Maailman kirjat ovat epäjärjestyksessä – elleivät sekaisin.
Presidentti Donald Trumpin uhmakas ja egosentrinen kielenkäyttö on ehtymätön lähde sosiaaliselle medialle. Samalla kun naurattaa, myös pelottaa.
Arvaamattomuudesta on tullut moninkertaisesti enemmän maailmanpolitiikkaa hallitseva tekijä kuin aiemmin. Toki sekin voi merkitä myös hyvää: muiden on oltava herkempiä, ketterämpiä ja valmiimpia keskusteluille, jotta kansainvälinen yhteisö voi ylipäätään toimia minkään globaalin haasteen edessä.
Arvelen kuitenkin, ettei Donald Trump istu presidenttikauttaan loppuun asti. Hän on altis skandaaleille, mutta hän voi olla myös populistisuudessaan uhka amerikkalaiselle rautaiselle järjestykselle, jossa tunnetusti raha ja turvallisuuskoneisto puhuvat.
Sitä voisi luulla, että kun amerikkalaiset pudottivat atomipommin vuonna 1945, he olisivat valmentaneet niin kansalaisiaan kuin päätöksentekijöitään suureen vastuuseen luomalla maailman parhaimman kaikille kuuluvan koulutuksen. Näin ei käynyt. Koulutuksen eriarvoisuus ja kriittisen tiedonkäsittelyn valmiuksien puuttuminen ovat tehneet mahdolliseksi oman elämänsä karikatyyrin nousun kansakunnan kaapin päälle.
Tietämättömyys historiallisista kehityskuluista ja maailmanpolitiikan kipupisteistä vain vahvistuu, kun tietofirmat räätälöivät valtavan (dis)informaation kunkin ennakkoluuloja ruokkivaksi kuplaksi, jossa on turvallista köllötellä kuin oravaisen kuusen latvassa. Eikä tämä ilmiö rajoitu vain Yhdysvaltoihin.
Ylin laillisuusvalvoja, oikeuskansleri Jaakko Jonkka ilmaisi huolensa lainsäädännön tasosta ja lakien perustuslainmukaisuudesta. Hän koki, ettei ole tullut kuulluksi.
Eduskunnalle on viime vuosikymmeninä annettu noin 1000 esitystä vaalikausittain. Ongelmia on ollut lainmuutosten vaikutusten arvioinnissa ja pykälien selkeydessä sekä myös taustaselvittelyissä. Hallituksen toimintakertomuksista puolestaan tulee esille, kuinka vähän tietoja lainmuutosten toimivuudesta kootaan.
Kansalaisten oikeuksien kannalta on tärkeää, että esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvät lait ovat ymmärrettäviä. Sitä ne kuitenkin harvoin ovat. Pykälät tarvitsevat tulkitsijansa. Yhtä tärkeää on, että ne ovat perustuslain mukaisia. Perustuslaki kun määrittää, miten kansalaisia on kohdeltava ja miten vallankäyttö jakautuu.
Yhdenvertaisen kohtelun pitäisi olla itsestään selvää. Silti hallitus on antanut joukon esityksiä, jotka asettavat ihmiset lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan. Ongelma ei rajoitu vain maahanmuuttajien syrjivään kohteluun.
Räikeintä on maahanmuuttoviraston toiminta. On käsittämätöntä, miten suurpiirteisesti se noudattaa hyvän hallinnon periaatteita, perustuslakia sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Vielä käsittämättömämpää on, että poliittinen päättäjä sallii tällaisen venytyksen. Kun oikein venytetään, kukaan ei ole mielivaltaiselta kohtelulta turvassa.
Harvainvallan haamu on jo liikkeellä.
Ydin-lehti aukoo vuoden 2017 ensimmäisessä numerossa näköaloja osallisuuteen sekä myös päivän kuumiin kysymyksiin, rauhantyötä unohtamatta.
Kevään kuntavaalit saavat pohtimaan lähivaikuttamisen toimivuutta. Jonkinlainen murros on menossa. Poliittisten puolueiden pitäisi asemoida itsensä osaksi kansalaistoimintaa ja lähivaikuttamista. Niistä on kuitenkin tullut osa edustuksellisen demokratian rakennetta. Ei siis ihme, että kansalaiset olettavat puolueiden hoitavan asiat ja kuvittelevat niillä olevan omat sisäiset kasvattamonsa uusien päättäjien synnyttämiseksi.
Tosiasia on, että kaikilla puolueilla on ollut vaikeuksia saada ehdokkaita kuntavaaleihin. Isoissa kaupungeissa ongelmat eivät ole yhtä ilmeisiä. Monet kuntalaisista pitävät poliittista päätöksentekoa aikaa vievänä, repivänä ja epäkiitollisena. Totta onkin, että aikaa menee, pitää olla erilaisia näkemyksiä, jotta parhaat vaihtoehdot löytyvät ja on oltava altis arvioitavaksi. Mutta vain haukuilla ei elä edes poliitikko.
Jos näin jatkuu ja ehdokkaat löytyvät tulevaisuudessa yhä harvempien joukosta, poliittinen järjestelmä tulee kykenemättömäksi ylläpitämään demokratiaa. Harvainvallan haamu on jo liikkeellä.
Nuorisotutkija Tomi Kiilakoski kirjoittaa toisesta näkökulmasta: nuorten demokratia-asenteista. Johannes Jauhiainen puolestaan Ranskan vaaleista, joissa oikeistopopulismi joko etenee tai sitten ei, kuten Birgit Coufal omassa Itävalta-jutussaan rohkenee toivoa.
Yhteiskunnallisesti suurimerkityksellisestä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistamisesta, sotesta, on tullut kuin valas, johon on kiinnittynyt kaikenlaisia loisia. Yksi kummallisimmista on valinnanvapauden nimissä esitettävä yhtiöittäminen, jossa maan hallitus aikoo antaa yksityisille toimijoille etulyöntiaseman lain voimaantulosäännöksissä. Sitä voi kutsua suureksi puhallukseksi, josta myös HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén puhuu keskustelussamme.
Yhtiö ja yksityinen eivät istu ennaltaehkäisevään toimintaan, lastensuojeluun ja perheiden tukemiseen tai ylipäätään hoitamaan vakavasti sairaita ihmisiä, joilla on muutakin tekemistä kuin miettiä itse, mitä haluavat hoidoksi. Suomessa yritetään toteuttaa nyt jotain sellaista, jota ei ole missään muualla.
Kun vielä juttelin Salimin ja Neametullahin kanssa, en voinut olla ajattelematta kaikkia niitä lapsia ja nuoria, jotka nyt ovat juuttuneet Turkkiin Euroopan vetäytyessä kuoreensa. Miten on mahdollista, että meistä on tullut sivustakatsojia?
Lohdullista on, että tavalliset ihmiset tekevät, tukevat ja auttavat – ja osoittavat mieltään. Se tarkoittaa, että osallisuudella ja osallistumisella on tulevaisuutta.