Mitä tarvitaan maailman ehkä merkittävimmän scifi- ja fantasiaharrastajien tapaamisen järjestämiseen? Vuosia kestänyt kampanjointi, joukoittain vapaaehtoisia sekä vieraita planeetan eri kolkista – toisin sanottuna aimo annos yhteisöllisyyttä.
Elokuun toisella viikolla tehtiin historiaa, kun Worldcon, maailman vanhin tieteiskirjallisuuden harrastajien con eli kokoontuminen, järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Jo 75. kerran järjestettävä kokoontuminen keräsi Helsingin Messukeskukseen yli 7000 kävijää, toiseksi eniten tapahtuman historiassa.
On vaikea ilmaista, kuinka merkittävää Worldconin saaminen Helsinkiin oli suomalaisille scifin ja fantasian harrastajille ja ammattilaisille, jotka olivat kampanjoineet ajatuksen puolesta jo vuodesta 2012 lähtien. Worldcon on fanien faneille järjestämä tapahtuma, jonka järjestämisestä ei-kaupalliset harrastajajärjestöt kilpailevat ja jossa osallistujat valitsevat aina kahden vuoden päästä pidettävän kokoontumisen paikan. Toissavuoden äänestyksessä Helsinki voitti niin Montrealin ja Washingtonin miljoonakaupungit kuin Japanin Shizuokankin, mitä ei voi pitää vähäisenä saavutuksena.
Tapahtuman erityisluonnetta kuvaa myös se, että vaikka ohjelmaa voi tulla katsomaan päivälipullakin, pääasiallinen tapa osallistua coniin on liittyä kunakin vuonna Worldconin jäseneksi. Jäsenyys antaa oikeuden äänestää Worldconin pitopaikasta sekä kokoontumisten järjestämistä valvovan World Science Fiction Societyn säännöistä. Jäsenäänestyksellä päätetään myös, keille tapahtumassa jaetaan Hugo-palkinnot, neljässätoista eri kategoriassa myönnettävät scifi- ja fantasiamaailman Oscarit.
Juuri tunne joukkoon kuulumisesta onkin yksi con-kulttuurin keskeisimpiä anteja. Erityisesti internetiä edeltäneenä aikana tieteis- ja fantasiakirjallisuuden harrastajilla saattoi olla vaikeuksia löytää samanhenkistä seuraa yliopistokampusten faniyhteisöjen ulkopuolella. Myös nykyään kasvokkaisilla kohtaamisilla ja yhteisillä tapahtumilla on erityinen merkitys yhteishengen luomisessa monenlaisista eri maailmoista tulevien fanien välille, minkä saattoi aistia myös Helsingissä.
– Parhaimmillaan scifi- ja fantasiayhteisö tuntuu olevan yhtä ja samaa perhettä, ja se osaa järjestää hemmetin hyvän sukukokouksen, trinidadtobagolainen kirjailija ja runoilija Brandon O’Brien kuvaili tapahtuman tunnelmaa Twitterissä.
Worldconien juuret ovat amerikkalaisessa fanikulttuurissa, ja nimestään huolimatta suurin osa niistä on järjestetty Yhdysvalloissa tai muualla englantia valtakielenään puhuvassa maailmassa, mikä on vähentänyt muualta tulevien osallistujien määrää. Myös tässä suhteessa Helsingin tapahtuma voidaan kuitenkin katsoa menestykseksi, sillä tällä kertaa osallistujia oli kaikilta kuudelta asutetulta mantereelta ja lähes kuudestakymmenestä eri maasta. Tapahtumassa järjestyissä paneelikeskusteluissa puolestaan käsiteltiin muun muassa orientalismia, kolonialismia ja tieteiskirjallisuuden kääntämistä eri kielille – sekä tietysti muumeja.
Eri taustoista tulevien ihmisten entistä suurempi näkyvyys scifin ja fantasian kentällä ei ole miellyttänyt kaikkia. Viime vuosina kaksi äärikonservatiivista ryhmittymää on yrittänyt manipuloida Hugo-äänestystä ja onnistunut saamaan omia ehdokkaitaan finalistien joukkoon. Kumpikin ryhmittymä on väittänyt olevansa ”aidon” scifin ja fantasian puolella sekä syyttänyt Hugo-äänestäjiä ”vasemmistolaisten” teosten suosimisesta. Todellisuudessa on selvää, että kampanjoita motivoivat lähinnä huomiohakuisuus sekä kauna naispuolisten, rodullistettujen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kirjailijoiden menestystä kohtaan.
On kuitenkin ollut ilahduttavaa nähdä, kuinka vahvasti Worldcon-yhteisö on torjunut nämä yritykset raahata Hugo-palkinnot menneisyyteen. Tänä vuonna naispuoliset finalistit voittivatkin lähes jokaisen neljästätoista jaetusta palkinnosta. Esimerkiksi parhaan romaanin Hugo myönnettiin toista kertaa peräkkäin amerikkalaiselle N.K. Jemisinille, josta tuli viime vuonna ensimmäinen kyseisessä kategoriassa palkinnon saanut musta kirjailija.
Palkintoseremoniassa luetussa puheessa Jemisin sanoi palkinnon voittaneen The Obelisk Gate -romaanin olevan hänen tähän mennessä yhteisökeskeisin teoksensa ja haluavansa sen takia kiittää koko kirjoitusprosessin ajan häntä tukenutta yhteisöä, aina perheenjäsenistä ja ystävistä satunnaisiin tuttavuuksiin. Samoin Helsingin Worldconista on syytä kiittää kaikkia sen mahdollistaneita: osallistujia, kutsuvieraita sekä erityisesti omaa aikaansa yhteisen tapahtuman hyväksi uhranneita vapaaehtoisia.
On ymmärrettävää, että Worldconia tuskin järjestetään kovin nopeasti toista kertaa Suomessa. Jo Helsingin conin viimeisinä päivinä alkoi kuitenkin liikkua huhuja kampanjasta, jonka tavoitteena on järjestää vuoden 2032 kokoontuminen Tampereella. Päivämäärä voi kuulostaa kaukaiselta, mutta se ei ole mitenkään ihmeellistä – Worldcon jos mikä on todiste siitä, että niin Suomessa kuin maailmallakin scifin harrastajat katsovat kohti tulevaisuutta.