Intohimolla rahapolitiikasta

Arja Alho

Tutkijat Joel Kaitila ja Antti Ronkainen ovat julkaisseet tuoreen tutkimusraportin Talouskurista autonomiaan. Euromaiden omaehtoiset toimet liikkumavaran lisäämiseksi. Ydin tarjoilee parhaita paloja.

Kerrataan vielä hiukan lähihistoriaa. Eurooppa ajautui vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen vakavaan taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin – ei välittömästi, mutta sitä vastoin entistä sitkeämpään ja syvempään.

Joel Kaitila ja Antti Ronkainen, kirjoitatte raportissanne, kuinka talouskurilla yritetään tasapainottaa valtioiden budjetteja ja rajoittaa palkkojen nousua. Pidätte ongelmallisena, ettei Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) sisäisiä yli- ja alijäämien epätasapainoja ole korjattu eikä Euroopan keskuspankin (EKP) mandaattia muutettu. Sitä vastoin kriisiä on hoidettu sillä oletuksella, ettei kokonaiskysynnän lisäämisellä ole merkitystä taantuman taittamisessa.

– Näin on, että Euroopan valtioiden selviytymisstrategiaksi on tarjottu leikkausten ohella myös kilpailua alhaisemmilla veroasteilla ja palkkatasoilla. Maat kilpailevat siitä, kuka kurittaa ja kampittaa eniten työläisiä ja työttömiä ja siinä sivussa naapureitaan.

 

Vuonna 2012 tapahtui merkittävä käänne euroalueen talousongelmien hoitamisessa, kun EKP ilmoitti, että se on valmis ostamaan rajattomasti euromaiden velkakirjoja, mutta vain sillä edellytyksellä, että maat sitoutuvat talouskuriin. Jean-Claude Junckerin johtama komissio ja europarlamentin enemmistö tukevat tätä politiikkaa.

– Syrizan vaalivoitot Kreikassa ovat pakottaneet arvioimaan kuripolitiikan mielekkyyttä. Myös taloustieteilijät ovat kyseenalaistaneet kurin tarkoituksenmukaisuuden. Pääministeri Alexis Tsipras joutui hyväksymään kolmannen tukipaketin ehdoilla, jotka ovat aiempia tiukempia. Kreikan hallitus ei voi jättää budjetti- tai lakiesityksiä ilman troikan hyväksyntää, minkä lisäksi maahan on perustettu 50 miljardin suuruinen yksityistämisrahasto.

Kreikan edellinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis on valitellut, etteivät mitkään argumentit politiikkamuutoksen puolesta menneet perille. Tosin monet arvostelevat Varoufakisia – myös Kreikassa – siitä, ettei hän tullut euroryhmän kokouksiin valmistautuneena ja vaihtoehtoisten esitysten kera. Varoufakis käyttäytyi enemmän kuin rocktähti kotiläksyt huolella tehneen ministerin sijaan. Oli miten oli, kriisin ratkaisuehdotuksena on nähty integraation syventäminen.

– Nähdäksemme Varoufakisia arvosteltiin, koska hän ei suostunut hyväksymään annettuna talouskurikehystä ja tehnyt ehdotuksiaan sen sisällä. On vale, etteikö hänellä olisi ollut vaihtoehtoisia esityksiä. Neuvottelujen myötä kävi selväksi, keillä on valta Euroopassa.

– Yleisemmin tilanne on tämä: EU:n viisi presidenttiä ovat esittäneet rahaliiton viimeistelyä valtiovarainministeriöineen ja budjetteineen kaikkineen. Vasemmiston vaatimukset EKP:n mandaatin muuttamisesta, tulonsiirroista ja investointiohjelmista loistavat poissaolollaan.

– Pohjimmiltaan näyttää siltä, että vasemmisto ymmärtää huonosti makrotalouspolitiikan perusteita ja etenkin oman valuutan sekä julkisen sektorin roolin tässä. Tämä ei välttämättä ole yllätys: oikeisto ja kolmastieläinen sosiaalidemokratia hyökkäsivät voimakkaasti juuri valtioita vastaan 1970-luvulta alkaen, sanovat Kaitila ja Ronkainen.

 

Joel Kaitila.

Joel Kaitila.

Sanotte, että paradoksaalisesti myös radikaalivasemmisto sosialidemokraattien ohella on omaksunut kolmastieläisen politiikkajäsennyksen. Viittaatte myös Anthony Giddensiin, kolmastieläisyyden arkkitehtiin. Hänhän näkee valtiot epäilyttävinä ja voittopuolisesti menneen ajan instituutioina.

