mahdollisuuden ilmaista tunteitaan – ja identiteettiään – uudella tavalla. Rautalangan avulla he pystyivät irtautumaan edellisen sukupolven arvoista ja uskomuksista.
Nuoret hurjat miehet äänekkäine bändeineen edustivat muutosta ja rockia aikana, jolloin perinteinen iskelmätuotanto ja tango olivat vielä niskan päällä. Myös Yleisradion ohjelmapolitiikka, joka ei suosinut nuorisomusiikkia, alkoi vähitellen muuttua. Perhepiirissä syntynyt sähkökitarainnostus oli nuorille hyvä harrastus, joka nojasi vanhempien kannustukseen tai heidän ulkomaisiin kontakteihinsa.
Ensimmäisinä levyttämään päässeet kokoonpanot rakensivat siltaa slaavilaisen melankolian ja läntisen rock ’n’ rollin välille. Idän ja lännen välimaastossa sijaitseva Suomi oli luonteva syntypaikka tälle fuusiolle, joka sai myöhemmin lukuisia uusia ilmenemismuotoja.
Rautalankabändit rakensivat siltaa nopeammin sykkivän kaupunkielämän ja hitaammin hengittävän suomalaisen maaseutumiljöön välille. Sähkökitara oli uusi moderni työkalu, joka sopi myös maaseudun nuorten erilaisten tunteiden ilmaisuun erinomaisesti. Uhmakas omaperäisyys, tumma melankolia ja uusiutumiskyky – innovatiivisuus – ovat suomirockin tunnusmerkkejä.
Ihminen ilmaisee tunteitaan aina symbolien kautta. Symbolit ilmaisevat haluamme kuulua johonkin joukkoon tai ryhmään, ja toisaalta käytämme symboleja erottautumiseen. Symboli on ikään kuin lippu, joka nousee ilmaisemaan ryhmän tai yksilön haluja ja toiveita, joiden esittäminen muulla tavalla on hankalaa ja usein jopa mahdotonta.
Rautalanka avasi ovet unelmiin ja antoi äänen niille asioille, jotka tavallisessa keskustelussa jäivät sanomatta. Ilmiön huippuhetket kestivät noin vuoden ajan, mutta tyylin vaikutus oli syvällisempi. Jonkinlainen viattomuus ja tietämättömyys oman toiminnan seurauksista olivat juuri rautalankakaudelle ominaista.
Vanhemman sukupolven yritykset miellyttää äänilevyjä ostavaa nuorisoa eivät onnistuneet, koska toiminta oli liian laskelmoitua. Kitarabändien vapaa itseilmaisu sen sijaan osui maaliinsa. Toiminnan vaikuttimet olivat aitoja.
Taiteilija, joka tekee ihmisille tärkeitä symboleja, käyttää symbolien valtaa. Hän hallitsee ne symbolit, jotka kuulija jostakin syystä kokee itselleen tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Valtaa on niillä, jotka käyttävät ja luovat symboleita.
Valtaa on myös yleisöllä, joka hyväksyy tai hylkää kohtaamansa symbolit. Suomalaiset rautalankabändit loivat uutta symboliikkaa, jonka myös suurten ikäluokkien nuoriso hyväksyi.
Artisti antaa itsensä ja tyylinsä yleisön käyttöön, minkä jälkeen myös musiikki saa uuden, todellisen merkityksensä. Kitarayhtyeet muokkasivat tulevaisuutta, koska ne tunnistivat ajankohdan sosiaalisen tunnelman ja loivat siitä ensimmäisen mielikuvan.
Suuret ikäluokat olivat tulossa kulutusikään 1960-luvun alkuvuosina. He etsivät omaa tyyliään ja omaa musiikkiaan. Syrjäinen Suomi oli viisikymmentä vuotta sitten idän ja lännen välisessä tilassa kahden ideologian ja kahden erilaisen maailmakuvan puristuksessa.
Rautalankabändit avasivat oven uudelle ilmaisulle, joka jatkui beat-aikakauden bändien toimintana. Ne ennakoivat nuorison kapinaa, joka purkautui eri tavoilla vasta esiin vähän myöhemmin. Rautalanka oli oppikoulunuorison orastavan kapinan symboli.
Kirjoittaja on musiikkitoimittaja, musiikintekijä ja teoksen Emmaa etsimässä kirjoittaja, joka aloitti soittoharrastuksensa rautalankabändi Apachen innostamana vuonna 1961.