Ankka vailla menneisyyttä kietoo yhteen italialaisen ja suomalaisen populaarikulttuurin huiput.
Aku Ankka -lehden päätoimittaja Aki Hyypän idea pyytää Aki Kaurismäeltä lupa sarjakuvasovitukseen suomalaisen nykyelokuvan merkkipaalusta johti lopputulokseen, joka voi avata hyvinkin uutta hedelmällistä yhteistyötä näiden kahden ilmaisumuodon välillä.
Hollywoodissa on valmistumassa kymmeniä sovituksia sarjakuvakertomuksista ja Luc Besson ohjaa parhaillaan näytelmäelokuvaa ranskalaisesta sci-fi-klassikosta Valerianista. Vähän aikaa sittenhän Besson teki näytelmäelokuvan Jacques Tardin Adéle Blanc-Secistä ja Steven Spielberg siirsi Tintin valkokankaalle. Me suomalaiset muistamme Pekka Puupää -elokuvat ja Nyrki Tapiovaaran Vihtori ja Klaara -sovituksen Kaksi Vihtoria.
Toiseen suuntaan kulkeminen on ollut määrältään toki suurta, mutta laadultaan vaatimattomampaa sekä meillä että muualla. Sarjakuvallahan pystyisi loihtimaan vaikkapa Engelin Helsingin tai kansalaissodan aikaisen Tampereen huomattavasti pienemmin kustannuksin kuin elokuvalla.
Aku Ankka etsii paikkaansa maailmassa. Filmihullun päätoimittaja Lauri Timonen laskee Ankka vailla menneisyyttä -kirjan esipuheessa tuohon samaan identiteetin etsijöiden joukkoon Kaurismäen Miehen, roskakuski Nikanderin, Raskolnikovin, Taisto Kasurisen, Henri Murgerin boheemit sekä Laitakaupungin valojen yövartija Koistisen.
Timosen edeltäjä Peter von Bagh on tiivistänyt Aku Ankan luonnekuvaa seuraavasti: ”sekapäinen romanttinen sukeltaminen, joka ei koskaan tuota mitään tulosta, ja sellaiset sukulaissuhteet, jotka ovat vähintäänkin hämärät… niissä on jotakin aivan erityistä sanomaa meidän rikkinäiselle ajallemme.”
Toki Aku Ankkoja on miltei niin monta kuin tekijöitäkin, mutta Kaurismäki on ankkafanina puhdas barksilainen, minkä voisi myös ajatella heijastuvan hänen tarinankerronnassaan, niin syvän humanistinen ote ankkamestari Carl Barksilla (1901–2000) oli. Ja oppihan Aki Kaurismäki, jonka lempiankkatarina on Barksin Nelikulmaiset munat, lukemaan juuri Aku Ankasta.
Kaurismäen puolentoista tunnin elokuva ei olisi voinut muuntua 36-sivuiseksi sarjakuvaksi ilman huippukäsikirjoittajaa. Maailman ankkapiirtäjien ja -kirjoittajien nykykärkeen kuuluva Kari Korhonen (s. 1973) oli suomalaisena tietysti itsestäänselvyys käsikirjoittajaksi, varsinkin kun hän on myös vanhan ajan elokuvahullu.
Giorgio Cavazzano (s. 1947) on Italian merkittävimpiä sarjakuvantekijöitä ja kuuluu Korhosen ohella maailman puolen tusinan parhaan ankkapiirtäjän joukkoon. Hän on vanha Aki Kaurismäki -fani, joka on tehnyt aiemminkin sarjakuvia elokuvista: näihin kuuluvat Casablanca ja La Strada, jonka sarjakuvasovituksen hän teki yhdessä ohjaaja Federico Fellinin kanssa. Hän siis tiesi, mihin ryhtyi astuessaan kaurismäkeläiseen universumiin. Cavazzano kertoi Suomessa käydessään, että Kaurismäkeä ja Felliniä yhdistää se, että heidän elokuvissaan ihmiset ovat oikeita ja eläviä eivätkä mitään näyttelijöitä.
Suomalainen Aku Ankka -lehti täyttää tänä vuonna 65 vuotta ja siitä on tullut olennainen osa suomalaisuutta. Ankka vailla menneisyyttä -teoksen kaltaiset syrjähypyt ovat omiaan vahvistamaan sitä, että tuo amerikkalaisen populaarikulttuurin perusluomus on nykyään jotain syvästi muuta. Eihän Aku Ankka ole vuosikausiin edes ilmestynyt lehtenä Yhdysvalloissa.