– Kansalaisyhteiskunnan katsotaan olevan ”uuden talouden” pöhinän lähde. Makrotalouspolitiikkaa ei joko ole asialistalla tai se on parasta jättää markkinoiden hoidettavaksi. Finanssipolitiikan erityisasemaa ei tunnusteta. Nyt juuri rahaliiton kurisäännöt tekevät valtioista hampaattomia ja tarpeettoman repressiivisiä suhteessa ihmisten kohteluun, minkä edessä ollaan sormi suussa.

Pohditte raportissanne euroalueen maiden omaehtoisia politiikkatoimia. Puhutaan ensin talouskurisääntöjen tietoisesta rikkomisesta. Myös suuret jäsenmaat ovat tehneet sitä koko ajan.

– Ranska on ilmoittanut terroristi-iskujen jälkeen, että se peruu sotilasmenojen leikkauksia ja satsaa terrorismin vastaiseen sotaan. On farssi, että vasemmistopresidentti Francois Hollande ei ole kiinnostunut massatyöttömyyden hoitamisesta vaan ainoastaan sotaelvytyksestä.

– Meistä lähtökohtana tulee olla se, että kurisäännöt ovat mielettömiä ylipäänsä, ja työttömyys sekä kädettömiksi tehtyjen valtioiden ajaminen toisiaan vastaan on sietämätön hinta yhteisvaluutasta.

– Kurisääntöjen rikkominen mahdollistaisi tehtyjen leikkauspäätösten perumiset sekä satsaukset koulutukseen, terveydenhuoltoon ja ekologiseen modernisaatioon, arvelevat sekä Kaitila että Ronkainen.

Mutta meillä Suomessa pelätään kovasti rajojen rikkomista. Kun valtion ja kotitalouden erilaista velkaluonnetta on ollut vaikea selittää äänestäjille, investointeja on rahoitettu valtion omaisuutta myymällä tai jätetty kokonaan tekemättä.

– Kotitalousvertaus on tahallinen väärinymmärrys. Normaalisti valtio on valuutan liikkeelle laskija, muut talouden toimijat ovat sen käyttäjiä. Valuutan liikkeelle laskijalla ei ole kulutuksen tulorajoitetta, koska se voi milloin tahansa suorittaa minkä tahansa maksun omassa valuutassaan. Euromaista on tehty valuutan käyttäjiä. Tällöin voidaan suoranaisesti valehtelematta väittää, että euromailla on budjettirajoite. Se on kuitenkin itse aiheutettu ja täysin poliittinen rajoite.

– Niin Kataisen, Stubbin kuin Sipilänkin hallitusten omaisuuden myynti on ollut lyhytnäköistä, koska se tulee merkitsemään tulomenetyksiä tulevaisuudessa. Uhkasakkoa sääntöjen rikkomisesta ei pitäisi pelätä. Se olisi enimmillään 0,1 prosenttia BKT:stä. Haitat olisivat pienemmät kuin kokonaiskysynnän julkisesta stimuloinnista aiheutuvat hyödyt. Luultavasti myös näin aikaansaatu talouskasvu painaisi budjettivajeen rajojen sisään nopeammin kuin menokuri.

– Tämä on kuitenkin toissijaista. Julkinen budjettiasema on pääosin seuraus yksityisestä säästämishalusta, eikä millään tavalla toimiva talouspolitiikan tavoite. Näin on jo siksi, ettei budjettitulos edes ole hallituksen omissa käsissä.

 

Antti Ronkainen.

Antti Ronkainen.

Keskustan konkaripoliitikko Paavo Väyrynen on pannut vireille kansalaisaloitteen eurosta eroamisesta. Ekonomisti Sixten Korkman on pitänyt euroon liittymistä virheenä, vaikka oli keskeinen suomalaisen Eurooppa-politiikan neuvonantaja ja euron arkkitehti Euroopan ytimessä. Korkman on kuitenkin pitänyt euroeroa mahdottomana. Mitä oman valuutan käyttöönotosta seuraisi Suomelle tai Kreikalle?

– Oma valuutta vapauttaisi euromaan rahaliiton talouskurisäännöistä. Euroeroa ei pidä tavoitella devalvaation ja kilpailukyvyn takia vaan oman talouspoliittisen liikkumavaran ja mallin luomiseksi.

– Tällöin politiikkaa ei tarvitsisi tehdä vientisektorin ehdoilla. Se mahdollistaisi sukupuolten tasa-arvon palkkapolitiikassa. Lisäksi satsauksia voitaisiin tehdä palvelusektorille ja julkiselle sektorille, kun nykyisessä talouskuri-Euroopassa varmaa on ainoastaan, että rahaa on huomenna vähemmän. Sovinistinen talouspolitiikka johtuu pitkälti EMU:n institutionalisoimasta kasvumallista, joka nostaa vientisektorin yli kotimarkkina- ja palvelusektorin.

