Miten estää nuorten radikalisoituminen
Radikalisoituminen on pitkä prosessi ja vaihtelee jokaisen kohdalla, mutta yleensä radikalisoituneita yhdistää ulkopuolisuuden tunne, näköalattomuus ja syrjinnän kokemukset yhteiskunnassa. Nämä kaikki antavat kasvupohjan radikalisoitumiselle.
Moni Suomessa syntynyt ja kasvanut nuori kokee, ettei kuulu tänne eikä myöskään vanhempiensa kotimaahan. Täällä heitä pidetään ulkomaalaisina ja siellä taas suomalaisina ja länsimaalaistuneina. Juuri silloin, kun ei ole toivoa tulevaisuuden suhteen ja nuori kokee, ettei ole yksilönä tasa-arvoinen muiden kanssa, on helppo altistua kaiken maailman ääriliikkeiden värväystoiminnalle.
Lähiöissä, joissa nuorisotyöttömyys on korkea, pitäisi tehdä paljon ennaltaehkäisevää työtä, esimerkiksi perustamalla maksuttomia monipuolisia liikuntakeskuksia, joissa on nuoriso- ja sosiaalityöntekijöitä sekä kuntovalmentajia ja psykiatreja. On vanhanaikaista, että on sosiaalityöntekijä, joka istuu jossain virastossa ja tekee siellä päätöksiä. Kaikkien näiden toimijoiden pitäisi olla saman katon alla. Sellainen matalan kynnyksen paikka voisi auttaa monia nuoria.
Suomessa moni musliminuori kokee, ettei heillä ole samanlaisia mahdollisuuksia ja aktiviteetteja kuin esimerkiksi kristityillä nuorilla. Ei ole isoja moskeijoita eikä kesällä islamilaisilla yhteisöillä omia leirikeskuksia.
Myös poliisin niin sanottu ulkomaalaisvalvonta on vanhanaikaista ja vaarallista. ”Ennen minulla oli vain valkoihoisia belgialaisia ystäviä ja poliisin ratsioissa ainoastaan minulta kysyttiin paperit. Nyt uudessa maahanmuuttajataustaisessa kaveriporukassa paperit kysytään kaikilta.” Näin kertoo puoliksi belgialainen Sabri, joka on altistunut ääriliikkeiden värväyspropagandalle.
Etninen profilointi eli paperien kysyminen ulkonäön tai ihonvärin perusteella on väärin ja rasistista, eihän suomalaisuus ole ihonväristä kiinni. Se myös vahvistaa ulkopuolisuuden tunnetta ja luo siten pohjaa radikalisoitumiselle.
Kirjoittaja on Ei väkivallalle -verkoston perustaja.