Peruskoulu huolehti siitä, että tiesin kaupungin nimeltä Detroit. Tiesin sen olevan maailman autoteollisuuden keskus, ja joku astetta fiksumpi musiikinopettaja oli kertonut, että se on myös populaarimusiikin historian tärkeimpiä kaupunkeja.

Vanhat koulukirjat eivät kuitenkaan osanneet ennustaa sitä valtavaa rakennemuutosta, jota olemme joutuneet todistamaan. Vaikka Detroitin väkiluku kääntyi laskuun jo 1950-luvulla, ei vuosituhannen vaihteen totaalista romahdusta pystytty kunnolla ennakoimaan.

Kun mediassa alkoi näkyä kuvia palavista pilvenpiirtäjistä, rikotuista ikkunoista ja hylätyistä taloista, autoteollisuuden alamäki Yhdysvalloissa oli jo loppusuoralla. Se oli ajanut Detroitin kurjuuteen ennenäkemätöntä vauhtia. Vuonna 2014 Kiinassa valmistettiin kaksinkertainen määrä autoja Yhdysvaltoihin verrattuna. Vuotta aiemmin Detroitin kaupunki oli haettu konkurssiin.

Uutiset autioituvasta miljoonakaupungista olivat karmeudessaan kiehtovia. Yleisradio kertoi konkurssiuutisen yhteydessä, että murhien määrä kaupungissa on korkeimmillaan 40 vuoteen, poliisin saapuminen rikospaikalle kestää 58 minuuttia ja vain kolmasosa kaupungin ambulansseista oli käytössä. Toisaalla otsikot kertoivat maailman lihavimmasta kaupungista, joka oli väkivaltatilastojen ykkönen Yhdysvalloissa.

Autoteollisuuden laman lisäksi kaupungin ahdinkoa lisäsivät huonot johtajat ja korruptio. Tämä kasvatti toivottomuutta kaupungin sisällä ja epäluottamusta kaupungin ulkopuolella.

Detroit on täynnä inhimillisiä tragedioita, joihin länsimaiset ihmiset voivat samaistua: pienemmässä mittakaavassa vastaava rakennemuutos oli käynnissä kaikkialla lännessä. Yhtäkkiä visio yhteiskuntarakenteiden sortumisesta länsimaissa olikin totta.

Detroitista tuli seikkailijoiden ja maailmanloppularppaajien paratiisi. Post-apokalyptinen maailma oli olemassa ja sen mittakaava oli valtava.

Paradoksaalista on se, että juuri tämä inhimillinen samaistuttavuus tekee tragedioista loistavaa materiaalia viihteelle. Kaupunki rinnastui zombie-pandemiasta kertovaan The Walking Dead -televisiosarjaan. Sen tapahtumat sijoittuvat Atlantaan, mutta lavastetut maisemat muistuttavat välillä hätkähdyttävästi dokumenttikuvia Detroitista.

Detroitista tuli seikkailijoiden ja maailmanloppularppaajien paratiisi. Post-apokalyptinen maailma oli olemassa ja sen mittakaava oli valtava.

Sarjan tähän mennessä esitetyistä noin sadasta jaksosta seitsemänkymmentä on kerännyt Yhdysvalloissa yli kymmenen miljoonaa katsojaa. Yhtenä syynä suosioon voi nähdä ihmisten epävarmuuden nykyisenkaltaisesta tulevaisuudesta. Sama syy siivitti Donald Trumpin Yhdysvaltojen presidentinvaalien voittajaksi.

Johanna Vehkoo kirjoittaa kiinnostavassa kirjassaan Autiopaikoilla (Teos, 2016), että Detroit on koko jälkiteollisen maailman koelaboratorio: ”Se on kaupunki, jossa kaikki romahti kerralla ja harvinaisen näyttävästi. Sillä on ainutkertainen mahdollisuus keksiä itsensä uudelleen yhtä näyttävästi. Detroitin symbolinen merkitys on valtava, koska sen tarina on Amerikan tarina.”

Mitä tämä uudelleenkeksiminen voisi tarkoittaa? Jakamistaloutta ja mahdollisuutta kokeilla erilaisia tapoja järjestää elämänsä ja toimeentulonsa. Kaupunkiin mahtuu niin kaupunkiviljelijöitä, anarkisteja kuin erakoitakin.

Erityisesti sinne mahtuu kuvataiteilijoita, joille halvat tilat ovat elinehto. Detroitista on hyvää vauhtia kasvamassa Pohjois-Amerikan Berliini, johon nuoret taiteilijat hakeutuvat isojen edullisten tilojen sekä halvan elämän perässä.

Detroit oli kuvataidekaupunki jo menneen suuruutensa aikoina: Detroit Institute of Art -taidemuseo on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä ja pitää sisällään huikean kokoelman muun muassa eurooppalaisten mestarien teoksia. Kaupungin suurimmat velkojat vaativat teosten myymistä velkojen katteeksi, mutta niiden turvaamiseksi perustettiin Grand Bargain -liike, joka keräsi suuryrityksiltä ja säätiöiltä melkein miljardin euron rahaston turvatakseen taideaarteet.

Museo on vaikuttava. Se on valtava kontrasti kaupungin hoitamattomalle rakennuskannalle, rajulle graffitikulttuurille ja ahdistuksesta kumpuavalle nykykansantaiteelle. Samalla se on ammattitaitoinen toimija, joka pystyy dokumentoimaan kaupungin visuaalista liikehdintää. Tämä on tärkeä tehtävä erityisesti katutaiteen ja nykykansantaiteen osalta. Syntyneet esteettiset ympäristöt kun saattavat kadota samaa tahtia kuin ovat syntyneetkin.

Vaihtoehtoväen perässä kaupunkiin on jo saapunut myös sijoittajia. Jotkut downtownin art deco -pilvenpiirtäjät ovat jo korjauksen alla, ja gallerioitakin on alkanut ilmestyä. Gentrifikaatio ei silti tule olemaan nopeaa. Yli puolet väestöstään menettäneessä Detroitissa riittää melkein ilmaista tilaa vielä vuosikymmenien ajan.

Kirjoittaja on kuraattori ja kriitikko sekä ARTag Galleryn taiteellinen johtaja.