– Suomen liittyessä rahaliittoon esimerkiksi Raija Julkunen ja Seija Ilmakunnas pohtivat vakavasti rahaliiton vaikutuksia työmarkkinoihin, sosiaalipolitiikkaan ja tasa-arvon toteutumiseen. Sittemmin näin syvällisiä pohdintoja aiheesta on valitettavasti harjoitettu liian vähän. Sukupuolentutkimus-lehden tuore teemanumero feministisistä näkökulmista talouteen oli ilahduttava!

– Kreikan olisi tullut ottaa käyttöön myös rinnakkaisvaluutta. Se olisi mahdollistanut työllistämisohjelmat, minkä lisäksi pankkijärjestelmää ei olisi tarvinnut sulkea EKP:n aggressiivisten manöövereiden seurauksena. Rinnakkaisvaluutta olisi kuitenkin tarkoittanut avointa konfliktia rahaliiton ja velkojien kanssa, mihin Tsipras ei ollut valmis, Kaitila ja Ronkainen valittelevat.

 

Monet asiantuntijat, esimerkiksi Teppo Eskelinen Ydin-lehdessä, ovat pitäneet demokratian kannalta ongelmallisena politiikan liikkumavaran katoamista talouden vallattua tilan.

– Eskelisen huomio on täysin oikea ja tärkeä. Monet oikeusoppineet ovat myös ilmaisseet samanlaisia huolia Suomessa ja Euroopassa, esimerkiksi Kaarlo ja Klaus Tuori sekä Lukas Oberndorfer.

– Olisi kuitenkin toivottavaa, että tällaisten kritiikkien esittäjät ottaisivat painokkaammin kantaa siihen, miten tilannetta kohennettaisiin lyhyellä aikavälillä. Kestävyysvajepuhe (valtion budjettirajoite) toimii kuin jalansija, jonka kautta oikeisto voi aina vaatia erilaisia julkisia menosupistuksia muka taloudellisin perustein. Meistä näyttää siltä, että todellisuudessa se pyrkii pienentämään julkisen sektorin kokoa ideologisin perustein.

– Hyvä esimerkki ovat yliopistoleikkaukset, on selvää, että ne syövät talouden kasvupotentiaalia. Yliopistolaiset vaativat koulutusleikkausten perumista, mikä tietysti on kannatettavaa myös sivistyksellisin perustein. Valtion budjettirajoitteen sisällä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että leikkaukset jouduttaisiin tekemään jostain muualta. Tämä niukkuuden jakaminen ja leikkauskohteiden kilpailuttaminen, jota kutsumme ”pehmeäksi talouskuriksi”, ei selvästikään ole riittävää. Yliopistoväen on nähdäksemme vastattava kysymykseen, ovatko rahat loppu ja onko koulutuksesta todella leikattava.

– Näkemyksemme mukaan euromaita keskinäiseen konfliktiin ajavan ja työväenluokkia kaikissa Euroopan maissa kurjistavan talouskuripolitiikan lopettaminen on tehokkain keino näiden kehityskulkujen kääntämiseksi. Siksi myös muut kuin Euroopan nykyisen institutionaalisen kehikon sisällä toteutettavat ratkaisut on nostettava pöydälle. Euroopan poliittinen kriisi osoittaa, että suhtautuminen euroon mutta myös yleisemmin koko Eurooppa-projektiin on arvioitava uudelleen nyt, kun liittovaltiokehityksen pyörät on laitettu pyörimään.

Kaitila ja Ronkainen esittävät kaikille rahapolitiikasta ja euron tulevaisuudesta kiinnostuneille vetoomuksen.

– Olisi hyvä, että kiinnostuneet tutustuisivat ”modernin rahateorian” tutkimusperinteeseen. Se on ollut analyysimme keskeinen inspiraatio. Suomessa Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat tehneet tärkeää työtä Raha ja talous -blogillaan. Kansainvälisesti on hyvä mainita pioneeri Bill Mitchell sekä Stephanie Kelton, joka toimii pääekonomistina Yhdysvaltain senaatin budjettikomiteassa. Taloutta voi ymmärtää kuka tahansa, oikeanlaisella teorialla se on usein jopa nautittavaa!

 

Talouskurista autonomiaan -raportti on luettavissa osoitteessa https://www.vasemmistofoorumi.fi/wp-content/uploads/2015/10/euroraportti_taitto4.pdf.

Video raportin julkistamistilaisuudesta:

Yksi vastaus artikkeliin ”Intohimolla rahapolitiikasta

  1. Päivitysilmoitus: Plan B from outer euro? | www.anttironkainen.fi

Kommentointi on suljettu.